Eetu koirakin lähti kuukausi sitten koirien taivaaseen. Olihan se jo vanhakin. Päivän yli 11v 9 kk. Oli kyllä ihan valmis lähtemään. Ikävä jäi, mutta ei ne elukat elä kauhean kauaa. Oli se sellainen stupid dog, kaikella rakkaudella.
Viimeistä viedään |
Kävin myös kynnystestissä Vierumäellä noin kuukausi sitten. Juoksin matolla niin paljon kuin pystyin. Kehitystä on tapahtunut kaikesta huolimatta kolmessa ja puolessa vuodessa, joka on edellisestä testistä. Ei mitään suunnatonta, mutta pitää olla tyytyväinen olosuhteet huomioon ottaen.
Sinne juoksemaan |
Selvisin |
Ja oli ihan super hyvää ruokaa |
Muutama viikko tuli treenailtua ihan mukavasti senkin jälkeen, mutta toissa viikolla alkoi vähän hyytymään, koska tulin sitten lopulta kipeäksi. Mikäs sen kivempaa, kun pääset perjantaina kotiin ja kurkku on niin kipeä, että itkettää ja hirveä hedari. Siinä menikin sitten "mukavasti" viime viikonloppu. Eniten ehkä harmitti toinen Aktia cupin 10 km juoksu, joka jäi väliin, mutta toivottavasti tammikuussa pääsen taas.
Välillä on ollut jopa lunta ja hyvä sää, uskomatonta, mutta totta. |
Nyt perjantaina oli pakko tehdä jotain. Alkoi raato olemaan niin jumissa lepäämisestä, että teki kävelykin jo pahaa, kun sattui mm pohkeisiin. Menin sitten uimaan 3 km ja se oli ihanaa. Sain uida rauhassa, kun ei ollut pahemmin muita uimareita. Ihan uskomatonta miten euforinen olo voi tulla uimisesta. Vesi vaan liplatti. Vasen hartia oli vaan ehtinyt vetämään itsensä jo niin jumiin, että on vieläkin ihan juntturassa.
Sitten näitä päiviä, kun satanut paljon märkää lunta |
Töihin kun pääsin perjantaina, sain sellaisen jännityspäänsäryn, että en voinut edes nauraa ilman, että pää räjähti. Onneksi burana auttoi. Ei voi lähteä edes jumit ilman kivuliasta muistutusta.
Taas pyörän päällä |
Lauantaina pyöräilin tunnin ja tänään sauvakävelin 5 km. Ja pitänyt valmistella muutamia jouluruokia. Kiirettä pitää, kun töissä pitää olla joulukin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti