tiistai 13. maaliskuuta 2018

Taas sairastetaan

Ehdinpä tässä viikon treenaamaan mahataudin jälkeen ja kerran hiihdin viime viikolla, kun taas iski. Akseli valitti viikko sitten lauantai-sunnuntai välisen yön, kun meni nenä tukkoon. Mitään pahempaa ei tullut ja ajateltiin, että johtuu varmaan hampaista... Tulikin taas yksi ylös ja nyt on jo seitsemän hammasta.

Tiistaina vaihdoin treenin vapaaseen, kun teräsmies alkoi osoittamaan sairastumisen merkkejä. Itse olin vielä ihan terve. Keskiviikkona kävin hiihtämässä, kun torstaina näytti satavan pitkästä aikaa lunta ja puiston latua ei kauhean useasti ajeta.

 
En kyllä pystynyt syömään kahdeksaa päivässä


Torstaina olin sitten itse ihan raato. Aloin napsimaan kaksi viikkoa aikaisemmin ostamiani sinkkitabletteja, kun sillon oli ollut kaktus kurkussa ennen mahatautia. Tabeltit maistuvat kamalilta, kuivattavat suun ja jättävät vielä pahan maun suuhun, mutta taisivat toimia, kun en tullut kamalan kipeäksi. Treenaamiseen ei ole kuitenkaan vieläkään tullut lupaa.

Messutunnelmissa


Kaiken tämän sairastamisen synkistämänä melkein unohtui, että käytiin koko perheen voimin Goexpossa. Messut olivat mielestäni parantuneet hivenen parista edellisestä vuodesta. Ne olivat jotenkin selkeämmät ja siellä vierähtikin melkein huomaamatta kolme tuntia. Ostin sieltä vihdoinkin ensimmäiset pitkälahkeiset pyöräilyhousut Velo&Oxygenin pisteeltä, kun niin edukkasti sai. Olisin ostanut vaikka mitä, kun siellä oli kaikkea ja oikeita kokojakin, mutta sitten se ei olekaan enää niin edullista... Täytyy tässä nyt pitää tiukkaa talouskuria vielä.

Perjantaina mahtui kulkemaan kivasti rattaiden kanssa


Jotenkin tuntuu, että nuo kovat pakkaset vaikutti omaan terveyteen negatiivisesti, kun aina oli treenin/ulkoilun jälkeen hegitysteissä ikävä fiilis ja enemmän tai vähemmän jäässä vaikka miten puki. Että ei se nyt oikeastaan ihme ole, että tulin taas kipeäksi. Onneksi nyt tuntuu kuitenkin tuota kevättä pukkaavan.

Messujen jälkeen lenkillä oli taas ihan järkyttävän kylmä


Täytyy tässä nyt keskittyä vaikka kehonhuoltoon ja hyötyliikuntaa tulee päivittäin, kun työntelee Akselia rattaissa. Olin taas unohtanut miten raskasta se on sohjossa...

Seistäkään ei osaa vielä oikein, mutta portaita pitäisi kiivetä


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti