perjantai 11. syyskuuta 2020

Kuusijärvi 2020

Kuukausi on näköjään hyvä aika, että saa aikaiseksi kirjoittaa kisasta... Ei sillä onhan sitä hyvää kisaa mukava edelleen fiilistellä. Tällä kisalla on kuitenkin erityinen paikka sydämessäni, koska aloitin Kuusijärvellä 2012 kokeilusarjasta tämän lajin. Piti vain kokeilla, mutta tässä sitä edelleen ollaan ja aina vaan kovempaa menee.

Mestoilla
 

Tänä vuonna kisa järjestettiin poikkeuksellisesti kesäkuun sijaan elokuussa koronan takia. Positiivista, että saatiin edes järjestettyä. Uinnin lähtö oli myös erilainen aikaisempiin vuosiin verrattuna. Ennen ollaan aina lähdetty vedestä, mutta nyt oli rolling start eli käveltiin jonossa veteen ajanotto maton yli. 

 

Jonossa uimaan

En oikein tiennyt aamulla tuleeko tästä hyvä päivä vai ei, kun viikkoa aikaisemmin Kangasalla olin saanut sen auringonpistoksen ja väsytti. Oli vähän sellainen olo, että katsotaan mitä tästä tulee. Kisaan valmistautuminen ym meni taas ihan rutiinilla ilman mitään ihmeellistä. Oli ehkä vähän jopa surullista, kun en osannut jännittää tai mitään, vaikka olihan se ihan kiva päästä kisaamaan kuitenkin.

Uinnin erilainen startti osoittautui itselleni paljon paremmaksi tavaksi aloittaa. Sain hyvän tasaisen alun uintiin eikä missään vaiheessa tullut puutumista tai sellaista, että lähdinpä liian kovaa. Uinti tuntui koko ajan hyvältä ja alkoi siis muistuttamaan jo sitä mitä se on ollutkin. Uintiaika oli 15:17.

Hymillen uinnista
 

Juoksin iloisesti vaihtoon ja pyörän kanssa myös mikä vähän pääsi yllättämään itseni. En ole koskaan ollut kovin kova juoksentelemaan vaihdoissa. T1 3:51.

Pyörä kulki kovempa kuin koskaan. Yllätti vauhti jälleen. Pyöräily on kolmena kierroksena ja olin ihan fiiliksissä, kun kulki niin hyvin. Tein oman ennätykseni tuolla reitillä ja 20 km ylipäätään. Pyöräilyaika 36:05.

 

Sääkin oli vielä aika kohdallaan pyöräilyyn. Eli saattoi sekin vaikuttaa vähän.

Juoksin taas vaihdon T2 2:10.

Juoksu Kuusijärvellä on aina ollut itselle vähän horroria mäkien takia. Reitti oli jo viime vuonna eri kuin ennen ja nyt taas sama eri reitti, missä mennään puisen sillan yli, joka on aika jyrkkä. Menin ensimmäisellä kierroksella melkein nelinkontin otti jalkoihin pyöräilyn jälkeen heti niin koville. 5 km taitaa olla nykyään niin lyhyt matka, että vasta toiselle kierrokselle alkoi tuntumaan siltä, että juoksu alkoi sujumaan. Juoksukin oli paras aika tuolla ikinä, kun sain sen alle puolen tunnin kerrankin eli 28:03!

Ensimmäisen kierroksen tuskaa

Maaliintullessa melkein hymyilytti

Ohi on
 

Parasta oli sitten kokonaisaika joka oli peräti 1:25:24!!! Paras ikinä tässä kisassa. Olin ja olen edelleen ihan fiiliksissä :D Yli 10 min parempi aika kuin vuosi sitten. Kiitos Tommin, alkaa tulokset parantumaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti