Nurmijärvi-Nokia pyöräillen

Joskus alkukesästä keksin, että hei! poljempa pyörällä Nokialle vielä joku kerta. Ensin suunnittelin sen vasta ensi kesälle, mutta kun loma alkoin päätin toteuttaa sen jo tänä kesänä. Ei se voi olla niin paha, kun eihän se ole edes täydenmatkan pyöräilyn matka. Lauantaina koitti sitten se hurja päivä, kun päätin startata. Sunnuntaita olin ajatellut ensin, mutta siihen ilmestyi reilu viikko sitten Kaukajärven yliuinti, niin piti pyöräillä ensin.

Kymmeneltä oli startti, joka tosin viivästyi Italiasta tarttuneeseen tapaan, 20 min myöhässä. Lämpötila heilui jo 30 kieppeillä auringossa, nämä lukemat siis kellon tiedoista. Vähän jännitti tietty, kun ei oikein tiennyt mitä päivä toisi tullessaan. Vauhti huimasi päätä heti alkuun, mutta ei siinä, kun sykkeet pysyi alle 150 aika hyvin. 

Mittariston säätöä

Matka alkaa

Aikaa oli mennyt joku puolisentoista tuntia, kun saavuin ensimmäiseen pysähdyspaikkaan, joka oli Linnatuuli. Matkaa oli taitettu siinä vaiheessa ~47 km. Sain siinä hieman uteliaita katseita, kun hikisenä kurvasin paikalle odottamaan huoltoautoa, joka vasta lähti kotoa... Pari herraa siinä alkoi juttusille ja päivittelivät urakkaani. Ehdin odotella teräsmiestä varmaan 30 min ja sitten pääsin vessaan. Nostettiin inanen satulaa, kun kas kummaa se oli unohtunut ja oli ollut vähän polvet koukussa menoa.

Matka jatkui iloisesti alamäkeen, mutta ensimmäisessä ylämäessä alkoi tuntumaan, että nyt taisi satula nousta vähän liikaa. Ei oikein saanut tehoja irti kunnolla ja kuski vaan kiihtyi. Ei ollut onneksi pitkä matka enää Hämeenlinnaan ja siellä pysähdyin Mäkin autokaistalle. Olin suunnitellut, että otan euron juuston ja pienen kokiksen omaan pulloon, mutta ei oikein tehnyt mieli... Laskettiin tällä kertaa satulaa puolet siitä mitä sitä oli nostettu.

Tie 130 meni Hämeenlinnan läpi ja päätin siellä ottaa pyörätieosuuden. Se oli mukava rauhalisempi pätkä varjoineen. Piti kyllä vaihtaa yhdessä kohtaa takaisin autotielle, kun pyörätie oli laatoista. Ei kiitos kädet ei kestä sitä täryytystä. Siinäkään ei tullut mitään, kukaan autoilija ei perseillyt ja kaikki oli hirveen kivaa.

Ylämäessä

Maisemissa ei ollut valittamista koko matkalla

Aina vaan ylämäkeä

Hämeenlinnassa pyörätieosuudella

Mäkin autokaistalla

Hämeenlinnasta alkoi pätkä joka saa kunniamaininnan hikisyydestään. Jatkuvaa kumpuilevaa nousua varmaan 20 km, metsää kummallakin puolen tietä, aurinko porotti selkään ja ainut ilmavirta mikä kävi oli ajoviima. Jossain kohtaa, kun otin huikkaa pullosta meinasi tulla oksennus suuhun samointein, kun taskulämmin urheilujuoma ei oikein ollut maistuvaa kamaa. Pysähdys ja hyväksi todettua Lidlin matalahiilihappoista kuplavettä tilalle ja matka jatkui. Aah ja se oli vielä kylmää. Join koko pullollisen varmaan puolessa tunnissa. Siinä kun pysähdyin tajusin kuinka hemmetin kuuma oli. Ilma ei liikkunut ja tie hohkasi vielä lisää lämpöä. Kellon mukaan lämpötila pyörikin siinä 37 asteen korvilla parhaimmillaan.

