maanantai 23. kesäkuuta 2014

Keskikesän juhlaa

Olipahan melko raikas sää juhannuksena, mutta ei siitä sen enempää valittamaan :) Jokainen sen varmaan tunsi tahollaan nahoissaan, mutta tällaista tänävuonna. Vähänhän se haittaa lajikohtaista treenaamista, kun meinaa jäätyä järvessäkin, mutta uskon, että kyllä tämä tästä taas vielä kesäksi muuttuu.

Torstaina uhmasin räkätautiani ja menin Kuusijärvelle uimaan kaverin kanssa. No ei siitä mitään huikeaa uintia tullut, kun se vesi oli niin kylmää. Kokeilin ensimmäisen kerran niitä neopreenisukkiakin ja onneksi hankin ne. Eipähän ainakaan varpaat jäätyneet niin pahasti. Kasvot kylläkin. Nyt ei tajuttu edes ajatella sitä kuumaa vettä puvun sisään ja kyllä se kylmä vesi sitten kävi rintakehäänkin. 400 m uinti teki hyvää, eikä tauti ainakaan pahentunut.

Juhannus meni lähinnä rötvätessä, enkä edes juonut itseäni mukavaksi, koska oon muutenkin, heh heh. Ei vaan oikein tahdo enää upota tuo iloliemi itseeni. Lasillinen tai kaksi punkkua on ihan soppeli määrä. Tuli siinä katseltua sprintin ja perusmatkan EM kisoja netistä ja kauhisteltua sitä kylmää vesisadetta missä joutuivat elite sarjan naiset kisaamaan perjantaina. Lauantain sää näytti sitten ihan päinvastaiselta. Miehet uivat ilman märkkäriä, kun oli ilmeisesti niin lämmintä vettä järvessä. Tasan ei menny nallekarkit ainakaan sen sään suhteen sielläkään. Kovia suorituksia säästä huolimatta.

Juhannuskokko
Lauantaina päätettiin suunnata Alastaron moottoriradalle katsomaan, kun reilu 60 reipasta pyöräilijää olivat alkaneet polkemaan rataa ympäri Ratareisi tapahtumassa. Mukana oli mm. Kauraroottori ja järjestävällä taholla mm. Rahkamuija ja Jaanaba. Sää oli vaihteleva, vähän oli satanut, ehkä vähän enemmänkin, mutta aurinko alkoi pilkistelemään pilvien raoista iltapäivästä. Tuuli alkoi vaan sitten puhaltamaan kylmästi. Pari tuntia siinä ihailtiin menoa ja meininkiä ennen kuin oli niin jäässä, että piti lähteä kylmyyttä karkuun. Pari epämääräistä kuvaa tuli napattua.
Banaanivene

Lasse

Teräsmies kävi tykittämässä härren pyörällä kierroksen
Paluumatkalla Nokialle ihmeteltiin sitten yhdessä kohdassa hirveää savua. Myöhemmin selvisi sitten sen syykin... Tainnut jollain ottaa juhannus vähän koville. 

Sunnuntai meni ihan vaan taas ollessa ja paikasta toiseen siirtyessä. Viime yönä tuli nukuttua ihan törkeän huonosti, kun kuivui suu ja nielu jostain syystä. Oli kuin saharan autiomaa olisi muuttanut suuhuni. Nukuin muutaman tunnin jotenkin ja sitten töihin silmät ristissä. Selvisin ihmeen kaupalla koko päivän kunnialla ja ulkona alkoi sää vaikuttamaan ihan lupaavalta. Päätinkin kerätä itseni kotiin päästyäni ja lähdin juoksemaan.

Vähän jännitti, kun edellisestä kerrasta oli vierähtänyt jo kaksi viikkoa. Kummasti se vaan lähti heti kulkemaan. Askel oli kevyt, oikeasti, mikä tuntui ihan uskomattomalta ja ei sattunut mihinkään. Olin melko ihmeissäni. Sykkeitä en katsonu koko matkalla ja kotona huomasin, että mittari oli pätkäissyt yhteyden jossain vaiheessa, että ei aavistustakaan sitten niistä. Vauhti oli pysynyt koko matkan myös ihmeen reippaana minulle. Matkaa tuli vähän reilu 6 km, 40 min ja keskivauhti 9.1 km/h.

Ei sillä, että tuo olisi mitenkään vähentänyt jännitystä lauantain perusmatkaan. Juoksin vain 6 km ja jalat alkoi vähän painaa. Pitäisi juosta vielä 4 km lisää uinnin ja pyöräilyn päälle. Voi olla Laura läskijalan kunto vähän koetuksella :D Sittenhän se nähdään. Vielä vähän uintia jossain ja pyörällä töihin, jos sää sallii, niin siinä taitaa olla tämän viikon valmistautumiset kisaan. Toivon parasta ja pelkään pahinta ja että lähtee tän räkätaudin rippeet.

2 kommenttia:

  1. Oli erittäin kiva yllätys kun pamahditte paikalle Ratareiteen. =)

    Mää uskon kans, että kyllä tämä tästä vielä kesäksi muuttuu. Ihan pian, ihan pian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No pitihän sitä ku ihan "lähellä" oltiin :D Jos en ois tullu kipeeks ni oisin varmaan osallistunukin, mut ens vuonna sitten.

      Sitten viimestään muuttuu kesäks, kun alkaa loma ;)

      Poista