Ensimmäinen perusmatka Kiskolla

Alkaa pikku hiljaa tajunnan taso normalisoitumaan eilisestä niin, että pystyy kirjoittamaan jotain järkevää. Oli kyllä sellainen oman elämäni täysmatka... Nyt tiedän mitä nämä pidemmät matkat ovat, kun ei sprintti ole oikeastaan edes paha tähän verrattuna. Tai se on niin täysin erilainen rasittavuudessa.

Valmistautuminen tähän jäi aika kevyeksi kaiken sairastamisen takia. Maanantaina kävin juoksemassa kuusi kilometriä ja tiistaina uimassa 45 min Tri Coaching Finlandin uintivalmennus treeneissä Kuusijärvellä. Onneksi menin, vaikka meinasi tulla vähän kiire, kun sinne on kuitenkin matkaa täältä. En olisi ikimaailmassa uinut niin paljon itsekseni ja vielä niin monipuolisesti. Suosittelen käymään noissa, kun niitä järjestetään. Menen varmasti uudestaankin. 

Keskiviikkona, kun ei oltu vihdoin luvattu sadetta, menin pyörällä töihin. Testasin kunnolla laina vanteita ja totesin, että johan on, kun kulkee niin kivasti. 25 km ja 50 min, ei paha pk-sykkeillä vielä. Takaisin lähteminen ei ollut sitten enää niin riemukasta, kun oli melko rapsakka vastatuulikin. Kotimatkaan meni sitten 8 min enemmän sen ansiosta.

Kameramieskin sattui kohdalle omalla pyörällään

Torstai ja perjanta oli pyhitetty venyttelylle. Totesin pyöräilyn jälkeen, että on vähän reidet jumissa, kun ei meinannut mäkiä jaksaa polkea ylös. 

Sitten koitti lauantai ja omegawave antoi ihmeen huonoa lukemaa aamulla. Pistin ne kyllä kuoleman pelon piikkiin, kun odotin perusmatkaa niin kauhuissani. Olo oli kuitenkin ihan hyvä ja energinen. Sääkin näytti varsin lupaavalta, kun aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta. Siinä sitten vaan aamupalaa, pakkaus ja matkaan.

Kiskoon saapuessamme noin puoli yksitoista, alkoi siellä olemaan vähän ruuhkaa. Parkkipaikka löytyi kuitenkin nopeasti ja pääsimme kasaamaan pyörää. Sitten kipin kapin kisa alueelle vessaan! Sen jälkeen pääsin ilmoittautumaan. Chippi, numeroliivi ja uimalakki, ne sain sieltä. Sen jälkeen tavarat vaihtopaikalle, muutaman käytännön asian tsekkaaminen mm. missä sai nousta pyörälle ja pois ja sitten vielä vessaan. Sitten vaan märkkäri päälle ja rantaan. 

Vaihtoalueen tunnelmaa

Meinasikohan joku kisata tuolla

Kumipukua päälle

Lasit ja pipo

Kävin kastautumassa pikaisesti ennen starttia ja kun olin nousemassa vedestä, astuin kiven päälle, joka kävi kipeästi kantapäähän. Siinä sitä sitten kärvistelin sen kanssa ja toivoin, että lakkaa sattumasta mahdollisimman pian. Neopreenisukat eivät pahemmin vaimentaneet sitä iskua...

Sitten veteen ja meno alkoi. Naisia starttasi perusmatkalle kuutisenkymmentä. Lähdin aikalailla vasemmasta reunasta ja uin rauhallisesti ensimmäiselle poijulle, koska jännitin jaksamistani, vaikka uintia oli lyhennetty 500 m, kylmän veden takia. Eli uin sprinttiin verrattuna vain 250 m enemmän. No vika taisi olla taas enemmän korvien välissä, koska kun käännyin viimeiseltä poijulta rantaa kohti tajusin, että ei hitto loppusuora eikä tunnu missään, niin pistetäämpäs nyt vähän vauhtia tähän uintiin ja meni helposti. Meni oman kelloni mukaan, jota vilkaisin välittömästi vedestä noustuani, 20 min aikaa 1000 m eli 30 min olisi mennyt varmaan täyteen uintiin.

Miesten vesimylly lähti käyntiin

Ja me naiset lähdettiin 4 min myöhemmin

Rantaa kohti

Joku supermimmi ui ilman märkkäriä

Sieltä tullaan (ihan keskellä kuvaa)

Missä ranta?!

Rantaan tullessa uimalakki luovutettiin järjestäjille takaisin ja olin nohevana keksinyt laittaa lasit lakin alle! Koitin sillä minimoida kaikki rävellyksen mahdollisuudet. 

Häikäisee

Jotenkin se lakin riisuminen ensimmäisenä kuitenkin sotki riisumis systeemin...

Siitä huolimatta kenkää jalkaan

Ja ei kun pyöräilemään

Jännä ropellin kuvasi myös ilmassa

Pyöräily alkoi ylämäellä, ei millään pikku nyppylällä edes... Ensin lähdettiin vaihtopaikan montusta. Huokaisin jo helpotuksesta ja ehdin vaihtaa jo isompaa silmään, kun se todellinen mäki tuli yllättäen vastaan. Oooo shit ja äkkiä takaisin kevyemmälle. Jalat veti ihan tukkoon välittömästi ja hetken pelkäsin, että kaadun paikalleni, mutta selvisin ylös hitaasti, mutta varmasti. Sitten alamäkeä ja käännös isolle tielle. Porukka lasketteli ohi alamäissä tukka putkella, suurin osa oli varmaan sprinttimatkalaisia. Minä poljin tasaisen tappavaa tahtia ja muistuttelin itseäni, että nyt rauhassa, koska matka on vasta alussa, vaikka teki mieli lähteä polkemaan kunnolla. Otin tässä vaiheessa myös ison geelin. Tankopullossa oli GUn roctanea ja takana pullollinen Isostarin endurance jauheesta tehtyä juomaa. Toisen geelin, sen pienemmän, meinasin ottaa sitten taas viimeisen viiden kilometrin aikana ennen juoksua.

Pyöräilyreitti oli todella kumpuileva. Siinä mäkiä ylös puristaessa, menin monista ohi, jotka olivat aikaisemmin lasketelleet minusta ohi. Mäki jota aina työmatkalla kotiinpäin polkiessa kiroan, sai matkalla osakseen kiitosta, koska ilman sitä en olisi varmaan näin hyvä ylämäkikiituri. 

Sitten tuli vastaan sprintin kääntöpaikka. Teki mieli kääntyä jo takaisin siinä ja tuli ensimmäinen tajuaminen, kuinka lyhyt se matka onkaan oikeasti! Koska omasta matkastani oli tässä vaiheessa vasta 1/4 ajettu. No ei auttanut kuin jatkaa. Olin unohtanut sykemittarin kotiin, mutta se taisi olla onnekas sattuma. Menin täysin sen perusteella miltä tuntui. 

Lopulta kääntöpaikka tuli vihdoinkin vastaan. Lähdin ajamaan helpottuneena ajatellen, että ei ole enää pitkä matka ja melkein myötätuuli. Matkalla alkoi vähän ärsyttämään tienpientareelle heitetyt tyhjät geelit ym lisäenergian paperit ja pahvit. Ärrrr. Ei ole niin vaikeaa tunkea niitä johonkin, että voi heittää ne roskiin vaikka kisan jälkeen. Itse tungin ison geelin roskan etupuolelle haalarin kaula-aukosta, kun siinä on korkki ja pienen geelin pussin tankopullon varmistus kumpparin alle. Ison heitin kaula-aukostani roskiin vaihtoalueella. 

Matkalle sattui myös yksi todella kusipäinen autoilija kullertavalla volkkarilla, joka kaahasi ohitseni ihan vierestä ja soitti torvea. Säikähdin kuollakseni. Kirosin kovaan ääneen ja näytin keskisormea, koska tiesin pipipään katsovan omahyväisesti vielä taustapeiliin. Oli tehnyt kuulemma saman jollekin toiselle, mutta ajanut niin läheltä, että kenkä oli osunut auton kylkeen. Toivottavasti tuli autoon jälki. Pitäisi tuollaiset saada vastuuseen teoistaan. Harmi vain, että rekkari jää harvoin mieleen.

Olin ajanut suunnilleen 30 km, kun alkoi iskemään lievä epätoivo. Aloin vasta tajuamaan, että vielä on jaksettava juosta se 10 km. Vähän jopa itketti, koska tuntui, että olen ihan puhki. Tässä kohdassa tuli siis se henkinen kynnys vastaan, jota olin vähän pelännytkin. Vaikka talvella olin tehnyt kolmentunnin ja yli treenejä, ne eivät kuitenkaan vedä tällaiselle vertoja. Viimeinen hirveä mäki ennen lopun alamäkeä vaihtoalueelle tuli kuitenkin lopulta vastaan. Aikaa tähän taipaleeseen kuluin 1 h 26 min.

Varovasti vaihtoon

Kantaakohan jalat oli päällimmäisenä mielessäni

Janojanojano

Toinen vaihto vähän venähti, kun viereinen kaveri oli heittäny pyöränsä, joka tuntui ihan valurautaiselta, puoliksi minun kamojen päälle. Koitin ensin saada omaani siihen, mutta ei sitten millään. Joudin siirtämään toisen pyörän, ennen kuin sain omani paikoilleen. Siihen touhuamiseen meni ainakin minuutti, mutta ei se siinä konkurssissa enää paljoa painanut, mutta kiukutti se silti. Havaitsin myös, että uinnin kylmettämät jalkateräni eivät olleet lämmenneet pyöräilyssä. Kiva tunkea juoksukenkiin sellaisia tunnottomia kylmiä möykkyjä, kun ei tiennyt edes onko kenkä hyvin.

Juoksuun lähtiessä oli juottopiste, mistä sai myös syötävää. Banaani, rusina, suolakurkkuseos kyllä oksetti enemmän siinä vaiheessa jostain syystä. Piti jatkaa ilman. Aaah ja taas se pirun ylämäki. Jalat muuttuivat yhtäkkiä puujaloiksi ja piti kävellä mäki ylös. Sitten lähdin köpöttelemään.

Sinne sitä juostiin

Lyllerrystä mäkeä ylös

Vierimistä mäkeä alas

Vielä vähän maaliin

Juoksukin oli kumpuilevassa maastossa. Raskasta oli. Toisella kierroksella loppui energiat. Ei se kaksi geeliä ja ne juomat tainneet oikeen riittää ja vaikka join energiajuomaa aina juottopisteillä 2,5 km välein niin silti. Olikohan enää kilometri maaliin niin alkoi heittään päässä. Huomasin vaan, että silmät meinasivat mennä kiinni ja lähdin valumaan vasemmalle. Kokosin viimeiset järjen ja voiman rippeet ja kiukulla lähdin kiipeämään viimeistä pitkää mäkeä ennen alamäkeä maaliin, minkä sitten suunnilleen vierin eli menin painovoiman vaikutuksesta vauhdilla jonkinlaisen loppukirin tapaisen.

Maalissa sain hauskalla kuvalla varustetun juomapullon, luovutin chipin ja paidan. Kaveri sattui olemaan heti siinä ja onnitteli ja sai minut liikkumaan pois siitä maalialueelta. Olisin muuten varmaan lyyhistynyt siihen. Korvissa vain suhisi ja heikotti. Jalat olivat aivan loppu. Toisella kierroksella sprinttiin optimoidut kenkänikin olivat alkaneet hiertää jalan sisäsivuja. No katsoin vain silloin edellä menijän sukkia ja huokaisin. Aikaa meni juoksuun tosiaan kauhea 1 h 15 min. Todella surkea esitys jopa minulta :D No juoksua tässä pitänyt parantaa muutenkin. Koko suoritukseen sain kulumaan 3 h 8 min eli täyden uinnin kanssa tuohon vielä + 10 min. Death before dnf. Selvisin. Vaikka välillä en uskonut enää itsekään siihen.

Näännyksissä

Tästä sitten hoipertelin suihkua kohti, mutta sieltä oli sitten lämmin vesi loppu, joten kävin järvessä pulahtamassa ja ristus vesi tuntui kylmältä. Ei ihme, että jalat olivat olleet niin jäässä. 

Taisi olla vaan "rekvisiittana" :)

Lakit kuivumassa

Loppupäivän olin ihan koomassa. Puoli yhdentoista aikaan tuli ensimmäisen kerran sellainen olo, että wohoo mä tein sen. Sitten särkylääke ja nukkumaan 10 h unet. Migreenilääke piti napata jossain vaiheessa vielä yöllä. Tänään on ollut iltaa kohden parempi olo, vaikka aamulla vielä tuntui, että en pysty liikkumaan. Väsyttää kyllä ihan vietävästi vieläkin. Nyt sitten voisikin mennä saunan kautta nukkumaan.