Takahampaat oksennuksessa juomapulloa vaihtamaan

Tästä kuvasta näkee hyvin paljon sitä on jo noustu

Ahistaa

Alkoihan se alamäkikin sitten vihdoin. Mittarissa oli siinä vaiheessa 92 km. Ensimmäisen pilven kohdalla piti katsoa, että kauan piti ajaa, että se ihme koitti ja se oli vähän reipas 94 km. Alkoi myös parempi, aika uudenkarhea, asvaltti. Se oli kivaa. Taisi ehkä vähän tuullakin jostain sivusta.

Jaksoi taas hymyillä

Seuraava kohokohta oli Sääksjärven siltä ja se, että pitää päästä pulahtamaan. Teräsmies ajoi edeltä etsimään sieltä sopivan paikan ja löytyihän sellainen. Vesi ei tosin ollut ihan järjettömän virkistävää, kun oli sellaista 26 asteista. Noh parempi kuin ei mitään, kun alkoi hikikin jo niin kirvelemään silmissä. Haalarin ihanaa viileyttäkin kesti uimisen jälkeen peräti 15 min ennen kuin se oli taas ihan kuiva tai siis hikinen. Matkaa oli tässä kohdassa ~100 km ja aikaa oli kulunut 3½ h suunnilleen. Olin mennyt yllättävän kovaa siis. Kolmas geelikin tuli otettua tässä stopilla. Yhden sellaisen poskiin tungettavan möykynkin olin imeskellyt.

Oon ihan kukkuu

Virkistävää?

Ällön näköstä

Uskaltaakohan sitä uida

Arveluttavaa

Kai se on vaan pakko

Umpff pulipuli

Matka jatku taas mukavasti alamäkeen, mutta muuttui aika nopeasti taas nousuksi, joka jatkui aika tarkkaan Ideaparkille asti. Siinä vaiheessa, kun aikaa oli kulunut vähän yli neljä tuntia alkoi tuntumaan siltä, että nyt loppuu energiat. Tähän asti siis riitti tankatut jätskit, pullat, lätyt ym. :D Teräsmiestä ei näkynyt ja ajattelin, että pysähdyn seuraavaan kohtaan missä hän on odottamassa minua. Oli kuitenkin toinen imeskely möykky jäljellä ja sen maiskutin, että jaksoin vielä vähän. Hän oli onneksi pysähtynyt vähän alamäkeen ja stoppasin siihen. Vähän tai aika paljon hyydytti ja itketti ja ahdisti. No geeli naamariin ja loput kylmästä kuplavedestä mitä oli vielä jäljellä ja urheilujuomaa. Siitä sitten polkaisin pohtimaan tilannetta Lempäälän Nesteelle. Tämä tuskien taival oli ~30 km.

Kuten kuvasta voikin jo varmaan päätellä olen Valkeakoskella

Kauas on pitkä matka

Vähän ennen välikuolemaa

Pikkasen puhalluttaa ja missäs muualla kuin ylämäessä

Lempäälässä vaihdoin myöskin pyörätiekaistalle, kun siellä ei ollut autotiellä oikein pientareita ja oli mukavampi vaan rullailla, kun oli alkanut pitkään jatkunut aeroasento sattumaan mm. oikeaan olkapäähän. Tottumattomuutta... Vähän oli kans surkea olo, kun ei pystynyt juomaan. Maha oli niin täynnä, että oksettin, mutta silti janotti. Pirullinen tilanne. Nesteellä mentiin miettimään mitäs nyt. Päädyttiin lopputulokseen jätski ja Lakrisaleja. Söin ensin sen jätskin ja sitten imeskelyyn Lakrisal ja matka jatkui. Siitä se nestekin alkoi taas imeytymään. Piristyin ihan pirusti ja sain hirveän vauhtiboostin vielä päälle, kun tajusin, että tämä on kohta ohi! 30 km enää "maaliin". Yhden ~3 km ylämäen vielä matkalle lykkäsi ja se tuntui jo pikkasen pahalta.

Nesteellä juttelin myös parin pyöräilijän kanssa, jotka sanoivat, että tie 3022 on aika vilkasliikenteinen ja ei kovin hyväkuntoinenkaan, että kannattaisi mennä sitä toista tietä. Vähän aikaa siinä tuumasimme, että vaihtaisiko reittiä ja totesimme, että ehkä se on parempi niin. Eli meninkin tietä 3003.

Mistä näitä ylämäkiä tulee?!

Teräsmies pysähtyy yllättäen loppumatkasta ja kysyy mitä mun seurantasysteemille tapahtui?! Olin hetken wat? Ja tajusin, että en muistanut jatkaa aikaa, jonka se seuraa liikkeitäni. Eli siihen asti hienosti toiminut liveseuranta sitten tyssäsi. Softa jota käytettiin oli Glympse. Sen takia minulla oli tuo vyölaukun tapainen koko matkan. Puhelimessa ei olisi muuten riittänyt akku ihan koko matkaksi, mutta oli sellainen latauspatukka mukana, niin sillä mentiin loppu.

Voi sitä onnea, kun tajusin, että olen ihan kohta Nokialla. Olin niin helpottunut, että kohta tämä rääkki on ohitse. Ilmeestäkin sen näkee varmasti. 

Happy

Vihdoinkin

Rullailin loppumatkan pyörätietä aika rauhassa ja Vihnuksen mäen jaksoin jotenkin puristaa ylös. Seuraava mäki meinasi kyllä koitua kohtalokseni, Teboilin mäki. Jalat oli ihan loppu ja kiukkukin oli aika vähissä. Kaulasuonet pullottaen puristin mäen ylös vaikka pelkäsin, että kaadun kohta kyljelleni, kun vauhti vaan tippui ja taisi olla jo 12 km/h ennen kuin pääsin mäen päälle. Nousuhan se oli sitten loppuun asti vielä, mutta ei enää ihan niin jyrkkää.

Kun pääsin perille, se tuntui ihan uskomattomalta. Aikaisemmin pisin pyörälenkkini on ollut 60 km ja nyt se on 100 km enemmän! Hetken siinä puhaltelin ja äimistelin mitä sitä tuli tehtyä. Väsynyt, mutta onnellinen kuvasi varmasti olotilaa parhaiten. Matka oli niin hieno ja siitä sai paljon PAAALJON oppia lämpöisiä kisoja varten (Hawai ennen kaikkea :D).

Well done

Mittariston stoppaus

Uskomatonta, mutta totta

Ajatus siitä, että reilusti vielä pidemmän matkan jälkeen pitäisi vielä juosta maraton kuulosti ensin kauhealta, mutta toisaalta oli jo niin täynnä pyöräilyä, että se olisi saattanut olla jo ihan tervettullutta vaihtelua. Itselläni ei kyllä vielä kunto riitä siihen ja pitäisi olla paremmin hallussa tuo tankkaaminen, että voisin lähteä moiseen.

Ajoaika oli 5 h 53 min, matka 164 km, keskinopeus 29 km/h, putosi reilusta kolmestakympistä pyörätieosuuksilla ja keskisyke 143. 

Sunnuntaina oli palauttavaksi uinniksi Kaukajärven yliuinti ~1300 m, jonka uin 26 asteisessa vedessä märkkärillä kaikessa rauhassa. Ensin tuntui etten pysty siihen, mutta sitten se meni ihan mukavasti keskisykkeen ollessa 125. Loistava puolentunnin uinti ja hyvän asian puolesta. Jaanaba sai minut sinne lähtemään ylipäätään ja hyvä, että saikin :) Uintikuvista kiitos teräsmiehen veljelle eli Timo Sokalle.

Jaanaba, minä ja härre

Teräsmieskin lähti matkaa, kun Pauli Kiurukin oli uimassa

Yhhyh lälliä pohjassa, ällöttää

Nyt tämä päivä ihan vaan köllötellen auringossa ja huomenna voisi taas juosta. Loppuviikosta lähdetään meidän lomamatkalle etelään muutamaksi päiväksi eli peräti Saarenmaalle. On tämä tällainen kuuma kesä vaan niin ihanaa. Jaksaa talvella paremmin, kun on saanut näin paljon aurinkoenergiaa varastoitua jo loman puolessa välissä.