lauantai 31. joulukuuta 2016

Yskän tuska

Tässä on nyt vierähtänyt vuoden viimeiset viikot yskiessä. Karmea köhä pukkasi pari viikkoa sitten. En kyllä tiennyt silloin vielä miten karmea, koska vaikuttaisi vahvasti keuhkoputkentulehdukselta. Kaikki vähänkään reippaampi liikkuminen tai jos joutui puhumaan pidempään, eli suunnilleen kolmea lausetta enempää, alkoi yskittämään ihan holtittomasti. Viikko sitten alkoi irtoamaan vihdoin jotain, että pääsi siitä kuivasta hakkaavasta yskästä eroon. Alkuviikosta keksin uuden määritelmän kovalle yskälle. Yskinyt niin, että persiiseen sattuu...

Joulukin meni lähinnä selviytyessä. Tuli todettua, että neuvolalääkärin vaihtamat migreenilääkkeet, sumatriptaania, eivät toimi hortoniin minulla, jonka sain ilmeisesti yskimisestä. Ne tekivät vain tokkuraiseksi. Vanha lääkkeeni haluttiin vaihtaa, koska joissain rottakokeissa oli havaittu sikiötoksisuutta. Löysin kuitenkin, että tässä uudessa lääkkeessä oli havaittu vastaavaa, mutta kaniinikokeissa... Otti vähän päähän, että olin ottanut uutta lääkettä lauantaina ja sunnuntaina, kunnes maanantaina kyllästyin ja otin viimeisen jäljellä olevan vanhan, joka auttoi välittömästi ja tuntui kuin silmät olisivat auenneet. Olisin selvinnyt yhdellä kolmen sijaan, koska ihan samaa "myrkkyä" ne molemmat on loppujen lopuksi ja uudet ovat vielä vahvempia. Vaikuttaa vaan vähän eri reseptoreihin tms. Ja joulukin olisi ollut parempi.

Joulun parhaat lahjat oli Huubilta neopreenitakki, enää ei palele avovesiuinnin jälkeen ikinä ja pikkusiskon tekemät villasukat. Ei palele varpaitakaan. Ihan parasta.

Töiden jälkeen olen vetäytynyt vähintään puolentunnin päikkäreille molemmilla viikoilla ja sitten vaan pelannut. Melko aneemista. Vetää väkisinkin vähän mieltä mustaksi, kun olisi kiva liikkua. Liikkumis yritykset on vaan kostautunut kauhealla yskäkohtauksella, jotka ovat olleet lähinnä koiran kusetus lenkkejä. Keskiviikkona sain kuitenkin jo käveltyä koiran kanssa pari kilometriä ilman kohtausta ja eilen, että on tämä selvästi jo parempi.

Toissaviikolla kävin myös naprapaatilla LPG:ssä vähentämässä turvotusta ja jumeja ja tällä viikolla hierottavana. Ihmeen kipeä sitä vaan on. Hieroja alkoi olemaan jo sitä mieltä, että menee lihakset jumiin jo tekemättömyydestä. Hyvin todennäköistä, kun on nyt toisella viikolla alkanut olemaan jännityspäänsärkyjäkin. Niihin on auttanut onneksi kävely aika hyvin.

Ensi vuodesta tulee tuskin sen ihmeellisempää muuten, paitsi mikään ei ole enää ennallaan. Maanantaina on rakenneultra ja jos pääsisi vähitellen taas liikkumaankin taas yskän hellittäessä. Puolessavälissä mennään tätä kärsimystä. Odotan oikeasti sitä, että saan itseni takaisin. Jotenkin ihan vieras olo omassa kropassa ja siitä varmaan sen suurin ahdistus. 

Meidän tiimin uudenvuoden toivotukset lukijoille

sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Perus kärsimystä

On kyllä sellaista vaihtelua päivästä toiseen olossa ja jaksamisessa. Välillä ei meinaa edes muistaa ylimääräistään, mutta sitten se kyllä taas osaa muistuttaa ihan huolella.

Maanantaina ollut hieronta pelasti paljon. Pahin oli vasemmassa etureidessä. Se kun saatiin auki, niin lakkasi kiristämästä alaselkääkin. Tiistain otin vieä leväten ja keskiviikkona pyörittelin pyörällä tunnin. Tuntui harvinaisen hyvältä. Torstaina oli sitten 75 min setti. Se oli vähän rankempi ja piti saada tehot 180 W viideksi minuutiksi parhaimmillaan. Se onnistui vaihtelevalla menestyksellä, mutta ei tuntuinut pahalta. 

Perjantaina iski vaihteeksi migreeni. Pääsin koittamaan uutta migreenilääkettä, jonka neuvolalääkäri oli vaihtanut vanhan tilalle. Otin lääkkeen ennen työpaikan tarjoamaa joululounasta, että vaikuttaa nopeammin. Tömähtikin sitten kesken syömisen niin kovaa, että meinasi jäädä syömättä. Vaikka vaikutusmekanismi oli ihan sama kuin vanhoissa eli supistaa verisuonia, niin tuntui todella paljon pahemmalta. Tajusin katsoa paketista sitten, että nämä uudet olivat 100 mg, kun vanhat olivat vain 40 mg. Ehheh, että ei ihme, kun vähän teki kipeää. Migreeni lähti kuitenkin eikä seuraavana päivänä tullut Hortonia. Eli ehkä ihan hyvä vaihto, kun tämä ollut nyt vähän niin kuin tapana viimeiset puoli vuotta.

Jätin päivän treenit ihan suosiolla väliin oli niin tokkurainen olo loppupäivän lääkkeen jälkeen. Migreeni kuitenkin on itselläni viimeinen hätähuuto, että pitäisi levätä, kun en muuten tajua.

Sinne pitäs mennä latupohjaa pitkin
 
Lauantaina pääsinkin hyvävoimaisena puolentoista tunnin sauvakävelylenkille. Nyt ei ollut niin jäistä kuin viikko sitten, niin oli ihan kiva mennä pikku pakkasessa. Keksin vielä vähän mäkisemmän reitin latupohjasta, kun ei ole vielä latuja. En kyllä ymmärrä kuka pystyy siellä hiihtämään, kun on sellaista ylä-ja alamäkeä ja mutkaa. Olisin nutullani koko ajan ja suksetkin vielä poikki kaupan päälle varmaan :D Loppumatkasta alkoi tehdä tiukkaa varsinkin alamäissä, kun joku potki rakkoa aika napakasti välillä. Selvisin kunnialla kotiin ja dementiahiihtoa tuli 8.5 km. 

Ja sieltä sitä tultiin

Se mikä vähän lenkillä häiritsi oli kumma yskä tai fiilis kurkussa joka paheni iltaa kohden. Tänään olikin sitten herätessä karmea päänsärky ja lihaksia kolotti. Ei taas... Ei jaksaisi olla kipeä. Jäi sitten uimatta ja pyöräilemättä perjantain pyöräily. Ei sillä, että pyöräily olisi välttämättä edes onnistunut, kun häntäluu meinaa kipeytyä kolmesta kerrasta viikossa jo niin pahasti. Palautuminenkin tuntuu hidastuneen huomattavasti. Kaikki on ihan pilalla. Joko tämä on kohta ohi? EI. Ei edes puolessa välissä vielä.

sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Pää ei pysy mukana

Meinaa vähän ahdistaa. Se on tuntunut olevan tämän viikon teema enemmän tai vähemmän. Henkisesti ja fyysisesti. Henkisesti ottaa sen tähden koville, kun ei enää vaan pysty tekemään asioita niin kuin haluaisi ja keho muuttuu. Ei tahdo pää pysyä mukana. Fyysisesti tämä muuttuva alati turpoava olemus. Nukkuminenkin on hankalaa. 

Maanantain LPG hoito piristi kummasti taas lihaksia niin, että tiistaina ja vielä keskiviikkonakin jaksoi polkea helposti päivän treenit. Torstaina alkoi kuitenkin jo vähän hyydyttää ja tunti pyörän selässä oli aika työläs. Asiaan saattoi myös vaikuttaa huonon puoleiseksi jäävät yöunet. Joka päivä piti kuitenkin ottaa päikkärit töiden jälkeen, että jaksoi.

Yöunia haittaa, kun en löydä mukavaa asentoa. Olen tottunut nukkumaan varmaan 90% öistäni mahallani jotenkin todella terveellisellä mutkalla. Sitten, kun ihokin kuivaa niin, että huomasin alkuviikolla suihkussa kyynerpäiden olevan vereslihalla melkein, kun saippua vähän kirveli... Olen kyllä rasvannut itseäni kyllästymiseen asti, mutta jotenkin tuo käsivarren takaosa oli jäänyt vähän vähälle rasvalle. Eli siis ihon kipristelykin herättää välillä raapimaan ja kaikki muut saakelin kouristukset ja nipistelyt kropassa. Vaikea rauhoittua nukkumaan.

Lauantailenkin näkymiä

Perjataina iski vaatekriisikin kunnolla, kun muutenkin melko suppea vaatevarasto kutistunut entisestään ja pyykit eivät olleet ehtineet kuivamaan aamuksi. Jouduin menemään verkkareissa töihin. Sellaisissa neon oransseissa. Koitin valita kaveriksi kuitenkin kohtuu siistin paidan ja kun ei ollut palavereja kalenterissa, niin ajattelin pääseväni helpolla, kun istun vaan paikallani suurimman osan päivästä. Esimies sitten laittoi heti aamulla yhden palavereistaan minulle, kun ei itse ehtinyt sinne, että se siitä. Onneksi töissä ei nyt ole kuitenkaan mitään kamalan tiukkaa pukukoodia, mutta en silti haluaisi mennä verkkareissa töihin.

Vähän lisää vielä, kun oli niin kaunista
 
Illalla päikkäreiden jälkeen menin uimaan helpottuneena, kun tähän asti se oli sentään ollut mukavaa ja piristävää. Ei ollut enää. Tehoja ei vaan tuntunut löytyvän ja vaikka kuinka yritin, niin aika väsynyttä oli. Ajoin sitten leuka rinnassa kotiin ja surkuttelin valmentajalle, että kaikki on ihan kakkelia. Suortuskyky alkaa selvästi laskemaan ja se ottaa vähän päähän, kun ei enää pysty vaan haastamaan itseään sillai kivasti. 

Naamari jäässä

Sauvakävely lauantaina kauniissa kylmässä säässä oli varmaan surkeaksi valuneen viikon kohokohta. Tosin niin jäisellä alustalla se oli varsinkin alkuun todella työlästä, kun ei ollut kepittely ihan hanskassa ja ne lipsui aika paljon piikeistä huolimatta. Onni oli kuitenkin Sarvan nastalenkkarit, kun eihän tuolla olisi pysynyt pystyssä ilman niitä. 8,6 km tuli sauvottua puolessatoistatunnissa ja tässä kunnossa silläkin sai väsytettyä itsensä ihan hyvin, kun piti taas ottaa päikkärit, että jaksoi katsoa illalla edes leffan.

Koiraa ei oikein huvittanut

Tänään on jälleen kaunis talvisen kylmä päivä. Tosiurheilija olisi ollut varmaan koko päivän ulkona. Minun teki vaan mieli maata naamallani, tosin ei onnistu, niin täytyy tyytyä kylkiasentoon. Väsyttää huonosti nukutun yön jäljiltä. Sain siivottua oman osani kuitenkin ja keitettyä riisipuuroa. Kyllä tässä nyt jotain outoa on, koska siitä on aikaa, kun olen viimeksi riisipuuroa syönyt ja varmaan ensimmäinen kerta ikinä, että tein sitä itse. Uimaan lähteminen jännitti, kun oli vaan niin ryytynyt olo. Olihan se vähän rankan puoleista, mutta loppua kohti ehkä vähän olo helpottui.

Huomenna hierottavaksi ja uutta viikkoa kehiin. Joka viikko varmaan vaan pahenee, että mikäs tässä. Toukokuuta odotellessa...

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Pullahdus

Yleensä tämä vuoden pimein aika on ollut itselleni hyvin pimeää aikaa. Väsyttänyt ja ollut veto pois. Nyt jostain syystä olen ihan energiaa täynnä. Johtuukohan siitä, että kohta tietää vasta kovien aikojen olevan edessä... Jotenkin tuntuu, että olen pääsyt nämä neljä ensimmäistä kuukautta melko helpolla ja loppua kohden vaan menee pahemmaksi. 

Faktakulma tänä alkuun vuoden treenien yhteenvedon muodossa. 1.12.2015-30.11.2016 354 h. Ja vähän mitä noihin tunteihin pääsääntöisesti sisältyi:
  • Uinti: 70 h, 150 km
  • Pyörä: 133 h, 2947 km
  • Juoksu: 75 h, 613 km
  • Kehonhuolto: 36 h
Ei huono! Tuo juoksukilometrien määrä yllätti vähän kuin uintikilometritkin. Noista puuttuu sitten vielä kisoissa tulleet kilometrit.
Viikon aloitin taas mukavasti lepopäivällä ja naprapaatilla vierailulla pitkästä aikaa. LPG hoito oli oikein hyvä tähän vähän pöhöttyneeseen oloon ja nestettä lähti lihaksista aika mukavasti. 

Tiistaina käytiin lääkärillä ja vilkaistiin mitä pikkukaverille kuuluu. Siellä se pötkötti kyljellään ja tuli vihaisesti kyynärpäästä, kun kehdattiin häiritä. Hupaisaa. Ettei vaan olisi minun luonnetta, kun itse olen sellainen kyynärpäällä huitoja, jos häiritään mm. unta. Kaikki hyvin kuitenkin ja odottelu jatkuu.

Kylmiä aamuja

Töiden jälkeen poljin tunnin ja juoksin viisi kilometriä. Kulki huomattavasti paremmin hieronnan ja LPG:n jäljiltä kuin edellisellä viikolla. Lonkankoukistajien aiheuttamat kivut olivat ainakin tämän kerran poissa, mikä oli ihan kiva juoksemisen kannalta. Kyllä se silti alkaa näkymään, kun paino nousee niin vauhti hiipuu samassa suhteessa.

Pipoa tukevampaa

Keskiviikkona särki taas päätä vasemman hartian takia, kun pääsin töistä kotiin. Väsyttikin ihan älyttömästi. Otin tunnin päikkärit, koska olin päättänyt polkea 75 min treenin kuitenkin. Olo oli ihan krapulainen, kun viimein nousin pyörän päälle. Treeni meni kuitenkin hämmästyttävän hyvin, piristyin ja päänsärky kaikkosi. Kannatti siis. Suihkussa tajusin vasta ihmetellä kipeää vasenta peukaloa. Mietin, että miten se voi olla noin arka, kun eihän sille ole käynyt edes mitään. Ei kun hetkinen... Se oli samalla tavalla kipeä kuin kaatumisen jälkeen. Sitten tajusin, että vasen hartia oli ihan eri tuntuinen kuin aikoihin. Jotain oli auennut pyöräilyn aikana niskasta/hartiasta.

Kylmiä, mutta kauniita iltojakin

Torstaina kävin juoksemassa 30 min ja sain juuri ja juuri puristettua 4 km siihen aikaan. Alkoi tosiaan tässä vaiheessa nyt 5 kg painonnousu painamaan... Yöllä alkoi särkemään selkää ja persettä. Aamulla totesin synkkänä, että nyt taitaa olla juoksut juostu tältä erää. Mahankin oli päättänyt pullahtaa nyt niin, että tuntui. Se tuntui todella nihkeältä koko perjantai aamupäivän, kun totutteli siihen. Se tuntui lähinnä siltä, että jotain meni pois paikaltaan vatsalihaksissa. Tätä siis enteili viikolla aikaisemmin olleet jäätävät vihlaisut suorissa vatsalihaksissa koko matkalta, jotka saivat hengityksen salpautumaan hetkeksi, kun koitti keräillä taas itseään suoraksi.

Valmentajan kanssa todettiin, että taitaa olla aika vaihtaa juoksu sauvakävelyyn, kun pitää sitä jotain painetta saada jaloille. Nyt pitää sitten käydä viho viimein ostamassa ne kävelysauvat :D

Illalla menin taas uimaan 2500 m ja se onneksi auttoi. Siinä keskivartalo pääsee varmaan vähän rentoutumaan ja kun uin pullarilla, niin saan rauhassa työstää yläkropalla ilman, että täytyy koko ajan vahtia sykkeitä.

Lauantai-iltana poljin taas reippaanlaisen tunnin ja kävelin 45 min ja 4.5 km. Oli hyvä setti. Joutuu vaan pukemaan enemmän kävelylenkille ja toppahousut meinasi ahdistaa. Mitähän tästä oikein tulee... Ei huvittaisi uudistaa koko vaatevarastoa tämän takia, mutta talvi on vasta edessä ja tässä vaiheessa tekee jo tiukkaa. 

Tänään sunnuntaina oli viikon toinen uinti. Taitaa vähän väsy vaivata, kun oli niin tahmaisen tuntuista uinti. Ihan ok, mutta ei kuitenkaan parhaassa iskussa. Onneksi on huominen tiistain lisäksi vapaata, niin saa nukkua parina aamuna ja kerätä voimia uuteen viikkoon. Ja huomenna vielä LPG parantamaan tilannetta.