Nyt voi vihdoin sanoa hyvillä mielin, että olipas onnistunut viikko. Kaikki treenit tuli tehtyä ja hyvä meininki ollut. Mitä nyt pientä vaivaa ollut tästä muuttuvasta fysiikasta sitten muuten, mutta sen kanssa täytyy nyt vaan selvitä.
Tiistaina aloitin viikon treenit polkemalla pyörää tunnin ja juoksin 5 km päälle. Keskiviikkona poljin 75 min. Torstaina oli niin tuhnu olo, kun turvotti ja ahdisti sen takia, että jäin vaan sängynpohjalle makaan puoleksitoista tunniksi töiden jälkeen. En ollut edes väsynyt, mutta oli vaan niin tuskainen olo. Siirsin päivän treenit lauantaille ihan suosiolla. Oli vielä niin karmea tuuli ja tihkusade, että ei innostanut mennä juoksemaan ulos. Lauantai aamupäivä houkutteli huomattavasti enemmän. Aurinkoonkin näytti sääennusteen mukaan olevan mahdollisuus silloin, nii miksipä ei.
Perjantaina oli vähän sama tuskainen fiilis, mutta olin nukkunut niin huonosti liikkumattomuuden takia, että otin itseäni niskasta kiinni. Venyttelin ja lähdin sen jälkeen uimaan. Se oli hyvä veto, niin kuin aavistelinkin. Olo helpottui huomattavasti.
Vasen hartia ei kuitenkaan parantunut edes sillä uimisella. En sitä kyllä odottanutkaan. Se on ollut kipeä jo varmaan puolisentoista viikkoa. Varmaan aika lailla sen ajan, kun en ole enää pystynyt nukkumaan vatsallani epämukavan olon takia. Nyt joudun siis nukkumaan lähinnä kyljelläni ja se tekee näemmä pidemmän päälle kipeää.
Lauantai aamuna särkikin päätä pitkästä aikaa ihan kunnolla. Poljin silti pyörällä sen tunnin ja juoksin 4 km ihan mukiimenevässä säässä. Sen jälkeen lähdin hierottavaksi. Olinkin odottanut sitä aika hartaasti. Sekään ei mennyt kuin ennen, koska en voi olla vatsallani. Onneksi Kehonhuolto Jumissa ollaan erikoistuttu odottavien ja synnyttäneiden hierontaan, niin siellä oli tyynyt valmiina. Raskaushieronnassa käytetään erikoistyynyjä, jotka on suunniteltu raskausajan hoitoihin. Tyynyjen avulla saadaan hierottava tuettua rentouttaviin ja turvallisiin asentoihin hieronnan ajaksi. Sitten on vielä erikseen 90 min ja 60 min raskausajanhieronnat. Minä jatkan tällä perinteisellä mihin olen tottunutkin, mutta pienin muutoksin nyt sitten...
Hieronnan jälkeen oli kyllä päätä lukuunottamatta ihanan pehmoinen olo. Taisi olla jalat vähän tukossa, kun kävelykin tuntui ihan erilaiselta. Illan siinä ihmettelin, että onko migreeni vai mikä, mutta sain sen sitten nukkumaan mennessä vaimennettua Panacodilla, kun ei buranakaan auttanut. Ihana jännityspäänsärky.
Aamulla olikin sitten herätessä ihan kunnon Horton. Nenä tukossa oikealta puolelta ja samoin silmä turvoksissa kipukohtausten lisäksi. Olikin aika turvautua migreenilääkkeeseen. Kaikista lääkkeistäni olen puhunut lääkärin kanssa ja ne on ihan ok, että siitä ei tarvitse olla huolissaan. Migreenilääkettä saan ottaa satunnaisesti, koska supistaa verisuonia ja tarve ei ole todellakaan edes joka viikkoinen onneksi. Jos tarve kasvaa, niin pitää siirtyä estolääkitykseen.
Olin ihan titityy lääkkeen jälkeen, kun oli ollut niin kova kipu. Menee jotenkin kummasti niin, että mitä pahempi kohtaus sitä kovempi "krapula" lääkkeestä tulee. En meinannut saada itseäni hereille tai edes liikkeelle moneen tuntiin. Saatiin kuitenkin sunnuntai siivoukset tehtyä ja kun aloin venyttelemään, niin rintaranka paukahti/rusahti vartin jälkeen niin kunnolla, että piti istua hetkeksi lattialle vetämään henkeä. Mutta sen jälkeen hävisi paha olo, ahdistus, kaikki. Oli ilmeisesti ollut rintaranka vähän jumissa. Vasen hartiakin tuntunut nyt paremmalta. Ei se kyljellään nukkuminen näköjään oikein sovi minulle. Tulee pitkä ja tuskainen puoli vuotta...
Uimaan menin "varavalmentajan" roolissa eli vein ohjelman ja suomensin sen. Uitiin siinä hengitystekniikoita yhteensä 800 m ja toinen 800 m 200 m pätkissä lättäreillä. Loput oli välishowta. Yhteensä 2300 m ja uinti kulki ainakin itselläni ja kädet kiittää. Joudun uimaan lähinnä pullarilla, kun tulee muuten banaanivene. Ei jaksa enää pitää itseään kunnolla nipussa pidemmän päälle, kun sitten alkaa kuski kiihtymään jo aivan suotta.
Toivottavasti tässä on vielä näitä hyviä viikkoja useampi edessä, koska kyllä sitä voi paljon paremmin, kun saa liikkua kunnolla. Vähän pelkään, että juoksu jää ihan viimeistää kuukauden päästä, kun nytkin meinaa jo sattua lonkkiin ja asento hajoilee. Ehkä sitä pääsee kohta hiihtämään. Pertsaa niin maan perusteellisesti sitten ja vesijuoksua.
Kuvat on jäänyt vähän vähälle taas, kun tässä pimeydessä vaeltaa. Sama naama täällä samoissa paikoissa ja vermeissä kuitenkin vääntää, niin ei kai siinä menetä mitään, vaikka onhan ne ihan kivoja tekstin piristyksiä.
sunnuntai 27. marraskuuta 2016
sunnuntai 20. marraskuuta 2016
Yhtä yrittämistä
Tuntuu, että koko syksy on ollut yrittämistä päästä taas treenin kulmaan kiinni. Ensin selkä ja sitten flunssa. Saa nähdä mitä tämä eturepun kasvatuskin vielä tuo tuollessaan. Haasteita varmasti. Tahto on kova, mutta se ei riitä, kun pitää kuunnella kroppaa mikä tuntuu hyvältä ja missä menee raja tällä hetkellä.
Yksi raja tuntuu ainakin löytyneen, jos ei sitten johtunut vaan flunssan oireista. Jos syke nousee yli 150 pitkäksi aikaa tulee huono olo. Hetkellisestä noususta ei aiheudu mitään. Ruokahalu on toinen mikä on muuttunut. Se on nimittäin kadoksissa. Ei tee oikein mitään mieli ja nälkä kun ei tule, niin sitten alkaa vaan nyykähtämään. Pitää vaan tajuta syödä jotain säännöllisesti. Varmaan tämän takia paino ei ole noussut alun 3 kg enempää. Alkaa kohta huolettaa, että kuihdun käsiin.
Farkut menee vielä päälle, mutta ei voi istua, kun tulee todella huono olo hetken päästä. Tämä vaiva tuli tällä viikolla riesaksi. Koitin katsella toisenlaisia housuja, mutta menin sitten ostamaan kahdet Kari Traan verkkarit tms. Ei näin, kun töihin pitäisi keksiä jotain. Ne 2XU:n mahatrikoot pitäisi kyllä hankkia...
Tällä viikolla tuli sentään jo treenattua viitisen tuntia. Maanantaina ja tiistaina poljin trainerilla 45 min kevyesti. Maanantaina ensimmäiset 15 min tuntui ihan kamalalta ja jalat olivat ihan vieraan tuntuiset. Tiistaina aika meni hujauksessa.
Perjantaina uin pari kilometriä kevyesti ja lauantaina kävin juoksemassa ensimmäistä kertaa kuukauteen! Kauhea miten pitkä väli pääsi taas tulemaan. Onnistuin kyllä lähtemään lenkille loistavaan aikaan, kun aurinko paistoi koko matkan. Tuli ihan kuuma, kun taisin pukea vähän liikaa jopa. Tottunut palelemaan viimeisen kuukauden, mutta nyt oli +7 lämmintäkin. Saa nähdä kauan sitä pystyy vielä juoksemaan... Tätä murhedin siinä sivussa, kun hämmästelin edelleen, miten olenkaan oppinut pitämään juoksemisesta. Tuli pitkästä aikaa sellainen olo, että on taas kunnossa.
Paitsi, että nenä on tukossa edelleen enemmän tai vähemmän koko ajan. Limakalvot turvoksissa ja voi kuulua tähän olotilaan. Toivottavasti ei kuitenkaan. Olen joutunut laittamaan joka ilta kohta kolme viikkoa nenäsuihketta, että saan nukuttua. Se ei ainakaan paranna limakalvojen kuntoa. Nyt olen myös parina päivänä lutrannut nenäkannulla. Eilen ei tullut mitään läpi, mutta tänään oli vähän parempi menestys.
Uiminen on toinen mikä auttaa eli kostea ympäristö. Nyt ollut taas vähän parempi, kun kävin pulikoimassa sunnuntain uinnit. Tuli uitua kovempaa kuin aikoihin, kun oli mm. 4x(4x50m kovaa + 100m verraa) lättäreillä ja ilman ohjelmassa. Käytän kyllä pullaria tai räpylöitä aika paljon, että ei kuski kiihdy suotta. Niin saan tehtyä paremman treenin ilman, että joudun huolehtimaan koko ajan sykkeistä, kun jalat eivät ole mukana. Ne nimittäin nostavat sykkeen heti.
Ensi viikolla koitetaan taas paluuta normaalimpaan vaihteeksi. Toivottavasti nyt onnistuisi.
![]() |
| Lauantain lenkillä ei tiennyt onko kevät vai syksy. Ihana ilma pitkästä aikaa. |

| Ai sitä onnea, kun pääsi taas pyörän päälle |
Perjantaina uin pari kilometriä kevyesti ja lauantaina kävin juoksemassa ensimmäistä kertaa kuukauteen! Kauhea miten pitkä väli pääsi taas tulemaan. Onnistuin kyllä lähtemään lenkille loistavaan aikaan, kun aurinko paistoi koko matkan. Tuli ihan kuuma, kun taisin pukea vähän liikaa jopa. Tottunut palelemaan viimeisen kuukauden, mutta nyt oli +7 lämmintäkin. Saa nähdä kauan sitä pystyy vielä juoksemaan... Tätä murhedin siinä sivussa, kun hämmästelin edelleen, miten olenkaan oppinut pitämään juoksemisesta. Tuli pitkästä aikaa sellainen olo, että on taas kunnossa.
![]() |
| Liikaa vaatteita, mutta en vielä tiennyt sitä lähtiessäni lenkille |
Paitsi, että nenä on tukossa edelleen enemmän tai vähemmän koko ajan. Limakalvot turvoksissa ja voi kuulua tähän olotilaan. Toivottavasti ei kuitenkaan. Olen joutunut laittamaan joka ilta kohta kolme viikkoa nenäsuihketta, että saan nukuttua. Se ei ainakaan paranna limakalvojen kuntoa. Nyt olen myös parina päivänä lutrannut nenäkannulla. Eilen ei tullut mitään läpi, mutta tänään oli vähän parempi menestys.
Uiminen on toinen mikä auttaa eli kostea ympäristö. Nyt ollut taas vähän parempi, kun kävin pulikoimassa sunnuntain uinnit. Tuli uitua kovempaa kuin aikoihin, kun oli mm. 4x(4x50m kovaa + 100m verraa) lättäreillä ja ilman ohjelmassa. Käytän kyllä pullaria tai räpylöitä aika paljon, että ei kuski kiihdy suotta. Niin saan tehtyä paremman treenin ilman, että joudun huolehtimaan koko ajan sykkeistä, kun jalat eivät ole mukana. Ne nimittäin nostavat sykkeen heti.
Ensi viikolla koitetaan taas paluuta normaalimpaan vaihteeksi. Toivottavasti nyt onnistuisi.
sunnuntai 13. marraskuuta 2016
Elämä yllättää
Todettiin, että tämä isänpäivä on sopiva päivä saattaa kansan tietoon tämä tulevan tapaturman :D Itse olen lähinnä hämmentynyt asian saamasta huomiosta sen tullessa julki. Itse olen ollut aika coolisti ja kirjaimellisesti vain odotan. En ylipäätään tykkää hössötyksestä. Eli lyhyesti ja ytimekkäästi: meille on tulossa toukokuussa perheenlisäystä. Näin käy ilmeisesti, kun ei pysty treenaamaan ja jää liikaa aikaa kaikkeen muuhun :D
En ole koskaan ollut mitenkään innoissani lapsista tai edes ajatellut mitenkään aktiivisesti niiden saamista. Eli tämäkin oli lähinnä selvitessään vähän sellainen oh shit hetki pari kuukautta sitten, että nytkö sitten. Kyllähän siinä pieni pelko on kytenyt taustalla koko ensimmäiset 3 kk, kun 2½ vuotta sitten oli ensimmäinen mahdollisuus, mutta se päättyi omia aikojaan ja vielä melko kivuliaasti. Siitä jäi sellainen fiilis, että ei enää ikinä.
En ollut edes valmis henkisesti ja fyysisesti silloin. Turposin heti alussa monta kiloa ja leposykkeeni oli 20 pykälää yläkantissa. Vaikka ei ollut pahoinvointia voin vain huonosti ja kaikki tuntui pahalta. Pelkäsin, että pieni sydän parkani ei jaksa tai miten se tulee jaksamaan. Tällä kertaa ei ole ollut oikein mitään. En silti nauti olostani, kun toisinaan tule epämääräisiä kiristyksiä ja vihlaisuja. Enkä voi juoda edes lempijuomaani punaviiniä, mikä vähän ahdistaa välillä. Ja muutenkin joutuu miettimään vähän väliä voinko nyt ottaa tätä ja tätä ja tota ja otan kuitenkin :D Kamala väsymys vain ollut ja sain flunssan, jotka eivät normaalisti tartu minuun. Ärsyttävää.
Treenaamista pyrin jatkamaan niin normaalisti kuin vaan pystyn ja niin kauan kuin vain suinkin pystyy. Tämä flunssa on tehnyt sen, että ei ole pahemmin pystynyt liikkumaan melkein kolmeen viikkoon koiran kanssa kävelyitä lukuunottamatta. Sitten iski vielä talven mikä entisestään hyydytti ulkoiluintoani, niin aika kamalaa ollut. Nyt, kun talveen alkaa vähitellen tottua iskee sitten vesikelit. HYI! Olisi nyt voinut pysyä tällaisena, kun ehti jotenkuten jo tottuakin.
Perjantaina meinasin mennä uimaan, kun alkoi selkä kiukuttelemaan liikkumattomuuden takia, mutta onneksi taas tein dynaamiset venyttelyt, niin into vähän laantui ja selkäkin helpotti. Ei olisi jaksanut uida se tuli selväksi. Tai ehkä olisin, mutta varmaan olisi tullut vielä takapakkia paranemisessa. Sen verran yskitti venyttelynkin jälkeen. Nenä kyllä aukesi.
Tänään koitin uudestaan ja vaikka venytellessä tuntui vähän oudolta, pistin sen liikkumattomuuden piikkiin, niin uinti tuntui heti hyvältä. Oli taas kiva olla vedessä. Ihan eri fiilis kuin pari viikkoa sitten, kun viimeksi tuli tehtyä yhtään mitään. Piti uida rauhassa ja onnistuin mielestäni siinä aika hyvin pullarin avulla. Oli hyvä uinti ja nyt on hyvä olo.
Tällä mennään miten mennään ja kyllä minä ajattelin ensi vuonna loppukesästä kisatakin, jos palautuminen tästä koettelemuksesta menee hyvin. Siihen siis tähtään. Ehkä Ahvenanmaalle sitten. Mutta se on sen ajan murhe.
![]() |
| Ostin teräsmiehelle isänpäiväkukan |

sunnuntai 6. marraskuuta 2016
Flunssa voiton vei
Se ei sitten ollutkaan siinä yhdessä päivässä se sairastaminen toissaviikolla. Pahuksen flunssa iski sitten ihan toden teolla maanantaina. Aamulla oli vielä ihan normaali olo ja sitten iltapäivällä alkoi taas kurkku kipeytymään ja tällä kertaa vielä pahemmin.
Tiistaiaamuna kitalaen takaosassa oleva killutin oli niin turvoksissa, että tuntui kuin olisin voinut tukehtua siihen. Ilmeisesti turvotus oli laskenut kuitenkin jonkin verran siinä vaiheessa, kun lääkäri katsoi suuhuni pari tuntia myöhemmin terveyskeskuksessa. Olin alkanut epäilemään jo poskienotelotulehdusta, mutta sitä ei onneksi löytynyt.
Kolme päivää makasin kotona pelaten ja vielä torstainakin oli niin surkea olo, että ajattelin kuolevani ja ajattelin, että en selviä vielä perjantainakaan töihin. Menin silti, mutta väsymys iski aika nopeasti.
Nyt on alkanut olemaan jo vähän energisempi olo, mutta saa tosiaan olla aika varovainen häärämisenkin kanssa, kun ei ne voimat riitä. Päivällä tein vähän lumitöitä. Vähän, kun ei tuota luntakaan ole vielä onneksi paljoa ja kevyttäkin vielä. Sen jälkeen pitikin jo istua alas keräämään voimia.
Tällaista sairastamista tämä on välillä. Onneksi ei omalla kohdalla kuitenkaan kovin usein.

| Koira piti seuraa sairaalle |

maanantai 31. lokakuuta 2016
Kurkku ja kipu
Otsikossa tiivistyykin viimeviikon fiilikset aika ytimekkäästi. Jostain pääsi tällainen iskemään ja sitä on paranneltu. Sillä selittyi myös kumman vetämätön olo ja väsyneet lihakset varsinkin alkuviikosta.
Kieltämättä väsynyttä oloa oli jo vähän sunnuntaina, mutta laitoin sen kaiken tusaamisen piikkiin silloin ja uintikin oli aika raaka. Maanantaina ajattelin, että LPG käsittely pelastaa tilanteen varmasti, mutta tiistaina olikin vielä surkeampi olo. Hyvä, että jalat liikkuivat enää. Palelikin vielä. Iltapäivällä alkois sitten epämääräinen tunne hiipimään kurkkuun, joka voimistui iltaa kohti kurkkukivuksi.
Lämpöä mittasin tiistaina ennen nukkumaanmenoa 37.2 astetta ja totesin, että tuskin pääsen töihin keskiviikkona. Onnistuin jotenkin nukkumaan aika hyvin kaikesta huolimatta ja johtuiko sitten siitäkin, että oli nielu päässyt kuivahtamaan, niin oli aamulla niin kipeä kurkku, että hyvä jos kieli kääntyi suussa. Lämpöäkin oli peräti 37.6 astetta. Kotipäivähän siitä tuli. Olo koheni kuitenkin iltaa kohden.
Torstaina tein paluun töihin, mutta treenit sain heittää mielestäni. Perjantaina ajattelin, että voin mennä uimaan. Onneksi rutiineihini kuuluu venyttely ennen uintia, niin ei tarvinnut lähteä altaaseen asti toteamaan, että ei pysty. Venyttely otti jo niin koville, että jäin vaan lopuksi makaamaan lattialle raatona. Se oli sitten vaan ruokaa napaan ja saunan kautta nukkumaan kepeät 10 tuntia :D
Valmentajalta olin saanut ohjeen ottaa lauantainkin vielä kevyesti eli mentiin sitten koko perheen voimin metsäkävelylle pitkästä aikaa. Koiran mokomakin, jota normaalisti on saanut vetää perässään koko matkan, menikin ihan iloisesti suurimman osan melkein kuuden kilometrin lenkistä.
Illalla oli pientä viihdettä luvassa, peräti kolmet eri kekkerit joista joutui valitsemaan ja menin sinne, joka oli ehtinyt kutsua ensimmäisenä. Karmea tilanne, kun joka paikkaan olisi halunnut mennä! Tuli syötyä niillä synttäreillä kyllä niin paljon, että meinasi maha ratketa. Mitäs on tällainen syöppö. Kivaa oli muutenkin.
Sunnuntaina ryhdistäydyin ja silitin taas vuoren pois, siivosin, laitoin ruokaa, venyttelin ja kävin jopa uimassa. Uidessa tuntui ettei ollut voima kanssani, mutta kotona, kun katsoi vauhteja, niin ei ne nyt niin huonoja olleetkaan. Johtui varmaan vaan seurakaverista samalla radalla, joka painaa menemään sellaista kyytiä, että tuntee itsensä ihan maailman hitaimmaksi siinä.
Tänään piti olla hieronta, mutta hierojakin oli sairastunut kesken päivän. Itselläni ei näytä taaskaan sen paremmalta, kun kurkku tuli taas kipeäksi ja nyt se vasta kipeä onkin. Viime viikko taisi olla vasta lämmittelyä... Ehkä tässä vielä joskus pääsee taas treenaamaan... Taitaa olla aika sairastelua tulevakin viikko.

sunnuntai 23. lokakuuta 2016
Alkaa tuntumaan
Nyt on vähän väsynyt olo. Tehokas viikko siis takana. Ihan en kaikkea ehtinyt treeneistä tekemään, niin jäi vähän harmittamaan, mutta taas kävi näin. Kyllä sitä vielä joskus. Tuntemus siitä, että selkä alkaa normalisoitumaan vihdoinkin vahvistuu.
Maanantai ja tiistain meni pyöräillen ja tiistaina suuntasin vielä juoksemaan. Jalat oli kyllä aika käytetyn oloiset varsinkin juostessa, kun piti juosta kuudesta kilometrista kolme kovempaa, niin tiukkaa teki. Tuntui myös siltä, että kylmä vaikutti, kun olin ihan jäässä varsinkin jaloista, vaikka juoksin kovempaa.
No, seuraavan päivän hieronta olikin siis enemmän kuin tervetullut. Selkää rassatessa meni taas suurin osa ajasta kuitenkin. Löytyi rangan vierestä sellainen 10 cm pätkä noin puolesta välistä, joka oli todella kipeä. Hammasta purren kestin sen, koska sen tunsi jo siinä, että nyt ollaan asian ytimessä. Sattui nimittäin läpi ja kylkivälejä myöten. Ehkä pääsen vihdoinkin siitä vatsalihaksia kiristävästä vaivan osuudesta. Ja toivon mukaan koko vaivasta kohta.
Torstaina huilasin taas hyödyn maksimoimiseksi. Mutta tuli myös odotettu paketti :D Sain Stagesin ja siinä sivussa tilaamani GU:n recovery jauheen. Siinä oli hupia kerrakseen kotitöiden oheen.
Perjantai-iltana raahauduin puolikuolleena uimaan. Tiesin sen auttavan siihen oloon, vaikka ei olisi muka jaksanut. Altaassa oli vaan joku ihmeen temppurata syysloman kunniaksi, mutta onneksi mahduin uimaan ja vielä lähes yksin. Pari tyyppiä kävi koittamassa samalla radalla kanssani, mutta totesivat ilmeisesti viisaammaksi kadota siitä etteivät olisi tielläni. Tapahtu siinä yksi kolarikin. Joku tyttö temppuradalta päätti "oikaista" neljän radan yli, toiseen suuntaan olisi ollut vain yksi rata. Ilmeisesti hänen päätelmät liikkumisensa nopeudesta eivät oikein täsmänneet suhteessa minuun, koska ikäväksi täräytin suoraan häntä päin. Säikähdin niin paljon, että vedin puoli keuhkollista vettä varmaan henkeen kesken 200 m kovemman setin. Tämä altaiden sankari ei korvaansa lotkauttanut. Jatkoi vaan coolisti siirtymistään...
Uinti meni muuten hyvin. Jo ensimmäisessä liussa altaan päästä huomasin, että nyt on hyvä ja vesi tuntuu hyvältä. Se on harvinaisen mukava fiilis. Uinti meni pitkästä aikaa hyvin ja siinä tuntui, että vasen puolikin alkaa olemaan enemmän mukana touhussa.
Lauantaina erehdyin menemään jostain mielenhäiriöstä johtuen I love me messuille. Olisi senkin ajan voinut käyttää fiksummin. En taida olla ihan niiden messujen kohdeyleisöä. Itsensä tuunaaminen ei niin kiinnosta ja vaatteitakin on liikaa. Olihan sitä kiva maistella kaikkia uusia protskujäätelöitä ja muita hyperterveysruokia ja juomia. Muutamat asiat lähinnä vaan nauratti.
Tuli sieltä ostettua Hyvinkääläisen Flow kosmetiikan tuotteita ja ranskalaisen Laveran, kun tykkään käyttää luonnonkosmetiikkaa sen vähän mitä käytän. No hiukset pitää pestä ja nahka rasvata. Yksi hyvä löytö oli kyllä hiusharjan putsari. Se oli sellainen pienen haravan näköinen todella tiheäpiikkinen kapistus. Yksi mitä myös käytän aika paljon on hiuspuuteri, sattuneista syistä. Se vaan saa harjat näyttämään aika nopeasti todella kauheilta. Pesemälläkään tahdo lähte vaan jää sellaiseksi tahnaksi. Tuolla pikku haravalla harjat lähti yllättävän puhtaiksi!
Messujen jälkeen suunnattiin ruokakauppaan ja sitten poljin tunnin trainerilla uuteen wattiominaisuuteen tutustuen. Trainerissa on ollut tehonäyttö, mutta se ei näemmä ollut ihan paikkansa pitävä, niin kuin on sanottukin. Alkuun näytti aika samoja lukemia Stagesin kanssa, mutta tunnin päätteeksi huomasi, että vähän oli positiiviset trainerin antamat lukemat. Keskiarvossa oli sellainen 40 W ero... Olen siis tuhnumpi kuin oletin.
Neljän kilometrin juoksu meni pyöräilyn päälle ihan maukkaasti. Kylmä vaan tuolla ulkona meinaa olla. Ehkä siihen ei vaan ole vielä tottunut?
Tänään piti pyöritellä pyörällä puolitoista tuntia ja juosta kuusi kilometriä. Tuli vaan nukuttua vahingossa kymmeneen ja muistettua, että tänään pitää siivota tavallista paremmin, kun huomenna tulee taloyhtiöön joku sokeritoukkahäätö. Ollaan nähty ehkä viisi tässä viiden vuoden aikana, kun ollaan tässä asuttu kyseistä öttiäistä. Ehkä niitä sitten vilistää muualla. Toisaalta ihan hyvä, niin sai rojut nurkista, mutta kyllä siihen vähän meni tavallista enemmän aikaa ja energiaa. Ehdin nipin napin tekemään vielä ruokaa ennen uintia.
Mietin siinä ennen uimista venytellessäni, että en kyllä olisi varmaan messujaloilla jaksanut edes juosta. Ei pitäisi käyttää muita kenkiä kuin niitä mihin on tottunut ja tässä tapauksessa lenkkareihin. Laitoin messuille yhdet vanhat hyvät nahkasaappaat, joissa on tullut taivallettua useampiakin kilometrejä. Ei vaan nyt kovin pitkään aikaan. Oli sitten tänään mm. nilkat ihan hemmetin kipeät.
Uintikin oli ihan mukavan raaka. Senkin takia olin ihan tyytyväinen, että en ehtinyt... 2x100 nilkat sidottuina, 4x100 sama + lättärit, 12x25 kovaa 20" tauko ja vielä 4x100 nilkat narussa + lättärit. Meinasin hukkua viimeisillä metreillä, kun oli kädet niin loppu. Mutta kylki oli enemmän mukana kuin aikoihin!
Huomenna taas narpapaatille rentoutumaan ja edessä uusi viikko treeneineen.

| Parasta palautusjuomajauheesta tehtyä palkkaria mitä oon ikinä maistanu! |

sunnuntai 16. lokakuuta 2016
Yllättäviä käänteitä selän kanssa
Nyt voi sanoa, että on ollut aika mielenkiitoista tuon selän kanssa. Koita tässä nyt sitten olla kärsivällisenä, kun meinaa järki lähteä välillä. Sattuu ja/tai ahdistaa. Näitä kipuja vähän odottelin silloin kaatumisen jälkeen, mutta ei tullut mitään ja kaksi kuukautta meni, että heilahti.
Maanantain naprapaatin käsittelyssä sattui ensimmäisen kerran. Ja tämä oli kuudes hoito jo. Alun lämmittelyn jälkeen, kun Maiju alkoi painelemaan selkää teki mieli sanoa välittömästi "Nyt näpit irti sattuu niin prkleesti". En tietenkään sanonut, mutta kivun määrä järkytti. Alhaalta ylos vasemmalla puolella. Ja kipu tuntui aina selän puolessa välissä. Alaselästä, kun painoi niin se tuntui ylös päin ja yläselästä alaspäin.
Edellisen viikon hieronnassa oli varmaan saatu pintalihakset auki ja nyt päästiin syvempiin ja tässä tapauksessa taitaa olla selän ojentajalihas, joka kulkee ihan rangan viertä se mikä on ottanut itseensä ja pahasti. Selittää miksi vatsalihakset ovat olleet pitkään niin poikki. Iltaisin tuntunut monesti, että olisin lankuttanut tms tunnin yhtäsoittoa. Jonkinhan se on täytynyt pitää ranka suorassa edes jotenkin.
Hoitotunnin jälkeen olo oli taas vetreämpi ja henki kulki. Ajattelin jälleen, että nyt on parempi ja alkaa taas homma luistamaan. Kuinka väärässä olinkaan... Onhan selkä, toivottavasti, menossa koko ajan parempaan, mutta en osannut arvata millaisten kipujen kanssa.
Tiistaina heräsin ihan hyvävointisena, mutta jossain kohtaa töissä alkoi tulemaan tukala olo. En pystynyt istumaan enkä seisomaan kauhean pitkiä aikoja kerrallaa ja maha turposi. Pääsin lähtemään kotiin onneksi vähän aikaisemmin. Nukuin siinä pikku päikkärit ja olo helpotti siinä huomattavasti, niinpä lähdin pyöräilemään ja juoksemaan.
Tunnin pyörälenkki ulkona Nishikillä taisi olla kyllä viimeinen tälle vuodelle. Jäädyin niin täysin vaikka olin pukenut mielestäni kunnolla. Hyi! Juoksu sen sijaan meni ihan mukavasti enkä edes kuollut, kun piti juosta 5 km lenkistä 2 km kovempaa. Se meni yllättävän helposti suorastaan.
Keskiviikko aamuna mietin edellisen päivän tuskaista oloa töissä ja kävi mielessä pitäisikö sitä jäädä kotiin. En sitten jäänyt, kun olo eli selkä tuntui ihan hyvältä. Olin taas niin väärässä. Kaksi tuntia meni, että sama tuska iski taas ja vielä pahempana. En meinannut saada edes aamukahvia alas. Siinä sitten kärvisteli ja syöminenkin oli sellainen pakko tapahtuma, mutta sain syötyä. Mahankin oli ihan sekaisin. Lopulta, kun pääsin kotiin nukuin pari tuntia aivan tajuttomana melkein. Eikä haitannut yöunia yhtään.
Torstaina kävelin heti aamusta paikalliseen terveyskeskukseen. Ei tarvinnut edes odottaa kauaa, mikä oli hyvä, koska alkoi siinäkin jo selkää kiristämään. Lääkäri tutki tarkkaan ja totesi saman mitä olin itsekkin jo olettanut, että ottaa aikaa ja tekee kipeää, kun on ollut niin kauan pahasti jumissa. Pohdin siinä akupunktiotakin ja sanoi hänkin, että ei välttämättä yhtään hassumpi ajatus. Sain pari päivää, to-pe, sairaslomaa ja särkylääkkeitä. Mitään ei kielletty liikkumisen suhteen kunhan tekee sen mukaan, että ei tunnu pahalta. Omalle lääkärille sitten jos ei ala helpottamaan.
Takaisin kotiin kävelin apteekin kautta ja kyllä oli kylmä. Onneksi olin kaivanut talvitakit esiin. Kävellessä huomasi sen hyvin, että olo helpotti hetkeksi. Loppupäivä meni lähinnä nukkuessa, mutta illalla poljin trainerilla tunnin. Juoksun jätin pois varmuuden vuoksi.
Perjantai päivä meni lähinnä nukkuessa, kun väsytti jostain syystä ihan poskettomasti. Kai se on tuo kipu, joka on uuvuttanut. Illalla menin kuitenkin uimaan. Se oli ihan kamalaa, kunnes tuli pullari osuus ja uinti tuntui ihanalta taas. Selvästi joku kohta vähänä hukassa kropasta kuitenkin ja yläselkä jumissa ainakin. Ehkä tämä tästä vielä joku päivä...
Lauantai meni metsästäessä Stagesia eli ihan harakoille meni, kun ei löytynyt. Olisi ollut NIIIN kiva saada se heti pyörään, kun on nyt uudet aerodynaamiset jarrutkin, että mahtuu tuohon meikäläisen konkeliin se Stages. Orkkis jarruun, kun tämä wattikampi olisi ottanut kiinni. Poljin kuitenkin kiukulla pari tuntia illalla trainerissa. Hyi hitto, kun olikin nihkeää. Ajattelin taas, että johtuuko selästä, mutta valmentaja lohdutti, että sitä se on aluksi. Elän tämän lauseen varassa nyt siihen asti, että helpottaa :D
Tänään synkkänä sunnuntaina, no ei, olikin sitten ihan hyvä päivä oikeasti. Juoksin päivällä 6 km lenkin, josta kahdelle viimeiselle kilometrille nostin vauhtia. Yllätin jälleen itseni kuinka helposti se menikin. Ehkä en olekaan niin rapakunnossa. Tällä kertaa sykkeetkin olivat normaaleissa lukemissa suhteutettuna vauhtiin. Sekin kielii siitä, että selkä alkaa helpottamaan.
Illalla oli taas uintia. Jännitti vähän perjantaisen kauhukokemuksen jälkeen. Otinkin 400 m alkuverran pullarin kanssa, että ei heti hajoaisi pää. Sen jälkeen uinti kulki ihan kelvollisesti. Kovin setti tuli sitten siinä, ainakin vasemmalle puolelleni, kun laitettiin jarruvarjot perään ja ensin uitiin 3x100m paljain käsin ja sitten sama lättäreillä. Ensin vasen käsi alkoi puutumaan ja oli vaan niin kuin lihakset hukassa. En saanut kylkeä aktivoitua. Sitten, kun jatkoi lättäreillä niin alkoi vähitellen löytymään. Ensin tuntui, että nyt voisi ehkä krampata ja sekin meni vielä ohi. Lopulta se ei tuntunut enää edes niin pahalta ja kylki oli tuntuman perustella taas mukana.
Kivaa päästä taas tähän tekemisen makuun. Lukaisin äsken ensin viikon ohjelman, kun kolahti sähköpostiin. Hyvältä näyttää :)

| Synkistelyä terveyskeskuksen odotusaulassa |

| Aamukahvia ja piparin makuinen Dumle |
Lauantai meni metsästäessä Stagesia eli ihan harakoille meni, kun ei löytynyt. Olisi ollut NIIIN kiva saada se heti pyörään, kun on nyt uudet aerodynaamiset jarrutkin, että mahtuu tuohon meikäläisen konkeliin se Stages. Orkkis jarruun, kun tämä wattikampi olisi ottanut kiinni. Poljin kuitenkin kiukulla pari tuntia illalla trainerissa. Hyi hitto, kun olikin nihkeää. Ajattelin taas, että johtuuko selästä, mutta valmentaja lohdutti, että sitä se on aluksi. Elän tämän lauseen varassa nyt siihen asti, että helpottaa :D
![]() |
| Aerodynaamiset jarrut |
Tänään synkkänä sunnuntaina, no ei, olikin sitten ihan hyvä päivä oikeasti. Juoksin päivällä 6 km lenkin, josta kahdelle viimeiselle kilometrille nostin vauhtia. Yllätin jälleen itseni kuinka helposti se menikin. Ehkä en olekaan niin rapakunnossa. Tällä kertaa sykkeetkin olivat normaaleissa lukemissa suhteutettuna vauhtiin. Sekin kielii siitä, että selkä alkaa helpottamaan.
Illalla oli taas uintia. Jännitti vähän perjantaisen kauhukokemuksen jälkeen. Otinkin 400 m alkuverran pullarin kanssa, että ei heti hajoaisi pää. Sen jälkeen uinti kulki ihan kelvollisesti. Kovin setti tuli sitten siinä, ainakin vasemmalle puolelleni, kun laitettiin jarruvarjot perään ja ensin uitiin 3x100m paljain käsin ja sitten sama lättäreillä. Ensin vasen käsi alkoi puutumaan ja oli vaan niin kuin lihakset hukassa. En saanut kylkeä aktivoitua. Sitten, kun jatkoi lättäreillä niin alkoi vähitellen löytymään. Ensin tuntui, että nyt voisi ehkä krampata ja sekin meni vielä ohi. Lopulta se ei tuntunut enää edes niin pahalta ja kylki oli tuntuman perustella taas mukana.
Kivaa päästä taas tähän tekemisen makuun. Lukaisin äsken ensin viikon ohjelman, kun kolahti sähköpostiin. Hyvältä näyttää :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)