Auringossa urheilua ja altaassa masentelua

Hyvin meni taas yksi viikko. Sää on suosinut ulkoilua, vaikkakin on aika pölyistä. On kyllä niin ihanaa polkea taas ulkona. Ollut oikein ikävä sitä pyörän huminaa, kun päästelee menemään maantien laitaa. 

Alkuviikosta minulla oli omituisia nukkumisvaikeuksia. Maanantaina oli lepopäivä ja ajattelin, että hyvä hyvä, niin ei pääse ylirasittumaan, kun olin nukkunut su-ma yönä tyyliin kaksi tuntia. Tiistaina tein melko kevyen pyörä-juoksu treenin 90-70 min. Ajattelin, että kyllä nyt uni tulee. Ei, ei tullut. Olin vähän ihmeissäni, koska en kuitenkaan ollut aamulla kamalan väsynyt neljän tunnin yöunillakaan. Mietin, että kohta varmaan sekoan... 

Kun kaikki oli tehty

Lähdin kuitenkin pariksi tunniksi pyöräilemään keskiviikkona ja tuli ajettua vähän kovempaa kuin piti, kun oli niin kivaa ja hyvä sää. Olin vähän kauhuissani yöunieni puolesta, mutta kuinka ollakkaan en meinannut päästä sänkyyn asti, kun väsytti niin paljon. Nukahdin samantien, kun pää osui tyynyyn ja nukuin harvinaisen hyvin. Tein jopa Polarin mittarin henkilökohtaisen uniennätyksen, kun levollista unta oli 90%. Teräsmiehelle se on arkipäivää... Jos hänellä on alle sen, niin on nukkunut huonosti. En ole yhtään kateellinen noille unenlahjoille.

Ihana kevät

Tulin unien kanssa siihen lopputulokseen, että kevyt pk ei väsytä itseäni. Päinvastoin eli piristää. Hyvä tietää, niin voin treenata enemmän ja nukkua vähemmän. No vitsi vitsi...

Torstaina uinnissa oli 400 m testiuinti. Lähdin hyvällä fiiliksellä, mutta seli selin vuoro nyt sitten. Alamäki alkoi siitä, kun alkuverra jäi kesken. En ehtinyt rauhoittamaan itseäni ennen lähtöä, mutta puoleenväliin asti meni ihan hyvin. Sitten menin sekaisin paljon olen jo uinut. Vauhti putosi dramaattisesti siinä, kun pohdin itsekseni onko nyt 4 vai 5 kierros menossa. Tulin siihen lopputulokseen lopulta, että ei voinut olla viides. Sitten, kun luulin, että on vielä 75 m loppuun, huomasin, että samalla radalla kanssani uinut seurakaveri pysähtyi päätyyn tajusin, että se loppuikin siihen. 8:10 min oli aika. En ollut uskoa korviani. 

Kotona, kun katselin uinnin faktoja huomasin, että hämmennys uidusta matkasta oli sekoittanut liikaa. Olin kiristänyt vauhtia taas, mutta liian hitaasti, koska olin 50m jäljessä... Ensin hämmennys muuttui kiukuksi ja lopulta nauratti. En tiedä miten onnistuin uimaan noin huonosti, kun en normaalistikaan ui niin hitaasti, mitä tuli testissä uitua. Jännitin varmaan liikaa ja menin ihan tönköksi. Siitä kieli myös se pieni päänsärky uinnin jälkeen. 7:30 olisi varmaan lähemäpänä totuutta, kun vertasin viimevuoden uintii ja aikaan, joka oli 7:40.

Perjantaina kävin lohduttamassa itseäni taas uimalla ja totesin, että kyllä se kulkee. Uin mm. tekniikkaa ja 10x50 m vähän kovempaa, jonka aikana testasin puolivahingossa taas sen, että kun alan jännittämään niin kuski vaan kiihtyy, mutta vauhti ei. Vedin syvään henkeä ja rauhtoitin itseni, niin kävi toisin päin. Rentous, rentous se pitäisi muistaa.

Arvaa mikä? :D No kengänkärkisuoja

Lauantai! What a wonderful day! Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta ja lämminkin oli. Lähdin tietysti pyöräilemään, kun sunnuntaille näytti sadetta. Poljin taas Linnatuuleen, koska helppo mennä, mutta tarpeeksi haastetta. Menomatkalla ajattelin, että kylläpäs kulkee. Sitten havaitsin tuulen olevan päin vastainen kuin edellisellä kerralla ja aika kova vieläpä. Koitin aktiivisesti olla ajattelematta mitä tuskaa paluumatka tulee sitten olemaan... 

Kääntöpaikalla Linnatuulessa

Kauhulla kotiin päin

Kevyesti kotiin olikin todella kaukainen toive sitten. Se iso ylämäki siinä Janakkalan ja Riihimäen rajalla järkyttävään vastatuuleen oli TODELLA tuskainen. Pienin vaihde ei tuntunut kauhean pieneltä, kun jalat huuti armoa ja keuhkot vuoti verta siinä ylös puskiessa. Mäen päällä ajattelin, että en selviä kotiin... Oli kyllä sellainen 45 km siinä repivässä tuulessa, että olisi voinut kuvitella ajaneensa enemmänkin... Kerran ainakin putosin pientareelta ja tietysti vielä sellaisessa kohdassa missä oli iso pudotus. Ilmeisesti pyörän hallinta on kuitenkin jossain kunnossa, kun pysyin pystyssä ja pääsin hypähtämällä takaisin. Kaikkea sitä tulee tehtyä mihin ei uskoisi pystyvänsä, kun on tositilanne ja vähän kiukkua :D 102 km tuli mittariin neljän tunnin reissulla ja olo oli kuin hakatulla. 

Juoksin vielä päälle 20 min ja ihme kyllä jalat eivät olleet sen kummemmin tönköt, eikä sykekään karannut heti taivaisiin, niin kuin normaalisti vaihtaessa.

Sunnuntai valkeni päin vastaisessa säässä, mutta sadekin hymyilytti, kun kuuntelin parvekkeella hetken linnunlaulua. Lähdettiin odottelemaan sateen loppumista XXL:ään kun tarvitsin lisää Isostaria. Mutta, PAHUS kuitenkin sieltäkään ei näemmä saa sitä enää. Tuli vähän suru puseroon. Otin kuitenkin pari tuubia poretabuja ja päätin koittaa Dexalin vastaavia. Poistokorista kavoin parit pannat (sellaiset päähän laitettavat vähän pipoa kevyemmät) ja ihailin kaiken näköistä muuta sitten lopun aikaa. 

Sen jälkeen suuntasimme päivän pääkohteeseen Haltialan tilalle Feltin koeajopäivään. Testasin mm. B12 ja AI2. B12:sta en niin huomannut suurta eroa pikku lenkurallani verrattuna omaan B16, mutta AI2 oli ehkä tukevamman oloinen. Olisihan sellainen kiva... Lottovoittoa odotellessa sitten vaan... Parin tunnin tuulessa jäätymisen jälkeen käytiin syömässä Jumbossa kotimaista pastaa Makaronitehtaassa. Otin Pestopastan ja se oli todella hyvää. Yritin syödä kevyesti, että pystyn juoksemaan, mutta noh, ei tainnut olla ihan onnistunut yritys.

Pyöristä ei tullut otettua kuvia, mutta istumaan noussut lehmä, joka katseli maisemia oli niin hauska, että se tuli kuvattua.

Kotona pieni välikuolema ja sen jälkeen trikoot jalkaan. Huhhuh kun teki pahaa lähteä liikkeelle vieläkin vähän kohmeisena koeajoista ja väsyneenä lauantain vastatuulipyöräilystä. Niin ja pasta maistui edelleen röyhtäisyjen mukana... Lähdin hiljalleen liikkeelle ja pidin lenkin sellaisena, että pääsisin edes kohtuu nopeasti takaisin kotiin, jos iskee kuolema. Onneksi olin niin väsynyt kerrankin niin tuli oikeasti juostua hiljaa. Hissuttelin menemään, että ei alkanut oksettamaan. Sain kuitenkin juostua 105 min aikana 13 km. Loppuun otin pieniä vetoja senkin uhalla, että tulee vielä pastan rippeet ylös ja sen jälkeen lähti jalatkin liikkumaan kunnolla. Loppumatkasta tulikin sitten vauhtia.

Hyvä viikko oli. Ja nyt sopivan väsynyt, että voi ottaa lepoviikon vastaan hyvillä mielin. Viikonpäästä on sitten Helsinki Spring Marahtonin puolikas kirmattavana. Olen aika luottavaisin mielin sen suhteen, että hyvin menee. Jos ei, niin olen ihan musertunut :P Aurinkoista tulevaa viikkoa teille siellä ruudun toisessa päässä, vaikka se ei taida hirveästi paistaakaan ensi viikolla.