maanantai 2. lokakuuta 2017

Vanhan vaivan paluu

Huhhuh nyt vasta löysi taas vähän energiaa kirjoittamiseen. Ollut vähän väsynyttä, kun Akselille tuli hampaita pari viikkoa sitten ensimmäiset ja sitten sai vielä teräsmieheltä miesflunssan. Niistä on nyt selvitty ja vissiin lisää hampaita taas tulossa, kun niin pitää känistä öisin ja kaivella ikeniä koko ajan. 

Virallinen vauvauinti taitaa jäädä, kun siellä on niin kamala kaikuminen, että pikkuisen pää ei kestä. Opetusallas on sellaisessa erillisessä tilassa, niin siellä on aika kumina, kun normaalissa lastenaltaassa viihtyy kuitenkin. Eli uimista ei jätetä.

Muuten viimeiset kolme viikkoa on mennyt ihan leppoisasti väsymyksen kanssa taistellessa ja kevyesti treenatessa, joka on pitänyt sisällään lähinnä pyöräilyä ja sauvakävelyä.

Ihana lähipuisto

Ohjelmassa oli, että mahdollisimman mäkisessä maastossa sauvakävelyä. Mietin pääni puhki, kun Nurmijärven keskusta on aika tasaista, että minne menisin. Parin kilometrin päässä on urheilupuisto pururatoineen ja mäkineen. Sinne oli vaan vähän pitkä matka tunnin treeniä ajatellen. No, kävin testaamassa kuitenkin. Paluumatkalla sitten keksin, että miksi lähteä merta edemmäksi kalaan, kun melkein takapihalla on melkoinen kukkula. Sitä sitten veivattu edes takaisin. Missähän vaiheessa saan kuulla olevani kylähullu :D 

Hymyilyttää kävellä tuolla säällä kuin säällä

Pyöräreittini saivat uuden helmen, kun Kirkonkylä-Rajamäki välin pyörätie valmistui. Varmaan sellainen 8 km uutta sileää asvalttia mitä ajella. Siinä vaiheessa, kun tajusin, että se on 100 m vaille valmis vaihdoin yhden iltalenkin edestakaiseen pyöräilyyn sitä pitkin. On se vaan sellainen baana. Harmi, että joutuu itse ainakin laittamaan pyöräilyn osalta ulkona pillit jo pussiin, kun ei minusta ole polkemaan tuolla kylmässä, märässä ja pimeässä.

Varsinkin päivittäisillä vaunulenkeillä


Mutta, tässä kävi juuri niin kuin olin vähän pelännyt. Oikea jalkani ei selvinnyt raskauden koettelemuksista ihan puhtain paperein. Kävin puolitoista vuotta sitten toukokuussa jalkaterapeutillakin, kun alkoi vaivata tuo oikean polven sisäsyrjä. Nyt ei vielä vaivannut polvi, mutta olisi varmaan alkanut vaivaamaan juoksemaan lähtiessä taas. Onneksi tajusin vihdoinkin ajoissa tilanteen.

Vielä kun oli kaunista ja näki iltaisin jotain

Viikko sitten satuin vilkaisemaan sauvojen kumitassuja ja huomasin, että vasemman käden sauvasta tassu oli kulunut ihan sileäksi. Olin vähän oho! Vaihdoin ne päittäin ja ajattelin vain, että pitääpä kiinnittää asiaan huomiota ensi kerralla. 

Nyt perjantaina sitten lähdin jälleen kävelemään ja mietin, että onpa hankalaa. Onkohan käsi/hartia/selkä noin jumissa. Parin kilometrin jälkeen tajusin kuitenkin, että vika ei ole kädessä vaan taas oikeassa jalassa. Joustin lonkasta liikaa, niin käsikään ei ehtinyt tekemään kunnollista liikerataa, mikä taas johti siihen, että sauva töksähti maahan ennen aikojaan ja kulutti tassua. Homma parani, mutta ei vieläkään ollut ihan niin hyvä kuin olisi voinut olla.



Lauantaina pyöräilin pari tuntia nihkeässä säässä, oli muuten tämän vuoden viimeisiä lenkkejä ulkona. Olen katsellut eturengasta koko kesän ja miettinyt miksi olen taas vähän vasemmalle kallellaan koko ajan. Syytin tietysti huonoa keskivartaloa, mutta tilanne ei ollut parantunut yhtään vaikka keskivartalo olikin. Se johtuikin jälleen siitä, että oikea puoli fuskasi. Kun sain laiskat lonkan lihakset käyttöön, niin kallistus katosi ja alkoi taas tuntumaan huonossa osassa etureittäkin sillä puolella. Jotenkin tuntui, että alkoi kulkemaan ihan eri tavalla. Saatoin kuvitellakin, mutta siltä se tuntui.

Rosvo roopena pyöräilemään, että ei aivot jäädy


Sain myös huomata, että saa noita mopoilijoitakin vähän pelätä. Ajoin vanhaa Hämeenlinnantietä Hyvinkäälle päin ja olin juuri mennyt Hanko tien alta, kun kuulin mopojen lähestyvän. Ei siinä mitään, mutta ensimmäinen niistä ajoi vähän turhan läheltä ohitseni. Jos minä ajan pientareella, niin mopo meni reunaviivalla ja kuulin naurua, joten ajattelin, että oli tarkoituskin säikytellä. 

Minulla on myös kamera pyörässä nykyään kuvaamassa taaksepäin ihan sen varalta, jos jotakin sattuu juuri tuollaisten tyyppien takia ja siellä sitten näkyi mille oltiin naurettu. Mopon kyydissä ollut jantteri oli ollut tyyliin valmiina potkaisemaan meikäläisen nurin. Ehkä sitten kamera säikytti, mutta toivottavasti piti vain esittää kavereille. Tuli kuitenkin vähän ikävä olo, kun näin sen.

Viimeiselle lenkille lähdin ananaksena

Eilen taas sauvakävellessäni oivalsin viimeisen puuttuvan lenkin. Olin taas vasemmalle kallellaan. Tämän olin tajunnut joskus aikaisemmin myös, mutta silloin se oireili kylkikipuna hetken jo juostuani. Nyt ei ollut ehkä sitä, vielä, vaan niska on ollut vasemmalta pitkään kipeämpi. Riitti, että kallistin päätä oikealle, niin oikenin ja se oli siinä. Sauvat liikkuivat tasaisesti kummassakin kädessä ja vauhti parani. Ja fiilis.

Kohta tarvitsee kyllä pipon kävelylenkeillekin
 
Nyt vaan uutta viikkoa putkeen ja toivottavasti jaksaa. Näistä päivistä pikku miehen kanssa, kun ei tiedä koskaan.

sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Haaveet siirtyy

On tässä tullut pohdittua mille täydellematkalle sitä lähtisi ensi vuonna. Sitten teräsmies nosti kissan pöydälle. Kannattaisiko minun lähteä ensi vuonna vielä, koska en ehdi/pysty treenaamaan niin täysimääräisesti kuin pitäisi. Totuus on kuitenkin se, että minulle ei ole koskaan riittänyt se, että pääsen vain maaliin. Vaikka olisi kuinka ensimmäinen kisa, niin olen asettanut itselleni aina ajan mitä tavoitella ja täydellä matkalla se on alle 12 h.

Seuraavaksi keskustelin asiasta valmentajan kanssa. Hän oli vähän samoilla linjoilla asian kanssa. Pitäisi päästä piakkoin juoksemaan, jos meinasin mennä täydellematkalle ja se ei näytä olevan lähitulevaisuudessa, kun ei tuo paino suostu tulemaan alaspäin... Sinällään en muuten asian anna vaivata itseäni, mutta tuossa kohdassa häiritsee.

Tämä on nyt ollut viimeisen parin viikon aikana mielessä päällimmäisenä. Kyllähän se harmittaa, mutta ei voi mitään. No, mutta en heitä vielä toivoa kuitenkaan, koska kisoja on ympäri vuoden :D Riippuu vaan enää siitä mihin on varaa lähteä. Lähelle olisi halvempi, mutta niihin tuskin ehdin valmistautua varmasti. Taidan siis käydä ensi kesänä kiertämässä kaikkien muiden matkojen SM-kisat ja se Lahden Ironmanin puolikas. 

Tiistai iltana synkän ja pilvisen pyöräilyn aurinkoinen lopetus

Treenannut olen edelleen kevyesti ja nyt pari kertaa parin tunnin ja ~40 km lenkit pyörällä. Eilen meinasin jo alkaa polkemaan trainerilla, mutta ei luonto antanut vielä periksi alkaa sotkemaan sisällä. Olen sokerista, mutta juuri sillä hetkellä ei satanut eikä ollut ihan kamalan kylmäkään, 15 astetta, niin lähdin ulos. 

Puin liikaa tietysti, koska odotin sadetta, jota tuli sitten vain viimesellä kilometrillä onneksi, mutta vauhtimunakypäräni oli kuin kasvihuone... Oli aika tuskaiset kaksi tuntia, kun koitat tähystää huuruisesta visiiristä ja ajaen pää takakenossa välillä, että alle kävisi tuuli ja huuru hellittäisi. Olin vain ajatellut, että kypärä suojaa roiskeilta ym. paremmin. En todellakaan ajatellut, että voisi käydä noin, mutta oli vähän kosteaa. Vanhan kypärän nostettavaa visiiriä tuli vähän ikävä... Lisäksi aina, kun katsoin alaspäin kypärästä tuli vesipuro. Selvisin kuitenkin, mutta olin aika loppu... Tänään laitoin ihan suosiolla vahingosta viisastuneena tavallisen kypärän ja lasit. Oli huomattavasti kivempi reissu, vaikka oli ehkä jopa vähän kosteampaa kuin eilen, mutta tiet kuivempia kuitenkin. Aurinkokin yritti vähän paistaa pilviverhon läpi.

Perjantaina kävin vähän viihteellä pitkästä aikaa. Piti käydä työpaikan juhlissa ja teemana oli tällä kertaa Suomi 100. Meinasi iskeä paniikki mitä laitan päälleni, kun en mahdu mihinkään, mutta sitten muistin vaatelainaamo Vaatepuun Järvenpäässä ja toteutin pitkään itäneen ajatuksen jäsenyyden ostamisesta sinne. Lainasinkin heti kivat korvikset ja unelmieni mekon, kun siellä sattui sellainen olemaan vapaana. Ivana Helsingin Muumimekko. Muistan, kun mallisto julkaistiin pari vuotta sitten ja kyynelehdin niitä paljetti luomuksia, kun ne oli niin ihania. Ja siellä se odotti minua. Nyt olen sellaistakin saanut käyttää. Kukaan ei kylläkään tunnistanut mekkoa ja sen ideaa. Hukkaan meni sekin hmpf.

Hovimeikkaaja/kampaaja sai tästäkin ilmestyksestä ihan juhlakelpoisen jälleen

Kaikesta univelasta huolimatta fiilis on tällä hetkellä ainakin aika hyvä. Selkäkään ei tunnu enää ihan niin pahalta, kun on saanut liikkua ja alkaa vissiin vatsalihaksetkin tekemään osansa koko ajan enemmän. Toivottavasti sama hyvä fiilis jatkuu, että jaksaa.

perjantai 25. elokuuta 2017

Takaisin treeneissä

Taitaa ajan kuluminen olla pikakelauksella, kun taas on vierähtänyt lähemmäksi kuukausi edellisestä postauksesta. Tajusin sen siitä, kun oli jälleen neuvola. Kyllä se tämä väsymys ja päivien puuroutuminen sen tähden saa sen vaan aikaiseksi. Monena päivänä pitänyt kirjoittaa taas, mutta niin sitä vaan huomaa aina kellon olevan jo niin paljon, että kömpii itsekin ihan suosiolla nukkumaan. Toiveena edes pari tuntia katkeamatonta unta.

Pikku Akselin uniin ei siis vellit pahemmin vaikuttaneet. Pitäisi olla pihviä :D Hampaat vain puuttuu. Joskus vahingossa jätkä vetäisee pidemmät unet ja tähän kuukauteen mahtuu kaksi sellaista pätkää muistaakseni, 6 ja 5 tuntia. Mitään yhteistä tekijää ei keksitty, valitettavasti. Kolme migreeniä itselläni kyllä viimeiseen viikkoon, kun on ollut jotenkin tavallista hankalampia öitä mielestäni. Migreenit meinaa omalla kohdallani sitä, että olen yliväsynyt. 

Akselista taitaa tulla hevosmies, kun maasto- ja esteratsastuksen EM-tjt-kisat kiinnostivat niin kovasti :D


Syöminen on kyllä nyt tainnut vähän vähentyä, että pitäisi sitä yölläkin jo selvitä parilla syötöllä. Taidan olla itse vain enää vähän ylivirittynyt ja täytyykin nyt koittaa laskea reagointikynnystä. Osaa vaan jätkä pitää sellaista mekkalaa unissaankin välillä, että herään ainakin katsomaan korvatulpista huolimatta.

Keskiviikkona neuvolassa tuli uudet mitat 7,8 kg ja 63,5 cm. Aikamoista vauhtia kasvaa. Eihän meidän "pikku" vauvaa jaksa kohta enää kantaa... Tai sitten pitää kasvattaa vaan hirveät lihakset :D Akseli sai myös ensimmäiset pistettävät rokotukset. Se oli meille molemmille ihan kamalaa. Voi sitä järkytyksen kauhistusta, kun sattui niin paljon. Kyllä siinä tuli itsellekin itku, kun toinen huusi niin hädissään. Sitten se huuto jäi vielä päälle, että sitä sitten kesti. Kotimatkallakin vielä nyyhkytettiin vähän unissaan. Kai se mikä itseä ahdisti siinä oli se, kun Akseli ei pahemmin ole huutanut, varsinkaan noin.

Rokotuksista ei tullut mitään isompia jälkihöyryjä eli lämpöä tms. Ehkä vähän levoton yö oli ja viihtyi vain sylissä sen illan ja vähän seuraavana päivänäkin. Eli pientä särkyä/pahaa oloa/järkytystä piti paikkailla.

Seuraavaksi siirrytään ruuissa jo soseisiin, kun jätkä kuolaa kirjaimellisesti kaikkea mitä syön. Selvästi siis haluaa jo kiinteämpää ruokaa. Yksi aamu tarjosin huvikseni aamupalaleipääni ja oli jo suu auki, mutta meetvursti taisi haista niin pahalle nenään, että suu meni kiinni äkkiä. Karjalanpiirakkaa, jonka päällä oli juustoa, kyllä nuoleskeltiin, kun tarjosin sitä.

Ja vauvauinti alkoi sunnuntaina! Se oli ihan mahtavaa. Akselia ei pahemmin hetkauttanut mikään. Altaassakin katseli vain ihmeissään, että mitäs nämä isot ihmiset nyt tulee minun kanssa tänne. Nautti koko puolesta tunnista täysin siemauksin. Toivottiin, että tällä saataisiin jätkä väsytettyä niin, että nukkuisi, mutta ei. Pikku päikkärit autossa kotimatkalla ja taas mentiin. On se kumma kaveri. 

Ja sitten takaisin aiheeseen vauva löpinän jälkeen. Minkäs teet, kun elämä on nyt sitä 90%. Toinen viikko on jo menossa tätä ohjeistettua treeniä. Aika ihanaa kyllä ollut. Pitäisi vaan muistaa mennä rauhassa, kun meinaa aina mopo karata käsistä pyörällä :D Se nyt vaan sattuu olemaan niin kivaa, mutta ei oikeasti kannattaisi tässä vaiheessa tai jaksaminen loppuu hyvin nopeasti näillä yöunilla. 

Pyöräilemässä

Treenit ovat olleet pääsääntöisesti pyöräilyä ja kävelen tietty päivittäin rattaiden kanssa vähintään 2 km, ainakin jos sää sen sallii. Karmeassa vesisateessa en lähde ulos. Toivonkin, että syksystä tulisi kaunis ja lämmin, että tarkenee pyöräillä, kun ei nyt kesällä pahemmin pystynyt/jaksanut. No, mutta siihen ei voi vaikuttaa, että pitää sitten siirtyä taas trainerille, jos ei voi pyöriä ulkona.

Kävelylle kärryjen kanssa ja varvaskengissä siinä toivossa, että pääsisi vähän takakenoksi jääneestä asennosta eroon

Lihaskunto on toinen mitä nyt tulee tehtyä. Senkin kanssa täytyy edetä varovaisesti, että ei aiheuta mitään vaurioita itselleen. Selkä on niin jumissa, pitkät selkälihakset, ja ranteet alkaneet kipeytyä punnuksen nostelusta, että siinä kyllä tulee tosiaan ihan oma treeninsäkin koko päivän.

Päivä kerrallaan, kun ei ole kahta samanlaista pikku miehen kanssa. Kunto ei ole ehkä ihan niin rapainen mitä pelkäsin, mutta jaksaminen on ihan yöunista kiinni.

lauantai 29. heinäkuuta 2017

Minne meni kuukausi

Aika tuntuu kuluvan nyt ihan eri tavalla pikku miehen kanssa. Pitää hän sen verran kiireisenä, kun ei tahdo oikein malttaa nukkua päivisin. Kuukaudessa on ollut muutenkin vaikka mitä. En sitten parantunutkaan, vaan piti hakea lääkettä lääkäriltä muutama päivä edellisen postauksen jälkeen. Viikon kuurilla se sitten lähti. Kummasti olo parantunut ja piristynyt sen jälkeen. Kyllähän se harmittaa, että ei aikaisemmin tullut tajuttua mikä vaivaa ja viettänyt koomassa puolet vuodesta...

On niin ihanaa pyöräillä hitaasti, mutta varmasti
Meidän vauvakin sai nimen heinäkuun alussa Nokialla ja hänestä tuli Akseli. Ihanat pienet ristiäiset oli. Ei ole enää mikään pikku rimpula enää. Torstaina oli 2 kk neuvola, on jo 10 viikkoa, ja mitat oli 6,7 kg ja 59 cm. Velleihinkin saatiin lupa, kun menee niin paljon ruokaa, että ei tuo nestemäinen ruokavalio tahdo pitää nälkää poissa enää. Tarkoittaa siis sitä, että öisin herätään vähintään kahden tunnin välein ja se on vähän riipaissut äidin mieltä ja kehoa joka kerta, kun joutunut heräämään. Ja aamua kohti tahti kiihtynyt vaan niin, että pitänyt hakea pullollinen (120 ml) korviketta, että saanut vielä vähän nukkua. Nyt vielä, kun teräsmies ollut puolitoista viikkoa jo töissä, niin joutunut vaan selviämään.

 
Ja kävellä. Tekee ihan mukavaa selälle tuo dementiahiihto.


Neuvolan jälkeen oli minun jälkitarkastus ja olen parantunut hyvin. Vatsalihaksetkin ovat palanneet aika hyvin paikoilleen, niin eiköhän sit voi kohta palata ihan hyvillä mielin treenien pariin. Eli parin viikon päästä niin kuin olin suunnitellut. Rauhallisesti uskoisin, mutta saa nyt nähdä mitä valmentaja keksii :D Juosta en ajatellut ennen kuin olen saanut painoa pois vähintään vielä 5 kg, että ei tuo oikea jalka ala taas reistailemaan.

Samikset. Äiti vähän pölähtäneen näköinen.

Liikkumaankin olen jaksanut lähteä kevyesti, kun olo on ollut parempi. Sauvakävelyä ja pyöräilyä ja viime keskiviikkona uskaltauduin uimaan Sääksiin. Vesi oli peräti 20 asteista, mutta kyllä se silti teki pahaa aluksi. Lähdin vielä reteesti uimaan seurakunnan rantaan uimarannalta, jonne on sen 300 m. Eihän se tuntunut ajatuksen tasolla pitkältä matkalta... Siltä se kyllä tuntui neljän kuukauden tauon jälkeen ja märkkärikin kiristi, kun on tosiaan vielä vähän tukevassa kunnossa entiseen nähden... 

Vähän tiukat uintivermeet uinnin jälkeen. Voi olla, että menen suoraan altaaseen ihan suosiolla...

Olin uinut ehkä 100 m, kun aloin miettimään selviänköhän... Periksi ei voinut kuitenkaan antaa. Uin sitkeästi vuorotellen rintaa ja vaparia. Vaparia haittasi eniten se, kun en ollut saanut pukua tarpeeksi ylös. Oli tullu pukiessa sen verran hiki auringossa ja muutenkin teki tiukkaa saada puku päälle, että hihat painoivat käsivarsiin. Mietin vaan, että korjaan asiaa toisella rannalla. Se oli kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty. Puku oli nimittäin niin napakka, että sinne ei pahemmin saanut edes vettä alle. Eipä ainakaan vesi hölskynyt sisällä :D Selvisin 600 m matkasta ja teki se selälle ihan hyvää ja alkoi se ote veteenkin taas löytymään loppua kohti, vaikka ne hihat painoivat.

Olihan meillä 28.7. 5v hääpäivä. Sen kunniaksi viisi ruusua teräsmieheltä

Kolmen viikon päästä alkaa Akselillakin vauvauinti. Odotan sitä kovasti :) Odotan myös omia treenejä kovasti, kun alkaa olemaan melkoinen polte päästä taas liikkumaan. Jännä nähdä vaan miten se onnistuu, kun on tuo pikkuinen menossa mukana. Toivottavasti vellit vähän parantaa unia, kun ei tarvitse herätä koko aikaa tankkaamaan.

tiistai 27. kesäkuuta 2017

Pää täynnä räkää

Ollut kyllä niin sairas viikko, että huhhei. Ei jäänyt sitten pelkkään kurkkukipuun. Ilmeisesti tammikuussa syöty antibioottikuurikaan ei saanut ajettua poskionteloista tautia ulos, koska kärsin niin pahasta limakalvoturvotuksesta koko raskauden. Ja nyt kun miettii, niin olenkin ollut vissiin lokakuun lopusta asti enemmän tai vähemmän sitten kipeä. Selittää miksi olen kaivellut kuurin jälkeen vielä kuivaa köntsää nenästäni ja syyttänyt kuivia limakalvoja. Ei siis ihme, että öljyt ja huuhtelut paljoa auttaneet.

Maanantai-iltana tuli kurkku kipeäksi ja tiistaina nosti sitten kuumeen peräti himpun yli 38 asteeseen. Voi ristus, kun olin kipeä. Keskiviikkona raahauduin apteekkiin, kun oli särkylääkkeetkin loppu. Löysin sellaisen rohdosvalmisteen sieltä kuin Sinoclear. Se lupasi puhdistaa ontelot. Ostin sen viimeisenä toivonani. Ja mikä parasta se toimi! Melkein välittömästi ensimmäisen käytön jälkeen lakkasi särkemästä naamaa ja sitä räkääkin alkoi tulemaan. Ja se oli sellaista onteloiden uumenista nousevaa ällöttävää kamaa, että kyllä puhdisti. 

Torstainakin oli vielä vähän kuumeinen olo, mutta perjantaina oli sen verran helpompi, että lähdettiin Sipooseen katsomaan Huubin triathlonia. Sää oli melko tuulinen ja viileä, mutta siellä ne hurjat viiletti menemään. Veden ollessa vain 13 asteista oli uintia lyhennetty sprintissä tai sitä ei ollut pakko uida ollenkaan. Itse olisin skipannut suosiolla. Olisin vain kärsinyt vähän aika rankkua ja lähtenyt viimeisten uimareiden perään pyörällä. Hienot kisat oli kyllä taas ja hyvä meno.



Siellä sitä uitiin 13 asteisessa vedessä. On ne hurjia.

Lauantaina menin sitten ilmottautumaan sinne Lahden Ironman puolikkaalle tuskissani. Tuntuu taloudelliselta itsemurhalta ilmottautua vuotta etukäteen jonnekin sellaisella summalla. Olen stressierkki. Kiva sitten vuoden päästä jos olenkin kipeä tai sää on ihan ripulia. No voihan se sattua, vaikka kisa olisi maksettu vasta kuukautta etukäteen. Säähän on vielä vaikeampi vaikuttaa. Ei voi kuin toivoa, että kaikki menee putkeen.

Meidän juhannus

Vieläkään en ole terveiden kirjoissa kuitenkaan. Vähän pääsi vielä valahtamaan tuonne henkitorveen aiheuttaen kamalan yskän. Tyypillistä minulle, kun ei ole niitä nielurisojakaan. Melkein aloin jo epäilemään eilen, että voinko saada angiinan vielä ilman nielurisoja, kun oli kurkku niin kipeä, mutta ei onneksi enää. Ehkä tämä tästä vähitellen paranee sitten kuitenkin. Olo on kuitenkin jo pirteämpi kuin moneen kuukauteen, jos ihan tarkkoja ollaan.

Pikku jätkäkin on nyt ilmoitettu vauvauintiin :D Siitä se lähtee. Painoa on nyt sitten jo sen sinne vaadittu 5 kg eli se on iso mötkö siinä vaiheessa, kun elokuussa alkaa. Kyllä se vaan kasvaa vauhdilla.

Nyt pitää parantua, että jaksaa hoitaa vauvaa ja jatkaa liikkumista. Toisiaan tukevat toimet nuo liikkuminen ja jaksaminen. Ainakin henkisesti.

tiistai 20. kesäkuuta 2017

Valveunia, kisakuumetta ja kevyttä urheilua

Aika menee kuin siivillä pienen kanssa. Jäpikkä on sekin jo kuukauden vanha. Kai se johtuu siitäkin, että on niin väsynyt... Välillä jopa niin väsynyt, että näen valveunia. Ne on vähän pelottavia hetkiä. Toivon hartaasti, että kaveri alkaa nukkumaan serkkujensa tavoin täysiä öitä kahden kuukauden iässä, kun nyt mennään yleensä parin tunnin pätkissä, toisinaan kyllä viittä tuntiakin. Naureskelin tuossa myös, että en ole nähnyt varmaan eläessäni näin paljon kesäisiä auringon nousuja kuin kuluneessa kuukaudessa ja vähemmän auringon laskuja. Iltaihmiselle vähän haastavaa kieltämättä. Se tunne on vaan niin järkyttävä, kun imetät kahden tunnin unien jälkeen ja kroppa meinaa ihan kuin kouristaa väsymyksestä ja halusta vaan nukkua. 

Kaikesta huolimatta on tämä elämys. Pieni kasvaa ja kehittyy hurjaa vauhtia päivittäin. Tänään punnittiin niin painoa oli kertynyt jo 4.6 kg! Yli puolitoistakiloa sairaalasta lähtöpainoon. Pienimmät vaatteetkin ovat jääneet pieniksi ja seuraava koko täyttyy koko ajan paremmin. 

Itsellä kunto on kohentunut huomattavasti kuukaudessa. Edellisen postauksen jälkeen olen kävellyt kärryjen kanssa varmaan päivittäin 2-3 km. Lauantaina repäisin ja kävin pyöräilemässä 12 km. Olisi vähemmänkin riittänyt, mutta kun oli niin ihana sää, ei tuullut juurikaan ja illallakin oli vielä yli 20 astetta lämmintä. 

Testasin uutta kypärääkin ja se oli parempi kuin osasin edes odottaa. Silmiin ei käynyt tuuli ja kun se peittää korvat, niin kuulee muun liikenteen paremmin. Lisäksi ilmanvastus tuntui ihan erilaiselta. Melko olemattomalta suorastaan. Onhan se melko umpinaisena aika lämmin, mutta ehkä sen kanssa voi elää. Ainakin alle 30 asteen lämmöissä...? Aika näyttää.

Enää ei puutu kuin kisakunto

Mäet tuntuivat menevän pyörällä entistä kevyemmin, mikä voi selittyä tällä kannetulla ylimääräisellä massalla, kun pyörällä et kannattele itseäsi vaan voit käyttää kaiken voiman polkemiseen tietty. Ihan hyvä fiilis siitä ainakin, vaikka muuten tuntui melko rankalta ja yritin joo ajaa rauhassa... Yrittämiseksi jäi :D Oli vaan niin ihanaa! Tästä se lähtee taas.

Onneksi on nuo normaalisti liian isot Lidlin pyöräilyhousut. Paita vähän kiristi... Napapaita loppumatkasta sitten.

Eilen kävelin sauvojen kanssa puoli tuntia ja melkein kolme kilometriä. Otti käsiin alkumatkasta aika huolella. Taitaa olla nekin aika jumissa tästä vauvarumbasta, vaikka käyn hierottavana, viimeksi lauantaina, ja LPG:ssä säännöllisesti. Meinasin, että pitää koittaa viimeksi mainittua tämän löysän mahanahan kiinteyttämiseen, kun LPG:tä käytetään todella paljon myös ulkonäön muokkaamiseen. Lakkaa maha lepattamasta tuulessa. Sillä voi myös vaikuttaa raskausarpiin, jos niitä on. Itse jotenkin kummasti säästyin niiltä. Liekö neuroottinen rasvaaminen alusta asti vaikuttanut asiaan.

Kova on myös kuumotus päästä kisaamaan, mutta sovin itseni kanssa viime syksynä, että olisin käynyt vain tekemässä täydenmatkan jossain, kun jäi niin hampaankoloon. Tuskin olisin kuitenkaan malttanut ja vetänyt jo tukka putkella ainakin kisan tai kaksikin... Eli taisi tuo poika tulla varmistamaan, että pidän lupaukseni, kun viisi kesää kuitenkin jo paineltu meikäläisen kisojen perässä ja niitähän on riittänyt sen viisi kesässä.

Sääksissä miesten tuumailua ennen kisojen alkua

Kahdet kisat on käyty jo katsomassa, joista toisissa olin järjestämässä. Pidettiin taas Sääksissä kisoja ja matkoina oli sprintti, perusmatka ja supersprintti. Ensi kuussa sitten pidempiä matkoja. Sunnuntaina käytiin Kuusijärvellä katsomassa perusmatkaa. Täytyyhän tuo poikakin opettaa jo pienestä pitäen lajin pariin. 

Perusmatkan info

Ensi kesänä olisi Lahdessa ensimmäinen Suomen Ironman brändin kisa, mutta se on niin PERKELEEN KALLIS. Nyt varsinkin, kun tuilla alkaa elämään, niin tuntuu tuskaiselta pulittaa puolikkaasta vaan sen merkin takia 220 €. Kisa olisi iltavirkulle ihanteellinen, kun startti taisi olla vasta neljältä iltapäivällä... Mutta kun... Ja en tykkää varata asioita vuotta etukäteen muutenkaan, mutta se on kohta täynnä. Pitää varmaan vaan purra hammasta ja jatkaa käpyjen potkimista. Asiaa ei tietenkään helpota, kun facebook täyttyy kavereiden osallistumis postauksista. HUOOOOH.

Jatketaan harjoituksia, mutta ei vissiin enää tällä viikolla, kun tuli eilen illalla kurkku kipeäksi :( 

torstai 1. kesäkuuta 2017

Uudenlaista elämää

Edellisestä postauksesta päässyt vierähtämään pidempi tovi, kun on ollut enemmän tai vähemmän töttö ja röö koko ajan. Viimeiset viikot meni niin henkisesti ja fyysisesti viimeisillään, että ei jaksanut pahemmin ajatella. Nukuin lähinnä ja kävin kirjastossa hakemassa piiiitkästä aikaa kunnon kasan fantasioita luettavaksi. Kauniina päivinä kävin pyöräilemässä pikku lenkkejä, että sai vähän liikuntaa, kun kävely oli niin tuskaista. Harmi, että ne kauniit päivät olivat aika harvassa...

Tuolla sitä päästeltiin sään salliessa

Triathlonmessuilla tuli tosiaan käytyä huhtikuun lopulla ja se taisi olla viimeinen isompi tapahtuma siinä vaiheessa missä jaksoin käydä ja kävellä. Messut olivat jälleen täynnä kaikkea kivaa, mutta itse jouduin lähinnä huokailemaan haikeana. Ostin kyllä GU:n keksejä ja elektrolyytti juomatabletteja, joista oli todella paljon iloa myöhemmin eli synnytyksen yhteydessä.

Kaksi viikkoa sitten pieni poikamme ilmoitti olevansa valmis siirtymään ulkopuolelle ja siitä alkoikin sitten elämäni spartathlon. Iskiaksen kipeytyessä vasemmalta en pystynyt juuri liikkumaan, kun istuminen ja kävely aiheutti tajunnan räjäyttävää kipua kaiken lisäksi, niin meni pari päivää eli keskiviikko klo 3 aamuyöstä perjantai aamuun, ennen kuin poikamme näki päivänvalon. 

Pikku pallero

Poika oli pieni, paljon pienempi mitä oli ennustettu. Mielestäni kyllä ihan tarpeeksi iso. Teki ihan riittävästi damagea tuonkin kokoisena, kun tuli pää vinossa vielä ja vähän imukupilla avustettuna ja olin jo niin puhki yli kahden vuorokauden jälkeen. 

Pari päivää oltiin perhehuoneessa ja teräsmies oli sankarini mahtavan Hyvinkään sairaalan henkilökunnan lisäksi, kun en pystynyt pariin päivään paljon sängystä nousemaan. Hän hoiti kaikki nostelut ja parit vaipanvaihdot urhoollisesti, kun minä keskityin selviämään ja opettelin imettämään pikku palleroa.

Isin kanssa unilla

Sunnuntaina päästiin lähtemään kotiin ja tässä sitä nyt on reilu viikko oleiltu ja ihmetelty. Meinaa vähän väsyttää, kun unirytmiä ei ole ja nälkäkin tuppaa tulemaan miten milloinkin pienelle. Teräsmiehestä tuli korvikemies ja pelastanut taas, että olen saanut nukkua välillä minäkin pidempiä siivuja. 

Lauantaina käytiin ensimmäisellä parin kilometrin kärrykävelyllä ja meinasin lyyhistyä puolentoistakilometrin jälkeen. Sunnuntaina otin vähän lyhyemmän lenkin ja sen jaksoin melkein hyvin. Vähän piti puuskuttaa senkin jälkeen, että jaksoi taas liikkua.

Rankka lenkki, minulle

Pahinta tässä on kyllä se, että keskivartalotuki on ihan hukassa. Koitan kovasti keskittyä siihen kävellessä ja varsinkin nostaessa jotakin, mutta pelkään, että saan selkäni vielä hajalle. 


Olen saanut niin kauniita kukkia, että on oikein itkettänyt. Hormonit :D

Painoahan minulle kertyi odotusaikana sen +20 kg. Heti siitä ei kadonnut yhtään mitään mihinkään, kun turposin ihan huolella synnytyksen jälkeen niin, että minulla ei ollut suunnilleen edes nilkkoja. Nyt sitten 10 päivää myöhemmin on lähtenyt noin puolet. Läskiä on sitten vissiin toinen puoli, mutta onpahan mistä imettää. Ihan hyvä vaan, koska olen niin väsynyt, että ei ole oikein edes nälkä ja en tahdo muistaa syödä ihan riittävästit joka päivä. Olen kyllä nyt koittanut skarpata asian kanssa.

Karmea kuva kaksi viikkoa ennen kuplahdusta. Pitää kyllä vielä vähän kehua noita 2XU:n raskaustrikoita, kun helpottivat elämää niin paljon. En olisi jaksanut kävellä yhtään ilman niitä lopussa, kun olin niin turvoksissa.

Tässä sitä mennään opetellessa ja vaikka vähän koville ottaakin välillä, niin kyllä nuo pienet hymyt ja muu mitä poika toi tullessaan palkitsee. Kaikesta söpöydestä huolimatta odotan kovasti, että pääsen taas pyöräilemään ja uimaan. Juoksun kanssa joutuu aloittamaan varovaisemmin.