sunnuntai 15. maaliskuuta 2020

Mikä meininki?

Täällä sitä koitetaan elellä koronasta huolimatta ihan normaalisti. Vessapaperi paniikki pääsi yllättämään ja meillä ei ole kuin kaksi? rullaa jäljellä :D Onneksi on se käsisuihku jos pääsee loppumaan. 

Kuukaudessa on taas edistystä tapahtunut kunnon puolesta. Harmitti kyllä hitusen, että viimeinen Aktia cup siirtyi mahdollisesti Elokuulle. Olin niin varma, että tulisi juostua elämäni paras kymppi ensi lauantaina. No, eiköhän sitä vielä ehdi. 

Hermostunut yritys hymyillä ennen juoksua

Edellinen juoksu oli siis jo kuukausi sitten, mutta aika rientää, kun on liikaa tekemistä. Se meni siis hyvin. Paransin aikaani pari minuuttia, kiitos kaverin, joka sai taistelemaan loppuun asti ja uudet kengät, Hokan Carbon X:ät oli ihan hävyttömän hyvät. Niillä on mahtavaa juosta. En vaan ollut ehtinyt vaihtamaan toisia nauhoja kenkiin ennen juoksua ja en ollut oikeastaan edes ajatellut asiaa, koska kaikki aikaisemmat olivat toimineet hyvin omilla naruillaan. 

Juoksun jälkeen kyllä hymyilytti, mutta silmät oli niin täynnä hikeä ja puhelin huurussa, että hyvä jos kuvan sai

Kävipä niin, että en vissiin kiristänyt nauhoja kunnolla tai olivat vaan niin uutuden liukkaat, että ensin aukesi oikean kengät nauhat viiden kilometrin jälkeen ja sitten pari kilometriä myöhemmin vasemman. Suututti tähtitieteellisesti pysähtyä ja tunkena nauhat kengän sisälle jotenkin ja toivoa, että eivät lepattaisi. Nauhat onneksi pysyivät siellä mihin tungin ne, tosin toisessa jalassa pää oli kantapään alla ja se oli pari päivää sen takia vähän arka. Kengät kyllä pysyivät jalassa ja ei haitannut juoksua yhtään vaikka olivat käytännössä ihan auki.

Juoksusta kun oli selvinnyt, niin seuraavaksi piti kirmata Finlandiatalolle nauttimaan Moskovan baletin joutsenlammesta

Yksi yllättävä sairastuminen iski viikko kaiken edellisen jälkeen. Olin tehnyt päivän pyöräilyt ja juoksut ihan tyytyväisenä ja lähdin Akselin kanssa illaksi Sea Lifeen, kauhessa myrskyssä. Pasilassa tuuli meinasi viedä mukanaan, mutta taistelin meidät sinne Linnanmäelle asti kävellen. Rattaat olivat aika raskaat työntää sinne mennessä. Takaisin päin olisi voinut vaan hypätä kyytiin ja antaa tuulen viedä. Kävimme vielä syömässä Pasilan asemalla pizzaa, Akselin lempi ruokaa ja lähdimme kotiin. 

Kalojen kotona


Yöllä, kun olin mennyt nukkumaan havahduin jokseenkin omituiseen oloon. Ajattelin, että närästää, mutta kun otin Samarinin aloin oksentamaan. Sain siis varmaan ruokamyrkytyksen. No, se yö meni oksentaessa, paskantaessa ja vessaa siivotessa, kun en tiennyt onko mahatauti vai mikä, niin olin vähän hysteerinen. Aamulla kahdeksalta olin ollut jo pari tuntia oksentamatta ja lyyhistyin lopulta. Makasin koko päivän sängyssä ja vasta illalla kahdeksalta alkoi tuntumaan, että saatan ehkä sittenkin jäädä vielä henkiin. Keräilin vielä seuraavankin päivän itseäni kotona, mutta tiistaina jatkui elämä ihan normaalisti.

Carbon X, sairaan nopeet ilman vauhtilaseja ja liekkipipoakin

Muuten on ollutkin pyhä kolminaisuus treeneissä hyvin esillä eli uinti, pyörä, juoksu. Toissa viikolla oli sitten lepoviikko ja kroppa meni ihan sekaisin niin vähästä treenistä. Olin itsekin ihan hämmentynyt kaikesta siitä ajasta mitä oli. Aloin loppuviikosta käymään ihan järkyttävän kipeäksi vielä. En tiennyt, että lihakseni voivat olla vielä niin kipeät. Vielä tälläkin viikolla kipristelin vatsalihasten ja jalkojeni kanssa, mutta menivät vissiin takaisin normaaliin jumiin loppuviikkoa kohti, niin nyt on taas hyvä :D 

Ulkona puuhastelua. Jään rikkominen on kivaa.

Ilmottauduin vihdoinkin kahdelle puuttuvalle puolikkaalle ja ne ovat Lahti ja Turku. Täytyy nyt vaan toivoa, että tämä korona ripuli menee ohi ja elämä normalisoituu ja kaikkea ei peruta ja suljeta. Onneksi uimahalli oli vielä auki tänään. Huomenna pitää itsekin mennä ihan normaalisti töihin.

Tätä taas huomenna ihan normaalisti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti