sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Hilavitkuttimeni osa 2

Juoksukengät

Ensimmäiset juoksukenkäni... Ajatuskin aiheutti tuskanhikeä. Minulla ei ollut pienintäkään aavistusta minkälaiset niiden pitäisi olla. Ajattelin, että jos nyt jotkut kivan näköiset. Sitten kun aloin tutkimaan niitä, huomasin että niissä oli vaikka mitä eroja ja ihme juttuja. Ahdistus paheni. En ikinä löytäisi sopivia. 

No jonkun aikaa tuskailtuani ja sovitettuani monia eri kenkiä Niken Vomero 6 vaikutti hyvältä. Enää piti löytää ne vaan kohtuulliseen hintaa. 4runnerslla näytti olevan ja menimme Kampin liikkeeseen. Siellä tuli sitten sovitettua muitakin merkkejä vertailumielessä, vaikka luulin olevani jo ihan varma. Muutamista kengistä tuntui puuttuvan kantapään jonkinlainen tuki kokonaan, eli ne eivät pysyneet jalassani kunnolla. Nike sai sitten kilpailijan Mizunon wave rider 15:sta. Kengät olivat ihanan kevyen tuntuiset ja rullaavaat (sen mitä se tarkoitti tajusin vasta ensimmäisellä juoksulenkillä).


Kuva

Niillä ollaan nyt sitten menty ja mennään varmasti vielä pitkää, koska havaitsin juuri, että olen juossut vasta n. 200km vajaassa vuodessa.

Kenkiin vaihdoin Footbalance pohjalliset joihin olen ollut todella tyytyväinen. Lievästi polvivammaisena oli tullut oikeaan jalkaan supinaatiota ja vasempaan ylipronaatiota. Neutraaleilla kengillä ja pohjallisilla sain asennon korjattua. Tarvitsi siihen myös paljon lihaskunnon kohottamistakin, että on saanut asentoa vähän korjattua. Harmi että huonoa kestävyyskuntoa ei voi pahemmin auttaa millään välineillä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti