keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Nälkäkuuri

Aloitin viikko sitten katsomaan vähän tarkemmin mitä syön. Pääsiäisenä laskin ihan mielenkiinnosta miten paljon tulee mätettyä kaloreissa. Okei silloin oli mämmit ja kermat ekstrana, mutta lopputulos oli silti hivenen paljon. Melkein 3000 kcal tuli syötyä yhtenä päivänä. Totesin, että taitaa olla vähän liikaa. Suurena herkkusuuna on vaan vaikea olla syömättä paljon ja kaikkea. Nyt ollaan viikko menty sellaisella 2000 kcal + urheilujuomat. Eli eli... sellaisen 200-300 tulee jäätyä miinukselle päivittäin. Kyllä se painokin on lähtenyt rauhallisesti tippumaan ja nyt on melkein kilon kevyempi kuin viikko sitten.

Tänään sorruin kyllä kerta vuoteen munkkiin ja simaan töissä. En ole ollut enää aikuisena niin siman ystävä kuin pienenä, mutta kyllähän sitä nyt vappuna se yksi lasillinen pitää juoda. Töissä oli ruokalassa jälkiruokana tämä ihana kokonaisuus ja en voinut vastustaa, mutta otin lounaaksi salaatin, että pystyin hyvällä omallatunnolla syömään vastapaistetun munkin. Oli kyllä niin hyvää :)

Uusi ohjelmakin on lähtenyt mukavasti liikkeelle. Kyllähän tämä on tuntunut aika rankalta, koska vähemmän peekoota ja enemmän veekoota. Ohjelma tähtää siis ihan puhtaasti sprinttiin ja vauhdin kasvattamiseen. 

Viikonloppu koostui treenien puolesta lähinnä pyöräilystä. Lauantaina kävin duunikaverin johdolla pyöräilemässä reilun tunnin pk-lenkin ja sellainen 32 km. Todella onnistunut kiitos hänen. En olisi mitenkään malttanut mennä tarpeeksi rauhassa itsekseni. Sunnuntaina meni niin synkäksi sää iltapäivällä, että päätin polkea wattbikella vedot. On se ehkä helpompaakin sillä.

Maanantaina juoksin vähän vajaan kuusi kilometriä. Rauhassa piti mennä ja ihan kohtalaisen hyvin onnistuinkin. Ainoa vaan, että jalat alkoivat taas kipuilemaan lenkin jälkeen. Ihan käsittämätön vaiva, kun tulee vain niillä toisilla kengillä ja välillä oli melkein jo poissa. Ensi maanantaina olisi 10 km testijuoksu ja se vähän stressaa nyt vuorostaan :D Saisimpa juostua sen edes tuntiin, kun ei ole edelleenkään sitä vauhtia nimeksikään.

Juoksemaan

Koivuihin oli tullut lehdet

Aurinko vähän pilkisti pilven raosta
Eilen, tiistaina, raahauduin uimaan. Venyttelyä ei ollut, kun ei sinne ilmaantunut ketään, mutta onneksi oli pientä seuran pikapalaveria siinä viihdykkeenä. Oli taas vähän väsy, kun en ollut nukkunut kunnolla jalkojen särkemisen takia. No onneksi ei satu uidessa ja uinti itsessään meni melkein jopa loistavasti. Ainakin se itsestäni tuntui siltä. 50 min ja 1700 m. Viime viikon korjaus uintiin ja potkujen ymmärtämiseen on tehnyt ihmeitä näemmä. Uiminen ei tunnu enää niin raskaalta ja huomasin jopa hymyileväni uidessani.

Vaihteeksi sitten vähän muutakin juttua kuin vain urheilua. Kylvin viikko sitten maanantaina yrttitarhani alut itämään eli seitsemän erilaista mm. rosmariinia, persilijaa, basilikaa. Tuo viime keväänä ostamani idätys astia, tai mikä onkaan, on aivan loistava. Viikkoa myöhemmin jokaisesta on itänyt jotakin.

Rehut
Myös Espanian takapihan tuonti banaaneista alkoi löytymään kypsiä. Hyvin erilainen koostumukseltaan kuin ne mitä täällä kaupasta saa ja maku oli ainakin omasta mielestäni paljon miellyttävämpi, ei niin kamalan makea.

Bansku
Nyt pitäisi jaksaa lähteä vielä juoksemaan kentälle vetoja. Sitten voisikin aloittaa vapun vieton johon ei kuulu sen ihmeempää juhlimista. Huomiseksi sain kutsun työkaverilta pelaamaan beach volleyta... Olin ensin, että "wat? huomenna sataa vettä?!", mutta nykyään on sellainen sisämestakin missä on hiekkaa ja +26 lämmintä :D Kaikkea sitä keksitään ja huomenna se nähdään.

Hauskaa vappua!

2 kommenttia:

  1. Hauskaa vappua sullekin! Mää sain emolta 1,5 litran pullollisen simaa ja se riittää vallan mainiosti mulle ja aviomiehelle. Sima on hyvää, mutta en määkään sitä sillain kittaa kuin lapsena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ^_^ taisin keksiä mistä johtuu, että ei ole sima maistunut enää samalle vuosiin. Äitin tekemä sima on niin vertaansa vailla ja en ole tainnut päästä sitä maistelemaan varmaan kymmeneen vuoteen. Pitääkin pyytää ensivuonna resepti, jos vaikka osaisi tehdä kutakuinkin samanlaista :)

      Poista