You are an Ironman

Nyt minä kerron kaikki. Vihdoinkin. Oli ihan mahtava kisa ja olen edelleenkin melkein neljä kuukautta myöhemmin siitä ihan fiiliksissä. Ja kyllä tänä vuonna uudelleen, jäi sen verran hampaankoloon :D

Kylä

 

Kisaviikko koitti vihdoinkin ja viimeiset viikot tiukkaa treeniä olivat tehneet tehtävänsä ja olin ihan valmis vähän puhaltelemaan. Tiistaina saavuimme kohteeseen ja matka meni pienen elohopean kanssa yllättävän hyvin. Airbnb asuntomme Calellassa osoittautui aivan helmeksi ja oli sattumalta pienen kaupungin keskustassa. Kaupunki oli todella kotoisa ja turvallinen eli pikku ukon kanssa oli mukava kulkea siellä ja ihmiset olivat ystävällisiä.

Kisakeskus ja maali ja kaikki

 

Joka päivä alkoi näkyä kadulla enemmän kisaturisteja ja koko paikka oli ihan huumassa tapahtumasta. Enkä yhtään ihmettele. Tunnelma oli todella hyvä. Kisakeskukseen oli meiltä puolitoista kilometriä, mutta onnekseni huomasin, että pyörä ja startti olivat sitten 500 m päässä. Aamulla sinne könytessä ei harmittanut, eikä kisan jälkeen. 

 

Pyöräileminen oli hämmentävää, kun kävin testaamassa reittiä ja totesin sen olevan niin mahtava, että tulee olemaan täysi työ pitää jäitä hatussa, eikä lähteä takki auki tykittämään, kun on niin ihanaa! Kukaan ei koittanut ajaa päälle for reel ja sai ajaa rauhassa. 

 

Uiminen meressäkin oli aivan super ihanaa. Vesi oli turkoosia, kirkasta ja lämmintä. Aallot huikeita. Calellassa ranta oli siinä mielessä miellyttävä, kun aika jyrkkä eli syvenee nopeasti, niin allot murtuivat nopeasti. Siinä ei ollut sellaista vaaraa niin, että ne veisivät mukanaan niin helposti. Jäin vielä kellumaan rantaveteen ilman märkkäriä ja napsin pikku ukolle hienoja kiviä pohjasta, kun olin tehnyt lenkin. Kalat olivat myös hassuja, koska ne tulivat alleni piiloon siinä ja eivät pelänneet yhtään. 

Muutama konkeli

 

Jännitin aivan saakelisti. En ymmärtänyt miten selviän. Harjoittelin kaikki renkaanvaihdoista lähtien vielä kerran ja koitin miettiä kaikki kohdalleen. 10 v tehnyt tätä ja vihdoinkin se oli käsillä se hetki mitä olin odottanut koko ajan ja ensimmäisen yrityksen epäonnistutta. Olin onnistunut kasvattamaan itselleni asiasta niin infernaaliset paineet, että ne melkein murskasivat minut. Tämä oli elämän ja kuoleman kysymys itselleni. Ja vihdoinkin, vihdoinkin olin pääsemässä toteuttamaan unelmaani. 

 

Kaikki vaikutti täydelliseltä ainakin olosuhteiden puolesta. Oli lämmin ja aurinkoinen päiväkin tulossa. Itse olin tikissä. Olin niin onnellinen. Aamupalaksi keksin vetäistä juotavan puolenlitran jugurtin ja kolme raakaa kananmunaa appelsiinimehulla. Ei ollut liian tönkköä tavaraa ainakaan. Väsytti, kun en ollut yllättäen saanut oikein nukuttua, mutta oli koko päivä aikaa herätä.

 

Lähdin yksinäni rantaan reppuni kanssa valmistautumaan. Isännät saivat tulla perästä myöhemmin. Vein juomat pyörälle ja tsekkasin renkaat. Kaikki hyvin. Jatkoin vaihtotelttaan ja heitin pyörä ja juoksupussiin tarvittavat. Vedin märkkärin päälleni ja menin rantaan, kun puolimatka oli lähtenyt jo matkaan. Pulahdin ja kaikki oli hyvin. Löysin jopa miehet ja jätin repun heille. Sitten oli aika siirtyä lähtökarsinaan odottamaan lähtöä. Fiilis oli mieletön. Jännitti niin paljon, että tärisin ja itkin välillä. Olin onnellinen ja helpottunut, että vihdoinkin pääsen tekemään tämän. Aikaa en ajatellut, mutta maaliin piti päästä. Se oli ainut asia mitä lähdin hakemaan. 

 

Sitten tuli lähtö. Olin niin onnellinen, kun pääsin sukeltamaan aaltoihin, jotka olivat jo aika isot. Ei haitannut. Uin onnessani. Vesi oli kirkasta ja pohjaan näki vaikka oli varmaan 30 m ainakin syvää. Etelään päin oli todella iso vasta-aallokko. Kesti päästä kääntöön pidempään kuin olin ajatellut ja huomasin uivani aallokon takia vähän vinossa. Pitkä takasuora oli sitten taas myötäistä ja siellä olikin sitten ihan mahtava vauhti ja ihailin täälläpäin tutumpia akvaariokaloja luonnollisessa elementissään ja muutamaa kaunista meduusaa. Ei ollut portugalin sotalaivoja :D

Tyrskyjä päin, olen kuvassa oikean puolimmainen eli viimeinen laumasta. Minä ja muut pojat.

Melkein loppusuoralla oli taas vasta-aallokko, joka oli entistä isompi, hetken aikaa ja siellä oli taas ruuhkaa ja jengi sekoili. Meni vähän hermo, kun 3 km kohdalla oli alkanut jo uinti tympimään. Kello sanoi matkaksi 4,2 km vaikka olin uinut aivan viivasuoraan sen mukaan. Aikaa meni 1h 32 min eli n vartti enemmän mitä olin suunnitellut.

Oli oikeasti ihan hiton hyvä fiilis vaikka ei ehkä näytä siltä

 

Onnellisena siitä sitten vaihtoon juomaan raikasta vettä. Vaihtoon meni inasen alle 10 min ja menin ihan rauhassa. Minulla oli hyvin aikaa ja hätäilemällä ei olisi voittanut mitään.

 

Pyöräilyn alkuun mentiin joku pari kilometriä kaupungin läpi ja sitten alkoi baana. Ja aivan jäätävä vastatuuli. No, se ei omaa menoani niin haitannut. Painelin tyytyväisenä ohitse hyvin suuresta osasta jengiä. Juuri ennen kääntöä oli sitten melko maukas ylämäki :D se oli ihan kiva piristys, mutta alas vähän jännitti jo minuakin tuulen takia. Piti pitää aika tiukasti kiinni, varsinkin tuolla leveärunkoisella pyörällä, että ei lähtenyt alta. Takaisin päin tulikin mentyä vauhdilla myötätuuleen eli homma meni aika lailla niin, että kaksi tuntia toiseen suuntaan ja tunnissa takaisin. 

 

Toiselle kierrokselle tuuli oli vain yltynyt. Se oli saatanallinen. Ylämäkeen lähtiessä piti puristaa ihan kunnolla, kun tuuli tuli kivasta vastaan vielä. 100 km kohdalla kramppasi pallea. En pystynyt hetkeen edes polkemaan. Koitin vain ihan chillisti siinä oikoa itseäni ja syödä ja juoda, mutta ei se onnistunut. Oli pakko pysähtyä. Siinä aikani keräilin itseäni ja jatkoin. Sitä se sitten oli loput 80 km. Pysähtelin ja koitin saada jotain alas. Onneksi takaisinpäin oli se myötätuuli, koska lasksettelin kirjaimellisesti pyhällä hengellä. Ilman sitä olisi voinut tehdä tiukkaa selvitä.

 

Banaanin pätkä aina huoltopisteillä helpotti vähän, mutta sitten, kun on oksennus suussa ja taistelet vastaan kaikin keinoin, koska se olisi ollut game over jos olis antanut tulla. Loppumatka tultiin sitten kuivin suin ja toivoin parasta. Kroppa huusi hoosiannaa, kun hiilarit loppu ja kuolemanpelko oli läsnä. Siinä kohtaa tunsin ehkä sen kannustuksen, kun mietin miten moni varmasti seuraa kisaani ja toinen oli että, kun pää sanoo ei pysty olet käyttänyt kapasiteetistäsi vasta 40%. Ja en tullut tänne asti luovuttamaan tällaisen takia :D Lopun muutama kilometri kaupunkipujottelua oli ihan kamalaa, kun olin ihan kujalla. En meinannut jaksaa pitää kiinni ja pelkäsin jyrkkiä käännöksiä, koska ei vain kroppa totellut. 6:45 meni pyöräilyyn. Melkein tunnin enemmän kuin olin ajatellut.

Viimeisiä kilometrejä ja viimeinen nousu ja voin sanoa, että olin aika rajoilla

Pääsin kuin pääsinkin lopulta pois pyörän päältä ja järkkärit kyselee taas olenko kunnossa. En pystynyt edes puhumaan nyökytin vain. Sain pyörän telineeseen ja lähdin nilkuttamaan vaihtotelttaan. Oikean jalkaterän ulkosyrjä kramppasi ja otin kengät pois, mutta se ei auttanut. Se vain kramppasi niin, että itketti. Teltassa lyyhistyin penkille itkemään, mutta söin ja join samalla. Olin aivan varma, että kuolen siihen ja harmitti, kun ajattelin, että taas mokasin. 

Se mukava britti ja tässä vaiheessa alkoi jo naurattaa

 

Lohduttomasti itkiessäni siihen ilmeistyi mukava britti, joka alkoi kyselemään vointiania ja jutteli niitä näitä ja tarjosi omia eväitäänkin. Sain syötyä ja olo hivenen parani. Siinä kohtaa tämä herrasmies ilmoitti, että jää odottamaan minua. Olin ihan oh no! Etkä jää! Sitten oli pakko alkaa nykimään sukkaa vaan kipeään jalkaan ja kolmannella yrittämällä sain kengänkin jalkaan lopulla irvistellen. Siitä se sitten lähti. Enää ei tarvinnut kuin juosta :D Ja niin naurettavalta kuin se kuulostaakin, niin kaiken jälkeen se tuntui aika pikku jutulta. Ja tähän keräilyyn meni tosiaan 30 min.

Ensimmäinen kilometri meni kävellen. Toisella alkoi jo juoksu onnistumaan. Sitten pysähdyin syömään ja juomaan ja piti mennä jopa pissille. Vaihdossa upottamani vesi oli alkanut toimimaan ja olo oli suorastaan hyvä. Matka jatkui hymyillen, mutta kadotin kaverini, kun hän jatkoi matkaansa. En valitattavasti nähnyt häntä enää, mutta selvittelimme jälkeenpäin, niin hän oli päässyt maaliin vähän ennen minua. Oli ensimmäinen täysmatka hänellekin.

Toisen kierroksen epäuskoinen olo

Innostuin vähän liikaa juoksemisen kanssa toisella kierroksella sitten ja pallea alkoi taas muistuttelemaan, niin kolmas kierros oli vähän kivulias, mutta missään vaiheessa en ollut henkisesti hajoamassa matkaan. Kuvittelin hymyileväni, mutta kuvista huomasi, että se oli loppua kohti enää sisäistä :D 

 

Geelit alkoivat jossain kohtaa kirvelemään suuta, niin vaihdoin banaaneihin ja veteen. Sitten kun toisaan se innostuminen kosti, niin en saanut alas enää kuin kokista. Sillä sitten mentiin melkein kaksi kierrosta ja mietin viimeisellä kierroksella miten hampaani sulaa joka mukillisella...

Viimeinen kierros, seuraavalla pääsisi jo maaliin

Ei ne onneksi edes sulaneet ja loppu alkoi häämöttää. Kävelijöitä oli enemmän kuin juoksijoita ja porukka oksenteli mennessään. Itse en siihen suostunut vaikka muutaman kerran oli hyvin lähellä. Sitä en antanut tapahtua, koska sitten olisi ollut jo vähän huono homma. Ja voin kertoa, että tahto on kovempi kuin mieli ja keho. Jos jotain oikein tahtoo, niin se tapahtuu ja näin tapahtui.

Loppu häämötti, en kyllä tiennyt minun vai kisan

Maali häämötti ja voi saatana kun olin onnellinen. Itkin ja juoksin. Kymmenen vuoden taistelu palkittiin. Löysin itsestäni vielä kaiken lisäksi voimaa edes kuvitteelliseen loppukiriin. Mahtava kisa, koska paikka ja olosuhteet olivat itselleni täydelliset. Juoksuun meni 6 h 13 min ja koko kisaan 15 h 12 min. Ja vaikka olin ikäsarjani toiseksi viimeinen pääsin sentään maaliin. Vähän järkytyin, kun katsoin jälkeenpäin, että 55 lähtijästä vain 32 pääsi maaliin. Kova setti selvästi.

Itkin

Ja nauroin, tyydytyksen tuskainen ilme. Kannattaa zoomata :D siinä tiivistyy miltä tuntuu täysmatka.

 

Maalissa kävelin äkkiä pois, että saan syötävää ja unohdin jopa finisher paidan. Sain sen seuraavana päivänä vielä onneksi. Palkkari, joka teräsmiehellä oli odottamassa repussani pelasti varmaan ainakin seuraavan päivän, oli Noshtia pakko mainita, koska sen verran hyvää kamaa. Pyörälle ja vaihtotelttaan piti jaksaa kävellä vielä puolitoista kilometriä. Sandaalit vaihtui kans äkkiä kuraisten lenkkareiden tilalle. Olin hämmentävän hyvässä kunnossa kaiken jälkeen. 

Koko setin keskisyke jäi 123 eli sellaisen 20 siitä mitä olin kuvitellut sen olevan. Mutta aika pintakaasulla tuli vedettyä sen pallean takia ja sen takia en ollut ehkä ihan niin kipeä kaiken kaikkiaan. 

Uni tuli kisan jälkeen vähän vaihtelevalla menestyksellä. Kroppa oli toden totta ihan sekaisin. Seuraavana päivänä ei ollut mikään paikka edes kipeä. No, suuhun sattui ensin syöminen as usual, mutta ei tarvinnut edes portaita mennä takaperin alas. Kävin vielä meressä kellumassa pikku ukon kanssa ja jäähdyttelin ylikuumentuneen oloista kroppaani. No joo ja kisapuvun pehmuste oli hitsannut melko pahasti hanuriin kiinni juostessa... Se vähän kirveli. Illalla katselin vähän ihmeissäni kasvojani, että kumman näköinen ja tuntuinen. En ollut palanut kuitenkaan kisassa.

Seuraavana aamuna oli sitten vähän liian aikaisin kotiinlähdön aika. Jotenkin selvisimme silmät ristissä ajoissa Barcelonan kentälle ja ei jääty edes aamuruuhkaan jumiin, joka on tosiaan ihan eri ulottuvuuksissa Suomen aamu "ruuhkiin" verrattuna, vaikka oli varmasti ihan hilkulla. 

Koneessa piti käyttää maskia ja olisin kyllä käyttänyt siinä kunnossa muutenkin. Mutta siellä se iski eli pahin post race face mikä oli jo vähän oireillut edellisenä iltana, mutta en tajunnut, että siitä oli tulossa infernaalinen. Kasvojen koko T-alue alkoi kutista aivan järkyttävästi ja teki mieli hinkata vain koko ajan sitä. Siihen alkoi ilmestyä pieniä finnejä eli koko iho käytännössä tulehtui. Sellaineen stressireaktio. Sitten alkoi särkeä kitalakea. Itketti ja oli kauhea nälkä ja koneessa saanut kuin muffinsin ja mehua/kahvia/teetä/vettä. 

Kitalakea särki sitten kolme päivää ja kolmantena päivänä mietin, että jos tämä ei ala helpottamaan huomenna, menen lääkäriin. Kun mikään särkylääke ei meinannut auttaa. No, neljäntenä päivänä huomasin, että kitalaki alkoi ilmeisesti palautumaan, koska se oli muuttanut muotoaan kolmiosta takaisin kaarevammaksi. Se oli omituinen havainto. Kipu johtui ilmeisesti hermosta, joka menee itselläni niin lähellä hampaiden juuria, että kaikki sokeri, kuivuminen, iskutus ym rasitus ja stressi otti hermoon. Olen muutenkin aika ns hermoheikko, niin en ihmettele. Silti melko unexpected error. Samoin kuin palleakin.

Lihakset olivat ihan fine jo siinä vaiheessa. Hermostolla meni useampi viikko kaiken kaikkiaan. Tuli sellainen väsähdys, kun yritti liikkua ja portaatkin otti koville useamman viikon. 

Pallean kramppi oli onni onnettomuudessa, koska se vihdoin paljasti juurisyyn ns huonolle draiville, jota oli jatkunut pitkään. Varmaan juurisyynä raskaus ja synnytys. Lonkat ja lantion seutu kärsi siinä ja sinne jäi pieniin lihaksiin heikkoutta. Puolitoista vuotta sitten, kun ajoin ensimmäisen kisan uudella pyörällä alkoi solmu purkautumaan vähitellen. Vuosi sitten tehty hermostotestaus ja trauman purku, paranti tilannetta jo huomattavasti, mutta silti oli vielä jotain. Kävimme kisaa läpi naprapaattini kanssa ja ei sitä tarvinnut kauaa ihmetellä, kun oikea lonkka näytti pettävän ja pahasti. Taustalla varmasti myös vanhat vammat oikealla jalalla.

Sitä tuli treenattu salilla pari kuukautta kirjaimellisesti hampaat irvessä, koska ollut todella rankkaa, että tekee liikkeet oikein ja oikeilla lihaksilla. Se on alkanut tuottamaan tulosta ja lantio kantamaan ja sen myötä paljastunut paljon muutakin. Jalkaterän ulospäin kääntyminen korjaantunut, yläselän/niskan/hartioiden jumit jne. Olen vain kompensoinut hyvin tehokkaasti kaikella muulla heikon lantion. Nyt huomasin, että oikea hartia roikkuu melko pahasti eli heikossa hapessa, kun ei tarvitse enää yrittää tasapainottaa. Hiihtäessä huomaa puolieron pienentyneen, kun oikea puoli ei laahaa enää ja oikea lapa on ihan tulessa, kun se tekee töitä oikein. 

Treenit on taas tosiaan hyvässä vauhdissa kohti ensi kautta ja sinne mennään entistä vahvempana. Täydestämatkasta suoriutuminen poisti sen mörön niskastani ja pystyn nyt ottamaan treenamisenkin paljon kevyemmin/rennommin huomaan. Vaikka ainahan sitä tosissaan on :D Kuitenkin sellainen ahdistus on poissa, kun tietää nyt pystyvänsä mihin vain. Kyllä se täysmatka on elämän muuttava kokemus.

Viimeiset puoli vuotta

Piti tuossa keväällä tehdä radikaali päätös ja karsia jotain, että saan ajan ja energian riittämään kaikkeen. Kirjoittaminen tänne jäi sitten vähän vähälle huomiolle. En oikein edes yhtäkkiä tiennyt mitä kirjoittaa. Ei ollut mielestäni mitään mielenkiintoista, vaikka olihan sitä. Kärsin kamalasta ahdistuksesta ja itsekritiikistä. Ei minusta ole mihinkään ja kuka näitä juttuja jaksaa edes lukea. No, kaikki tämä ahdistus selvisi myöhemmin kesällä...

 

Huhtikuun alussa sairastin koronan. Sain sen pikku ukolta eli päiväkodista. Hän ei ollut kuin nuutunut ja itselläni oli vähän kurkunpää karhea ja jäätäviä migreenejä/horton kolme päivää. Ei käynyt edes mielessä koko korona. Sitten menin kyllä niin tukkoon, että tuntui kuolema tulevan. Siihen sain astmalääkettä ja olo helpottui. Sitten iski sydämelle ns hikka ja se korjattiin betasalpaajilla. Kuusi viikkoa meni, että olin taas täysin kunnossa. Ja samalla tuntui että koko kesä meni nyt ihan vihkoon.

Ensimmäinen pyöräily ulkona huhtikuun 17 kolmisen viikkoa koronan jälkeen. Tuli siinä vähän fiilisteltyä sitäkin, että kymmenen vuotta tullut ajeltua näitä samoja teitä ja Nishikillä vielä.

Kauden ensimmänen avovesiuinti ei ollut noin iloinen miltä näyttää. Vesi oli 16 asteista ja olin kolme päivää tuon jälkeen vähän epäkunnossa. Piti taas lähteä ahnehtimaan matkassa...

Kesäkuun 11 päivä oli Kuusijärvellä taas kauden avaus kisa eli sprintti. Ei ollut oikeen mitään odotuksia ja kuntokin arvoitus koronan takia. Uinti meni paremmin kuin vuosiin, pyörä ja juoksu aika perus. Pyörä meni ihan fiiliksellä, kun unohdin mittarin kotiin ja kellosta oli vaikea seurata koko ajan. Juoksu iski kintuille jälleen kerran mäkisessä maastossa aika pahasti. 1:29:56 eli ei mitään ennätyksiä tullut.

Maaliin ilmeellä Kuusijärvellä

Oittaalla kävin heittämässä perusmatkan ja siellä oli huikea pyöräreitti. Täydellinen itselleni. Juoksu oli sitten valitettavasti samaa sarjaa eli vaihteleva ja se oli vähän paha, mutta tein kaikesta huolimatta parhaan perusmatkani ikinä. 

Hivenen epäuskoisena loppuajan suhteen, mutta totta se oli, että selvisin 2:48:xx ajassa maaliin. Nyt hymyilytti.

Seuraavana oli vuorossa Turku ja puolikas. Siellä uin taas paremmin kuin vuosiin, mutta pyöräillessä tuli moka. Moottoritielle oli vedetty uutta asvalttia ja takaisin päin yhden sillan sauma oli jäänyt täyttämättä tms, koska siinä oli aivan jäätävä rako. Vaikka tiesin sen niin jossain vaiheessa rysäytin siihen niin, että sain rintarankani jumiin.

Ääähhhh bergele. Luovuttaminen on helpompaa kuin luuletkaan. Tämä ei kyllä ollut helppoa. Harmitti valtavasti.

En tajunnut sitä siinä, vaikka ajaminen alkoi tuntumaan vähän haastavalta. Syytin vain vastatuulta takaisin päin. Vaihdossa en meinannut saada jalkaa pyörän yli ja olin vähän mitäs ihmettä ja olo oli kamalan tönkkö. Yritin juosta, mutta mitä enemmän yritin sitä enemmän sattui. Oli pakko luovuttaa jossain 7 km kohdalla. En nähnyt mitään järkeä enää rimpuilla. Henki ei kulkenut kunnolla ja selkää vihloi. Olin todella pettynyt, mutta ajattelin, että Ahvenanmaalla sitten kuukauden päästä paremmalla onnella.

Valitettavasti pari viikkoa myöhemmin Ahvenanmaan kisa peruttiin vähäisen ilmoittautumis määrän vuoksi. Kyllä harmitti. Pelkästään jo sen takia, että olisi ollut kiva mennä sinne. Itselleni iski jokin ihan käsittämätön ahdistus ja epätoivo, että nyt ei olisi mitään saumaa selvitä täydestämatkasta ja vaikka mitä. Se oli ehkä ihan hyvä, että kisa peruttiin, niin jouduin miettimään mikä ihme minua ahdistaa.

Kolme vuotta olen odottanut täyttämatkaa ja olen ehtinyt siinä ajassa lataamaan niin suuria odotuksia ja paineita siitä itsellen. Siitä oli kasvanut minua isompi mörkö. Onnistuin kuitenkin jotenkin vähitellen keräämään itseni ja luottamuksen siihen, että olen tätä touhua jo kymmen vuotta tehnyt ja valmistautunut kuusi vuotta lisää edellisestä epäonnisesta yrityksestä. 

Sad but true

Ostinkin siis kaverilta maantiepyörän, kun ei ollut Ahvenanmaan kisaa ja lähdin ajamaan ensimmäistä pyöräilytapahtumaa :D Jäpy classic 130 km 30 vauhtiryhmässä. Ostin siis sen pyörän viikkoa ennen tapahtumaa... Ei mitenkään hullua. 

Ryhmässä pyöräily pelotti alussa ihan hulluna ja sen näki sykkeistä. Sitten, kun vähän rauhoituin ja huomasin, että ei tässä kuolekaan ja tämähän onkin ihan kivaa ja oikeastaan ihan siistiä, aloin nauttimaan menosta. Yksi pelko kohdattu. 

Sitten tuli kohdattu kaksi muuta. Oltiin ajettu 75 km ja edellä ajanut kaatui, toinen ajoi päälle ja minä yritin väistää, mutta tiessä ei ollut yhtään piennarta, niin kaaduin naamalleni ja siitä ympäri pyörän kanssa selälleen ojaan. Jäin henkiin ja ei sattunut pahemmin, vasempaan käsivarteen sain kolme tikkiä, kun iso sora repi niin pahasti. Olin niin helpottunut, että nauroin siellä ojassa ja lauloin Teuvo maanteiden kuningas. Pyörästä katkesi tanko. Kaikki hyvin. 

Naamasi, kun olet täräyttänyt sen sepeliin. Onneks kypärän visiiri, rauha sille visiirille, pelasti suurimman osan kasvoistani ja lasit.

Minä paranen pyörä ei. Sain taas seivattua aika hyvin. Vasemman käden etusormikin kävi pois paikoiltaan, kun jäi pyörän ja maan väliin.

Kolmas pelko oli juuri nämä kamalat tienvierustojen rinteet. Olin aina kuvitellut tällaisen tilanteen mielessäni ja miten pahasti siinä kävisi, jos vähän horjahtaisin. Kaatuminen tuli 35 vauhdista ja onneksi oli onnea matkassa, että ei käynyt pahemmin, koska ainekset pahempaan oli. Ihmettelen kyllä miten voi olla tuollaisia teitä. Eihän sitä pysty edes autolla väistämään mihinkään, kun ei ole yhtään piennarta asvaltin jälkeen...

Nyt on toivuttu ja treenattu ja vaikka mitä. Huomenna lähdetään vihdoinkin kohti Barcelonaa ja sitä kauan odotettua täyttämatkaa. Olen haljeta jännityksestä, mutta odotan kisaa ihan innoissani. Kyllä tämä on se minun juttu, koska en ole pariin vuoteen odottanut ja jännittänyt yhtäkään kisaa näin paljon. Nyt on vihdoinkin aika nujertaa se mörkö kokonaan, joka on kasvanut viimeiset kuusi vuotta niskassani ja meinasi nujertaakin jo minut. 

Se on kisaviikko nyt!

Life is beautiful

Päässyt vähän unohtumaan tänne kirjailu, kun ollut niin paljon kaikkea. Enemmän kuin aikaa. Töissä on kivaa ja treenitkin kulkee taas paremmin, kun on vähän kroppaa korjattu. Ihmeellisiä vikoja kertynyt matkalla. Välinehankintojakin tuli tehtyä mikä kummasti antoi oman osansa. 

Viimeksi kun kirjoitin, olin juossut maratonin lokakuun alussa. Sen jälkeen oli kuusi viikkoa lepoa. Pitihän siihen jotain keksiä, niin naprapaattini Maiju Hyvinkään selkäklinikalta katsoi vähän juoksumatolla tekniikkaani. Sain vahvistavia liikkeitä mitä harjoitella, että saisin voimaa oikeisiin paikkoihin. 

Hiihtämisen iloa uusialla vermeillä

 

Aktia cupin 10 km kävin juoksemassa kylmiltään marraskuussa ja toisen Joulukuussa ja ne olivat aika kauheita, mutta selvisin jotenkin. Sitä ennen olin käynyt pari päivää aikaisemmin hermostotestauksessa Järvenpäässä Hyvän Olon konttorilla. Ja onneksi kävin, koska Marjo on hermostomaagi ja sieltä löytyi itseäni kalvanut vaiva, josta en siis ollut tietoinen, mutta hankaloitti kaikkea elämässä. Fyysisesti ainakin, kun keskivartalon hermotus ollut ihan päin helvettiä. Olen käynyt nyt neljä kertaa yhteensä ja alkaa helpottamaan. Kipuja on kyllä ollut ja koviakin, kun kroppa hakee paikkaansa ja päästää irti vanhoista.

Minulla oli jäänyt trauma hermostoon ja se vaikutti asentooni. Pitkään meni, että keksin mistä trauma oli sinne jäänyt. Juuri joulun alla tapahtui suurin muutos pari viikkoa toisen käynnin jälkeen. Kutsuin sitä joulun ihmeeksi vaikka luulin töissä, että sain varmaan syödänkohtauksen ja kuolen vessaan sattui niin paljon selkään. Mutta tajusin siinä mistä se taruma oli saanut alkunsa, koska kipu oli aivan samanlainen. 2016 kun kaaduin Lahessa täydellämatkalla pyörällä ja kipu replikoi sitä täydellisesti. Tuntui, että olisin vetänyt hirveät pannut selälleni. Tämän jälkeen illalla 10 km juoksulenkki meni kuin olisin saanut jonkun toisen jalat. Se oli ihan käsittämätöntä.

Kaatumisen aiheuttamaa vauriota ei saatu varmaan kunnolla koskaan korjattua, koska tulin raskaaksi sen jälkeen ja sehän tunnetusti vaikuttaa kaikkeen. Nyt olen käynyt kaikki vanhan kivut selässä läpi sitä mukaan kun pääsen niistä eroon. Ollut muutamia ihan kamalia päiviä. Välillä ei henki kulje kun puristaa ja vaikka mitä. Kaikki hermojen tähden. Mutta asento on parantunut ja juoksu alkanut tuntumaan juoksulta. Uidessa ja pyöränkin päällä huomaa eroa. Ja mikä parasta, alaselkä ei ole enää jatkuvasti kipeä.

Tämä on ihan mahtavaa että Maijun (Hyvinkään selkäklinikka) ja Marjon (Hyvän olon konttori) avulla olen saanut korjattua itseni. Aktia cupeissa en ole käynyt, että en hajottaisi kovalla juoksulla vielä hieman huteraa uutta tulemista juoksun kanssa. Helppoja hyviä juoksuja on ollut jo muutamia lisää, mutta hyvin vaihtelevaa ollut. Nyt on tullut hiihdettyäkin aika paljon, varsinkin kun repäisin ja hankin uudet sukset vihdoinkin. Kai sitä nyt kerran kymmenessä vuodessa voi.

Melkein oli lauantaina t-paita keli

 

Hiihto on ollut uudelle asennolle äärimmäisen hyvä, varsinkin tasurin lykkiminen, koska siinä pystyn keskittymään varsin hyvin siihen häiriintyneeseen keskikroppaan. Ja ne uudet sukset, monot ja sauvat. Ei terve mitä välineurheilua hiihto on! En ollut ymmärtänyt miten paljon voi vaikuttaa hiihtämiseen se, millaiset ne on. Tuli ehkä vähän yli oman tarpeen välineet Kokkolan Intresportista, mutta valmentaja varmaan haluaa vaan parasta valmennettavalleen :D Enkä valita. Ihan huikeaa.

Vantaa Maraton 2021

Tästäkin päässy jo vierähtämään yli kolme viikkoa. Ei vaan tahdo enää iltaisin löytyä energiaa kirjoittamaan mitään järkevää, mutta näin neljännen offi viikon alkajaisiksi alkaa olemaan jo niin levännyt olo, että löytyi vihdoinkin sellainen fiilis, että nyt.

Maraton oli siis 9.10. Vantaalla urheilupuistossa. Sitä juostiin neljä kierrosta ympäri reilun 10 km lenkkiä. Sää oli vähän kosteahko, mutta lämmin. Ei pitänyt sataa, ainakaan paljoa. Arvoin vähän mitä laitan päälleni, kun oli sellainen nihkeä sää. Pelkäsin, että tulee kylmä loppumatkasta varsinkin. Menin sitten kuitenkin pelkässä ohuessa pitkähihaisessa ja jätin takin reppuun.

Starttiin ehdin juuri, kun näki niin paljon tuttuja ja muutenkin ja en ole mitenkään puhelias koskaan. Akseli olisi ollut jo menossa Hoploppiin, mutta malttoi sentään vielä vilkuttaa heipat. 

Ensimmäisellä kierroksella oli suorastaan kuuma puhkuin niin tankattua energiaa. Juttelin mukavia suurimman osan matkasta ja tsemppasin viestijuoksijaa taistelemaan oman kierroksensa kovempaa, kun olisi varmaan muuten mennyt. Ja hyvin se meni. Itselläkin meni ensimmäinen ja toinenkin kierros vielä ihan helposti ja sain pidettyä sen 10km/h vauhdin. 

Ensimmäisen kierroksen lopussa. Taisin jutella jonkun kanssa, niin siitä hassu ilme.

Toisella kierroksella kävin toisen juottopisteen kohdalla taas vessassa ja nauratti, että olin pari minuuttia edellä siinä kohtaa kuin vuosi sitten. Tarkkaa touhua. Kävin siis vuosi sitten 1:50 kohdalla saman juottopisteen bajamajassa. Nyt olin siellä noin 1:48. 

Jossain kohtaa toista kierrosta

Kolmas kierros alkoi jo vähän painamaan olemuksessa, mutta ei ollut mitään kipuja tai vaivoja mitä alkoi ilmestyä vuosi sitten kolmannella kierroksella. Geelit upposi ja neste myös. Vauhtikin pysyi edelleen 10 km/h.

Kolmas tai neljäs kierros alkamassa

Neljäs kierros alkoi kuitenkin painamaan jo niin paljon, että ei enää jalka liikkunut kuin aikaisemmin. Taistelin kovasti, että saisin pidettyä vauhdin, mutta ei vain jaksanut. Mutta maalisuoralla tapahtui pieni ihme, kun ensimmäistä kertaa piristyin siitä, että juokseminen loppuu ja yritin ainakin jotain loppukiriä :D Eli maaliin tulo ei vain ollut sinne raahautuminen puolitajuttomana.

Loppukiri

Aika terveeltä näytän vielä maaliin tullessa

Maaliin tulin ajassa 4:24:07 ja se oli aika tarkalleen kolme minuuttia paremmin kuin vuosi sitten. Ei harmittanut, vaikka en päässyt taaskaan tavoittelemaani vauhtiin, koska suoritus oli kokonaisuutena parempi kuin aikaisemmin. Juoksu pysyi juoksuna koko matkan eli en lyyhistynyt missään vaiheessa. Sen ansiosta ei sattunut mihinkään tai hajonnut mikään paikka. Maalissakin pystyin keskustelemaan järkeviä enkä vain tärissyt horkassa. Se iski vasta myöhemmin, mutta sekin meni palkkarilla ohi.

Oli hyvä juoksu ja eteenpäin on menty juoksun kanssakin selvästi. Rauhoittaa mieltä, kun ensi vuonna on pakko mennä sinne Barcelonaan. Enää ei voi edes siirtää itse.

Seuraavana ohjelmassa on Aktia cuppia, joista ensimmäinen viidestä juostaan Vantaan Hakunilassa 13.11. Saa nähdä tuleeko juostua jo uusi 10 km ennätys. Tänä talvena olen kyllä päättänyt alittaa sen 50 min.

Kuvat: Petteri Jokela

Kuusijärvi ja sprintti 2021

Nyt on taas reilu viikko toivuttu pettymyksestä. No, se helpotti jo muutaman päivän jälkeen. Oli vain vähän veltto viikko muutenkin. Jotenkin tuntuu, että tuo kylmä sää iskee niin pahasti, että en meinannut saada itsestäni mitään irti koko viime viikolla.

Kisa oli siis 21.8. ja oli vähän jännitystä matkassa, että voidaanko se järjestää, koska edellisenä päivänä iski taas tiukemmat rajoitukset päälle pahentuneen korona tilanteen takia. Onneksi se onnistui kuitenkin. Ei ole kesää ilman Kuusijärven kisaa ainakaan itsellä :D Sen verran monta vuotta siellä tullut käytyä. Jos ei muuten niin ainakin katsomassa. 

Oma lähtöni oli porrastettu 16:10. Melko myöhäinen, mutta ajattelin ei se mitään. Normaalisti ollut viimeistään yhden aikaan. Osoittautui ihan hyväksi ajaksi kuitenkin, koska aamulla satoi ja viimeisetkin uhkaavat ukkoset kuivuivat sopivasti kasaan ennen omaa starttia. Sää ei ollut muuten kuitenkaan mitenkään älyttämän lämmin ja vesikin vain 17,9 asteista. Jäätävää.

Olin ajoissa mestoilla, numeroin kamat, pikkumiehen, jos juoksee liian kauas :D ja vein kaiken vaihtopaikalle paikoilleen. Sitten olin jopa ajoissa uimassa. Oli ihan hyvä, koska vesi oli oikeasti niin kylmää, varsinkin kun tottunut lämpöiseen, että jähmetyin paikoilleni, kun sattui niin paljon jalkoihin. Kylmä iskee vissiin hermoihini niin pahasti, että en pystynyt liikuttamaan jalkojani hetkeen. Sama efekti tulee uimahallin kylmäaltaassa, että en meinaa päästä pois sieltä 15s jälkeen, kun sattuu jo niin paljon, että taju meinaa lähteä. Sain kuitenkin uitua vähän matkaa ja toivoin lämpiäväni vielä ennen starttia, mihin oli siinä vaiheessa vielä 20 min aikaa.

Siinä sitten laiturilla lähtöjonossa tapahtui se mitä aina pelkää. Uimalasien hihna katkesi. 30 s aikaa starttiin ja tuijotan vaan laseja jotka tippuivat päästäni laiturille. Mietin mitähän *ittua tässä pitäisi tehdä? Uin ilman sitten oli ensimmäinen ajatus. Ei ole itselleni mikään ongelma. No, onnistuin kuitenkin hirttämään lasit vielä kasaan kävellessäni veteen ja niillä mentiin ihan hyvin. 

 

Noin viisi sekuntia tämän jälkeen lasit hajosi. Kannatti taas pelleillä.

Äkkiä päähän ennen kuin hajoaa vielä uudestaan

Kylmä vaikuttaa uintiin niin, että jostain puskee limaa. Se hankaloittaa hengittämistä kummasti. Vähän aloin yökkimään sen takia jossain kohtaa, mutta piti vaan yrittää keventää. Uinti oli aika heikko esitys.

 

Kädet jäässä

Vaihtoon juostessa en meinannut saada tunnottomilla sormilla edes kelloa pysäytettyä ja märkkärin naurun metsästäminen oli myös työlästä. Sain kuitenkin kaiken tehtyä ja pääsin pyörälle. Vaihto oli keskivertoa hitaampi.

 

Pyöräilemään

 

Pyörällä jalat tuntuivat keitetyltä spagetilta. Ei mitään voimaa. Epätoivoista sätkimistä. Vähän lopussa alkoi tuntuma paranemaan, ehkä, mutta sitten oli jo aika vaihtaa juoksuun. Lopun tuntuman takia toivoin, että juoksusta tulisi ehkä jotain.

 

Pieni mies jaksoi onneksi kannustaa äitiä

 

Jälleen hitaan vaihdon jälkeen huomasin aika nopeasti, että juoksu ei mene yhtään sen paremmin spagetti jaloilla. Nilkutin juoksun läpi ja vaikka en edes pysähtynyt juomaan, juoksin hitaammin kuin vuosi sitten. Kaikki meni hitaammin kuin vuosi sitten. Ei tullut edes oikein hiki ja olin edelleen kylmä, kun pääsin maaliin. 

 

 

Kovasti harmitti, kun olin ajatellut, että parantaisin viimevuotista aikaa, mutta meni kolme minuuttia hitaammin koko homma. No, nyt kävi taas näin, mutta ehkä ensi vuonna taas paremmin. Se on niin päivästä ja kelistä vähän kiinni.

 

 

Turku Challenge puolimatka

Viikon tässä on nyt ehtinyt jo palautella Turusta ja se on tapahtunut huomattavasti paremmin kuin Lahden puolikkaan jälkeen. En tiedä miten siitä palautui niin kamalan hitaasti. Ikinä ollut noin vaikeaa. Ehkä se oli se nestehukka, kun veti niin rusinaksi. Toisaalta nyt on muutakin paremmin.

Kävin Lahden kisan jälkeen perjantaina vihdoin työhöntulotarkastuksen verikokeissa ja olin pyytänyt siihen ferritiinin lisäksi, kun oli vähän sellainen fiilis, että ei taida olla kovin rautaista meno. No, se olikin vaan 18 ja menin ostamaan seuraavana päivänä heti rautalitkua. Sitä on nyt tullut nautittua kuukauden päivät. Seuranta on lokakuun alussa.

Minulla oli siis syystäkin kovemmat odotukset tähän kisaan. Pelkään vaan odottaa mitään, koska aina joku pääsee yllättämään ja sitten harmittaa, kun meni metsään. Treenit olivat kulkeneet vaan paremmin ja olo ylipäätään oli vahvempi. Oli loppunut se happi loppuu fiilis.

Lauantaina 31.7. kävin tekemässä vielä vikat treenit eli kaikkea kolmea vähän. Perjantaina oli ollut niin huono sää, että skippasin. Taisi väsyttääkin. Sen jälkeen lähdettiin kohti Turkua ja matka meni mukavasti nukkuessa. En juuri koskaan nuku autossa, niin tämä oli jotain melko yllättävää. Akselin kanssa vedettiin siinä sitten kunnon tirsat. 

Hotelliksi oli valikoitunut Scandic Atrium, kun oli niin sopivan lähellä kaikkea. Levittäydyttiin huoneeseen ja hetki huokaistiin, sitten lähdettiin etsimään apteekki ja jotain välipalaa. Piti ostaa migreenilääkkeet ja korvatulppia, en osaa valitettavasti nukkua enää ilman ja nämä kaksi asiaa oli unohtunut kotiin. Arnolds oli niin houkutteleva siinä matkalla, että otimme kahvit ja donitsit välipalaksi. Terveellistä, ei todellakaan, mutta hyvää :D 

Hiljaista oli vielä, kun menin ilmottautumaan

 

Tämän jälkeen oli hyvä lähteä kisamestoille ilmoittautumaan ja viedä pyörä sinne valmiiksi. Onneksi ei oltu hätäilty sen kanssa, kun huomasin siinä, että sen sai viedä sinne vasta klo 18. Kerrankin en ollut liian ajoissa. 

Ilmottauduttu

 

Matkaa hotellilta mestoille oli joku puolitoistakilometriä. Pikkumies kärryissä matka meni melko helposti, kun ei tarvinnut koittaa pyydystää sitä mistään vähän väliä. Perillä piti vähän hahmotella mistä sitä piti seuraavana päivänä juoksennella vaihdoissa ja missä mitäkin oli. Kuoren hakeminen oli hyvin sujuvaa ja ruuhkatonta samoin pyörän telineeseen toimittaminen. Sitten piti etsiä taas ruokaa.

Kaikki mestat oli ihan turvoksissa, yllättäen, lauantai iltana. Bongattiin joku lättykoju joenrannasta keskustan tuntumassa. Oli oikein loistava valinta evääksi ennen kisaa, vaikka ei perinteinen pizza ollutkaan. Pieni mies otti fish&chips ja me isommat otettiin lätyt. Minun oli lohitäytteellä ja teräsmiehen kinkku. Paluumatkalla hotellille otettiin vielä jälkkäriksi jäätelöt.

Hotellihuone oli melko hikinen, mutta ihan hyvä ja hyvin siellä nukutti, kun puhallin vaan oli päällä koko yön. Nahkavekkari herätti aika tasan tarkkaan kuudelta, oli sekin niin jännittynyt kisapäivästä. Oli kyllä sellainen olo, kun kuunteli ulkona kohisevaa rankkasadetta herätessä, että jos vain kääntäisin kylkeä. Hirvitti jos on kylmä ja märkä keli, että ei tule taas mistään mitään...

Hotellin aamiaisella ei ollut oikein edes nälkä olin tankannut itseni ilmeisen onnistuneesti niin tukkoon. Koitin siinä vähän jugurttia ja marjoja upottaa ja join. No pulla ja croisantti parin vaahtokarkin kanssa meni myös :D 

Sitten siirryin huoneeseen tekemään juomat ja pakkasin vaihtopusseihin menevät eväät. Juoksussa minulla on ja pysyy se ns. vyölaukku, missä on kaikki geelit ym. Harvinaisen hyvä keksintö. Ukkonen jyrisi myös. Sadetutka näytti pahalta. Vähän ahdisti, tai aika paljon, niin mentiin autolla mestoille, kun alkoi sataa juuri lähtiessä. 

Päästiin aika lähelle, eikä kastuttu kauheasti. Vein pullot, geelit ja mittarin pyörään ja juoksugeelit juoksupussiin. Vaihto-alue oli onneksi parkkihallissa suojassa. Tosin vaihtopussit voisivat olla naulakoissa, eikä maassa. Pelkäsin, että joku ottaa vielä minun pussin omanaan ja heivaan sen jonnekin jorpakkoon sitten ja minä olen pulassa vaihdon koittaessa. Toki ei se naulakkokaan sitä estä.

Aamulla vähän erinäköista

 

Vähän siinä pyöriskelin vielä ja menin vetämään märkkäriä päälle. Olin kerrankin ajoissa verraamassa, lähtö 9 ja olin uimassa jo ennen puolta varmaan. Olin elätellyt toivoa, että ehtisin lämpenemään kumipuvussa ennen starttia vielä, mutta turha toive. Olin ihan jäässä, kun alettiin valumaan veteen. 

Lähtö tapahtui hyppäämällä veteen. Jos jotain opin Alcatrazin reissusta niin sen, että pää edellä ei kannata hypätä, jos ei oikeasti osaa sitä. Niinpä hyppäsin niin kuin siellä opetettiin. Kädet levällään, niin ei uppoa kovin syvälle ja siitä se lähti sitten taas. 

Uinti tuntui sujuvan hämmästyttävän hyvin siihen nähden, että vesi oli 19 asteista. Odotin koko ajan milloin tulee yökkimistä, kun se tapahtuu yleensä kylmässä vedessä, kun syke nousee tarpeeksi. Sitä ei tullut. Kellosta en nähnyt yhtään mitään, kun vesi oli niin sameaa, että kättäkään nähnyt. Eka kilsa meni alle 20 min sen katsoin, kun tuli 1 km ilmoitus. 900m meni sitten hitaammin kai, koska loppuaika oli 43:35. Tuli siinä kyllä otettua vähän osumaakin huolella pari kertaa, että kai ne vähän sitten kuitenkin hidasti.

Vedestä vedettiin ylös ramppia pitkin ja sitten juostiin ihan hyvä matka vaihtoon. Ja minä jopa juoksin sinne, mikä oli itselleni suuri ilon ja onnen aihe. Vaihto meni nopeasti, mutta piti mennä pissille vielä. Bajamajat olivat ärsyttävästi vaihtoalueen väärällä puolella, niin piti heittää vähän ekstra lenkkiä sinne. 5:52 meni T1 sinkoiluun.

Iloinen yllätys löytää isännät matkalta vilkuttamassa

 

Pyöräily oli minulle suuri mysteeri, koska mentiin moottoritielle. Ajoin rauhassa 8 km siirtymän kaupungin läpi, kun oli tietöitä ja kaikkea matkalla. Olin koittanut tolkuttaa itselleni, että ajan ensimmäisen kierroksen kolmesta vähän tunnustellen ja jos siltä tuntuu niin voin antaa mennä sitten loppumatkan. Se oli ihan hyvä valinta, kun ensimmäinen kierros oli todella ruuhkainen. Autot ajoivat vieressä kovempaa kuin 60 rajoitus oli ja toisella puolen suihki jengiä ohi. Välillä jäin sumppuun, kun en vaan päässyt ohittamaan. Melko turhauttavaa ja vähän ahdistavaa.

Pieni mies saa aina hymyilemään. Äitiä kannustettiin ihan innoissaan.

 

Toiselle kierrokselle tilanne alkoi onneksi helpottamaan ja minulla vauhti vaan nousi ja sama jatkui kolmannen kierroksenkin. Siirtymän otin taas rauhallisemmin, mutta nyt uskalsi mennä vähän kovempaa, kun tiesi mitä siellä on vastassa. Aikaa meni 2:40:46. Ei huono, paras 90 km.

T2 vaihdossakin löytyi tavarat ja aikaa meni 4:23. Oli pitänyt jättää kengät pyörään, mutta unohdin ja nilkutin sitten ne jalassa.

Juoksu lähti yllättävän hyvin liikkeelle. Koitin taas hillitä itseäni, että en kuolisi heti. Juottopiste tuli nopeasti ja kävelin läpi ja join vettä. Että ei nyt vaan taas sattuisi mitään. Jatkoin samalla kaavalla ja toisella juottopisteellä otin aina energiaa lisäksi. Kaikki toimi. Nesteet upposi ja energiat toimi juoksu kulki, mutta jalat alkoivat hyytymään loppua kohti. Viimeisen kierroksen taistelin melkein hampaat irvessä, että ei menisi kävelyksi. 

Kello käy

Ensimmäinen juotto

Ensimmäinen kierros melkein juostu

 

Jos olisin pystynyt pitämään ensimmäisen kierroksen vauhdin, niin olisin ylittänyt itseni niin monessa asiassa, että en olisi varmaan uskonut sitä. No, totuus on tarua ihmeellisempää. Tein kuitenkin parhaan puolikkaan juoksun ja toiseksi paras puolimaraton aika ikinä. Ilman kahta muuta lajia ennen sitä olisin juossut helposti alle kahden tunnin. Alkaa se minunkin juoksujalka löytymään vihdoin. 2:06:44. 

Kolmannen kierroksen lopussa jaksoi vielä hymyillä, kun ahkera kannustaja oli nukahtanut rattaisiin

Taisi vähän hymy hyytyä loppua kohden

Viimeisellä kilometrillä, kun ei oikein jalatkaan enää liikkuneet

 

Ja tulihan se puolikkaan aikaparannuskin vihdoin 5:41:20. Edellinen on 2018 Joroisilta 5:56. On tässä ollut kovat vuodet, että en ihmettele, että antoi odottaa. Uskon myös, että tuolla raudalla on myös osuutta asiaan. Viime kesänä Kangasalla olisi varmaan ollut myös mahdollista, mutta auringonpistos vei sen reissun.

Kyllä sitä sitten maalissa jaksoi taas hymyillä

 

Edelleen hymyilyttää. Pitkästä aikaa ehjä kisa. Kahden viikon päästä on vielä Kuusijärvellä sprintti. Barcelona siirtyy ensi vuoteen, kun en koe olevani juoksun puolesta vielä siinä kuosissa, että selviäisin. Turhan kallis reissu mennä kävelemään tai keskeyttämään. Haluan olla varma siitä, että juoksen maaliin. Sen lisäksi tämä taas paheneva tautitilanne hirvittää. Tähänkin asti selvinnyt terveenä, niin ei viitsisi lähteä kokeilemaan onneaan, vaikka siinä vaiheessa on rokotteet kunnossa. Taidan mennä juoksemaan taas Vantaalle maratonin.

Täytyy tähän loppuun vielä sanoa, että oli kyllä niin kiva kisa, että taidan mennä uudelleenkin.