maanantai 8. toukokuuta 2017

Katkaisuhoitoa

Viime perjantaina toteutin pitkäaikaisen unelmani hiusten lahjoittamisesta. Ajatus on pyörinyt päässäni jo monta vuotta, koska olen halunnut leikata hiukset pois. Siinä on vaan ollut se, että tuntunut kauhean julmalta heittää niin paljon hiusta ihan vaan roskiin. Suomessa lahjoittaminen ei ole ollut mahdollista, mutta nyt tulevana kesänä siihen tulee muutos. Yksi kriteereistäni on nimittäin ollut se, että hiukset jäävät tänne. Tähän asti ne on pääasiassa lähetetty Britteihin.

Tukkaoperaatio oli muutenkin sellainen tapahtuma, joka laittoi vielä lisää puhtia tähän operaatiooni sen lisäksi, että helppous houkutti nyt enemmän kuin koskaan. Itse operaatio on 21.5. eli päivää ennen laskettua aikaa. Totesin sen menevän vähän turhan lähelle ja varasin paikalliseen kampaamo Tyyliin ajan 5.5. Hengessä mukana kuitenkin.

Ai vitsit odotin aikaa. En ole varmaan puoleen vuoteen voinut pitää hiuksiani auki, koska ne olivat niin pirun sähköiset koko ajan, vaikka käytin kaikki kosteuttavat ja muut aineet niihin. Sitten vaan rasvoittui nopeammin... Ei sillä, pintakuivasta ihostanikin tuli rutikuiva ja nenä vuotanut verta enemmän tai vähemmän saman ajan. 

Perjantaiaamuna, kun olin harjannut hiukset, heitin kulahtaneet hiusharjatkin roskikseen :D Voittaja fiilis. Pyöräilin pipo repussa reilun kilometrin matkan kampaajalle ja vähän kutkutti vatsanpohjassa, olihan niin iso muutos tulossa ja pitkään haaveillut tästä kuitenkin.

Kampaamossa oli aina yhtä ystävällinen vastaanotto ja pääsin yllättämään kampaajan totaalisesti, kun kerroin mitä haluan. Siinä sitten katsottiin ensin miten pitkä tämä letti oli. Ja olihan se päässyt taas vähän kasvamaan. Edellisen kerran kävin katkaisuhoidossa San Franciscossa vuosi sitten kesäkuussa, kun merivesi sai klooriveden ym haprastuttamat latvat ihan solmuun. Silloin taisi olla yhtä pitkät ja lähti 20-25 cm niin, että hiukset olivat suunnilleen hartioihin. Ihan kiitettävästi tuo tukka kasvaa...

Tästä lähdettiin
Neljä tupsua

Ja neljä lettiä

Hiukset jaettiin neljälle letille, jonka jälkeen ne katkaistiin talteen. Olisin muuten suorittanut tämän operaation kotona, mutta tuo letityskohta oli se suurin syy oikeastaan miksi halusin kampaajalle. Olen niin tupelo siinäkin, että parempi antaa ammattilaisten hoitaa se. 30 cm oli leteillä mittaa. Ei huono. Sitten naureskelin hetken itselleni ja totesin, että välimallin tukka ei vaan sovi minulle ja otettiin kone esiin.

Haha. Hansonin veljesten kauan kadoksissa ollut sisko... Ei välimalleja hiuksista tähän päähän. Ääripäiden ihminen.

Pohdin siinä 9 mm vai 6 mm. Päädyin 9 mm, kun en oikein hahmottanut miten pitkäksi se jää tai mitään. Jos se olisi näyttänyt heti ihan mikrofonilta, niin sitten 6 mm olisi ollut parempi. Siinä päätäni ajellessa kampaaja hätkähti, kun oli luullut ensin, että minulla olisi melko julma arpi takaraivolla, mutta se onkin julma pyörre hiuksissani. Se on melko rasittava kohta. Silloin, kun värjäsin vielä hiuksiani tummiksi juurikasvu näkyi tietysti ensimmäisenä siellä ja vielä niinkin ikävästi, että näytin kaljulta siitä kohtaa... Sitten, jos hiukset laittaa jotenkin kivasti, niin jossain vaiheessa pyörteen päänahka alkaa kirkumaan tuskissaan. Jos siihen ei reagoi, niin parhaimmillaan olen saanut migreenin siitä ja monen päivän säryn päänahkaan ainakin. 

Siellä se pyörrekin kurkistaa ja jatkuu otsaan asti valmiina jakauksena

Kun tukka oli saatu ajeltua, niin lopputulos oli ihana. Olen todella tyytyväinen, että sain tämän vihdoin tehtyä. Jos en olisi niin laiska hiusteni kanssa, niin tästä saattaisi tulla pysyvää, mutta nyt voin antaa hiusten kasvaa huoletta seuraavat pari vuotta ja tehdä saman vaikka uudestaan. Yksi mitä toivon myöskin, että saisin päänahan parempaan kuntoon ja vanhan leijonanharjani takaisin. Ei tällä hiirenhännällä mikä on ollut, voinut paljon hurrata ja en todellakaan halunnut nähdä sitä, että jos seuraavassa prosessivaiheessa hiuksia vielä lähtee lisää, että miltä olisin näyttänyt...

Varmaan ensimmäistä kertaa elämässäni olen tyytyväinen hiuksiini ja jopa omasta mielestäni kaunis.

Teräsmies on kyllä sitä mieltä, että tämä jäi liian pitkäksi ja on hinkunut joka päivä, että saisi vielä lyhentää. Eikös sitä sanota, että pariskunnat alkavat muistuttamaan toisiaan. No, ei tässä nyt nahkapääksi olla ryhtymässä kuitenkaan, vaikka voisihan tästä ottaa puolet vielä pois, kun tuntuu, että alkaa sojottamaan jo siihen malliin.

perjantai 28. huhtikuuta 2017

Kuukausi vielä

Reilu pari viikkoa on jo lomasta hurahtanut. Ajantaju meinaa olla vähän hukassa. En oikein tiedä mikä päivä on ja hämmästyn monesti, kun katson paljonko kello on. Vaikka se on koko ajan kädessä. Ihan pihalla siis. En ylipäätään muista mitään. Yleensä vasta, ku on jo kiire tai on jo myöhäistä. Koitankin varmistaa teräsmiehen avulla kaiken, että en unohtaisi tärkeimpiä. 

Liikunnat ovat rajoittuneet aika lailla lyhyisiin kävelylenkkeihin koiran kanssa. 1,7 km päivän pokestopille, jos ei muuta. Tuntuu sekin melko maratonilta, kun siitä tulee välillä niin kipeäksi. Joogat jääneet tekemättä, kun meni vähän epämiellyttäväksi/hankalaksi/raskaaksi mahan valahtamisen jälkeen. Kai sitä pitää koittaa pyörää sitten, kun ei jalat kanna. Täytyy toivoa, että perse kestää vaan. (Kesti se.)

Vihdoinkin hyvä syy ostaa näitä maailman söpöimpiä leluja :D Haluaisin kaikkea muutakin kuin vain noita sarjan kumileluja, mutta vähän vaikeasti saatavilla Suomessa. Tai en ole ainakaan löytänyt.
 
Vatsan laskeutumisessa oli se hyvä puoli, että sai taas henkeä ja syötyä paremmin, mutta en tajunnut, että sillä saa myös yläselän auttamattoman jumiin. Töissä ennen loman alkua veti niin juntturaan, että silmissä vaan säkenöi, kädet puutui ja korvissa humisi. Hierojakin oli kipeänä niin tuli kuukauden tauko siinäkin. Onneksi sain viime torstaille ajan, niin alkoi veri kiertämään päässäkin taas. Keppijumpalla parantanut tilannetta myös hieman.

Synkkää, mutta sateenkaari

Teräsmieskin oli pari viikkoa lomalla, niin saatiin siivottua aika hyvin ja lastenhuonekin aika lailla kuntoon. Ihanaa, kun alkaa feng suit olemaan vihdoinkin vähän paremmin kohdillaan ja jemmat siivottu tai järjestetty pois. Viidessä ja puolessa vuodessa saa aika hyvät kasat aikaiseksi... Tavaraa lähti myös kierrätyskeskukseen ja kaatopaikalle. Todella helpottavaa päästä ryönästä. Kirpputorille pitäisi vielä saada rojua, lähinnä vaatteita, mutta se menee kyllä myöhempään.

Kyllä tätä kärsimystä vielä ainakin se kuukausi on jäljellä, vaikka kuinka koitan vakuutella mahalle, että saa tulla olen valmis :D Tiistainen lääkärikäynti antoi itselleni ainakin sen kuvan, että menee loppuun asti. Alkaa vaan sietokyky olemaan niin koetuksella ihanan vilkkaan lapsen kanssa, joka ei oikein anna edes nukkua kunnolla, kun on kiva ojennella jalkojaan ja heilutella käsiään ja vaikka mitä heti, kun koitan mennä nukkumaan. Sanotaanko näin, että sattuu. 

Kertoo varmaan jotain tämänhetkisestä saamattomuuden olotilasta, kun aloitin tämänkin kirjoittamisen jo maanantaina. Nyt, kun olen ollut ensimmäistä viikkoa yksin kotona, huomaan vaan jumittavani. Saatan istua vaikka keittiössä ja tuijottaa tunnin ulos ikkunasta kunnes havahdun ja totean, että vois varmaan tehä jotain. Ja sitten taas väsähdän ja pitää ottaa päikkärit, jotka on helposti parikin tuntia...

Vormistona ainakin 15v vanhassa "vähän" liian isossa verkkapuvussa. Koko vitsi lähti siitä, kun teräsmiehen veli näki tuon takin :D Pitihän sitä vitsiä sitten hyödyntää ja koittaa vähän uutta kypärääkin.

Eilen repäisin ja kaivoin pyörän esiin, kun sääkin suosi aamupäivästä ja kävin kirjastossa, varasin kampaajalle ajan ja kahvilla. Pyörä oli oikein miellyttävä liikkumismuoto, eikä edes pahemmin sattunut mihinkään. Maha nyt oli vähän tiellä, mutta piti ajaa vaan jalat levällään :D Se oli suorastaan terapeuttista, kun pienessä ylämäessä tuli taas käytettyä jalkalihaksia kunnolla pitkästä aikaa ja aurinko paistoi. Olisi ollut melkein lämminkin ilman karmeaa vastatuulta mennessä, mutta takaisin oli oikein mukavaa rullailla.

Aloitin kolmella, kun en kehdannut ottaa enempää :D Yksi on jo luettu
Pari tuntia aurinkoisen pyörälenkin jälkeen. Kaikki tuo satoi tyyliin vartissa. Onneksi sulikin melkein samassa ajassa sitten.

Tänään mennyt vähän enemmän koomassa taas, mutta naprapaatin käsittely ja LPG siinä samalla palauttivat verenkiertoa päähän. Vaikka hieronnasta oli vain viikko... Kivettyisin varmaan ilman molempia. 

Huomenna koitan jaksaa lähteä lyllertämään Triathlonmessuille Otahalliin. Onhan se nyt kiva päästä vähän fiilistelemään, kun kesä tulee ja pääsen vielä itsekin liikkumaan, kun nyt jaksan vähän vielä tiristää.

perjantai 7. huhtikuuta 2017

Lomalla

Kummasti se aika rientää, kun väsyttää niin paljon, että ei päivien kulumista oikein edes huomaa. Onneksi nyt alkoi lomat. Ensin talviloma ja sitten se äitiysloma. Tuli ihan kreivin aikaan, kun alkaa fysiikka pettämään ihan kunnolla ainakin yhteenlaskettuna tämän väsymyksen kanssa.

Väsymystä on kertynyt siitä, kun yöt käyneet aina vain katkonaisemmiksi. Sitten sitä on koittanut paikata päikkäreillä, jotka ovat vain venyneet pidemmiksi ja pidemmiksi. Töistä päässyt kotiin, niin se on ollut jo kolmessa tunnissa parhaimmillaan. Syönyt ja ehkä käynyt saunassa ja mennyt takaisin nukkumaan.

GoExpon jälkeenkin olin niin kipeä monta päivää, että ei tarvinnut edes ajatella liikkumista. Lonkat särkivät monta päivää sen jälkeen, mikä teki nukkumisesta entistä hankalampaa. Sunnuntaina tulee jo kuukausi siitä, kun lopetin uimisenkin. Joogaaminenkin on nyt vähän jäänyt venyvien päikkäreiden jalkoihin. Ehkä sitä taas jaksaa, kun saa levätä enemmän. 

Onhan tässä ollut kaikkea kivaa kuitenkin vaikka olen vaan koittanut selviytyä päivästä toiseen. Kävin vähän shoppailemassa ja itselleni tarttui matkaan Adidaksen ihanan värikkäät trikoot lähinnä odottamaan kesää ja kesämekko. Vauvalle ostin vihdoin vähän vaatteita, kun en voinut enää vastustaa.

Haluaisin itsekin tuollaiset kalahousut ja kukkapaidan. Ja entäs nuo kissit :3

Viime viikonloppuna ystävät yllättivät ja järjestivät baby showerit. Olihan ihan puulla päähän lyötynä, koska en odottanut mitään sellaista. Kivaa oli ja niin hyvät herkut oli tehty. Ihania lahjoja tuli meille molemmille, minulle ja vauvalle.  Olen edelleen ihan liikuttunut tästä yllätyksestä. Inhoan kyllä yllätyksiä, mutta en onneksi pyörtynyt järkytyksestä :D  

Kakun päällä oli oikeaa kultaa :D

Turvotusta vastaan taistelen edelleen kompressiolla. Yksi syy varmasti jatkuvaan väsymykseen on tämä nyt jo +20 kg. Se on aika kova taakka äkkiseltään kannettavaksi. Onneksi sen tietää olevan suurimmaksi osaksi vain nestettä joka lähtee nopeasti. Lähden varmaan lentoon, kun siitä pääsee :D 

Säärystimien ja housujen lisäksi on noita sukkia nyt

Viikko sitten käytiin kokoarviossa ison mahani takia, että ei tulisi mitään kauheaa mötköä ja jos tulisi niin tiedettäisiin se. No vaikka mahani oli ollut kuukausi sitten neuvolassa vielä 5 cm yli keskiarvon, niin pikkukaveri itsessään oli ihan keskikäyrällä. Syntymäpainoksi arvioitiin 3.7 kg ja 2 kg kieppeillä mitattaessa. Nyt varmasti jo vähän yli. Nythän mahan venyminen oli tasoittunut ja ei ollut tullut tiistaina neuvolassa mitattaessa kuin pari senttiä lisää sf-mittaan. Mahakin laskeutui kohta pari viikkoa sitten sunnuntaina. Ihmettelin aamulla silloin, kun verkkarit jäivät niin alas. Kauheasti koitin katsella peilisitä, että kuvittelenko vain, mutta kätilökin vahvisti viikko sitten asian, että ihan selvästi on. Ihan kiva, kun on pystynyt hengittämään, syömään ja istumaan taas paremmin. Toisaalta se painaa sitten taas alaspäin...

Tällä viikolla vähän luovutin pukeutumisen suhteen töissä, kun sotkin molemmat sopivat farkkunikin. Verkkareissa töihin siis. Onneksi meillä ei ole niin turhan tarkkaa se pukeutuminen aina. Nousi uuteen arvoon arvaamattomaan yli 15 vuotta vanha Adidaksen verkkapuku, jonka äiti osti aikanaan liian isona minulle "kasvunvaraa" tekosyyllä. Käytti sitä itsekin sitten :D No onneksi nyt on tuota varaa. Verkkareiden kuminauha resori oli vaan rispaantunut ritiseväksi, mutta ne sai köytettyä sillä narulla mahan päälle vielä. Sitten Abi ja MicMacin klassikko hupparit vielä siihen täydentämään kokonaisuutta. Onneksi on ollut se jou rap-nuoruus ja nuo näyttäneet tarpeeksi isoilta 50 kg varren verhona.

Jou rap nuoruuden releet uusiokäytössä. ABI-2004, "mitään en oo oppinu"
Alkuviikko meni tälläkin viikolla kamalissa lonkkakivuissa, kun sunnuntai oli kuntoon nähden liian aktiivinen. Ei siihen tarvittu kuin auton pesu ja vahaus, siivoamista ja kaksi kertaa koiran kanssa pikku lenkillä. Täytyy sanoa, että todella ahdistavaa, kun on tottunut liikkumaan kuitenkin. 

Eilen oli sellaista läksiäisjuhlaa töissäkin, että meinasin taas järkyttyä. En minä ole tottunut tällaiseen. Yksi työkaveri oli leiponut pullaa ja mustikkapiirakkaa ja pinacolada limua ja vauvanvaatteita oli sitten pöydällä odottamassa minua. Suklaata tuli monelta ja oli vielä kakkukahvitkin ja muumikannu. Ihanan kamalaa.

Varmaan halkean :D
Tänään olin jo kovasti ajatellut tekeväni kaikkea, mutta nukkumiseksi meni. Yöllä kärsin taas ihme kivuista ja nukkuminen oli vähän hankalaa. Aamulla teräsmies totesi jo hänkin, että naamakin on nyt niin turvoksissa ja siltä se tuntuikin. Menin takaisin nukkumaan ja heräsin puoli yhdeltätoista syömään aamupalaa nälissäni. Kilon sain nestettä irtoamaan, kun kävin vaa'alla seitsemän aikoihin ja sitten taas, kun heräsin kunnolla. Pari kertaa oli pitänyt käydä vessassa tätä kevennystä varten. Kerään aika huolella tuota nestettä, kun väsyn. Sitten taas pikku päikkärit. Sitten jaksoin jo siivota treenihuoneesta vaatevuoret ja käydä koiran kanssa ulkona. Tosin sen jälkeen nukuin taas, kun otti niin voimille. Tätä tämä nyt taitaa olla loppuun asti.

Tällä lookilla töissä taas 27.3.2018
Nyt, kun kolmen kombosta töitä, ruokaa ja nukkumista, jäi tuo ensimmäinen pois eli se pitää korvata jollain, niin ehkä sitä tulee taas tehtyäkin jotain :) 

sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

GoExpoilua

Nyt olen antautunut levon valtaan. En jaksanut edes yrittää väsymyksissäni ja se on tuntunut auttavan. Jaksan sentään töissä. Näihin kellojen aktiivisuusmittareihin pitäisi saada raskaus asetus, koska normipäivänä alimman tason aktiivisuudesta riittää itselleni 50%, että olen aika well done, mutta en kuitenkaan niin, että en seuraavana päivänä jaksaisi. Täysi tolppa kostaa sitten seuraavana päivänä.

Alkuviikosta maanantaina kävelin ja tiistaina kävin LPG hoidossa naprapaatilla. Sain hoitoa jaloille ja yläselkään. Se teki hyvää. Aluksi tuntui todella kiristävältä, kun oli iho niin pinkeänä turvotuksesta, mutta 5 min jälkeen varmaan huomasin eron. Maijukin sanoi, että eron huomasi hoitopäässä miten se otti ihoon kiinni eri tavalla, kun alkoi helpottamaan.

Keskiviikkona oli kova yritys lähteä töiden jälkeen kävelylle, mutta kävelin syötyäni suoraan sänkyyn ja nukuin puolitoista tuntia. Olin ihan älyttömän väsynyt, kun ei silmätkään meinanneet pysyä auki. Jaksoin jotenkin tehdä ruokaa ja käydä saunassa. 

Torstai aamuna selvisi sitten väsymyksen ja parin päivän aivosumun syy. Migreeni. Herätessäni mietin, että sattuu päähän. Onko migreeni? Sitten, kun sain kammettua itseni ylös totesin sen todeksi ja otin lääkkeen suoraan tyhjään vatsaan, että vaikuttaa nopeammin. Lääkkeestä tulee aina se hivenen vihlova tunne varsinkin käsiin ja kasvoihin, liittyy varmaan jotenkin verisuonten supistumiseen ja se kestää noin vartin. Nyt se kesti yli tunnin. UAARGH, kun olikin inhottavaa. Töissä en meinannut saada salasanaa kirjoitettua koneelle, kun kädet tuntuivat niin inhottavilta. Mutta, kun tästä selvisi oli harvinaisen pirteä ja skarppi olo. Ainakin sen aivosumun päälle tuntui varmasti siltä. Päikkärit tuli kuitenkin nukuttua töiden päälle ja joogattuakin vielä.

Perjantaina otin chillisti, kun lauantaina odotti messurupeama. Ei yhtään ylimääräistä rasitusta, että jaksan. Se kyllä kannatti.

Tältä siellä näytti kun aloitettiin kiertely

Messuilla oltiin joskun puolenpäivän aikoihin lauantaina ja ei ollut vielä ihan kamala ruuhka. Näytteilleasettajia oli selvästi enemmän kuin edellisenä vuonna. Triathlonin puolella on käynyt inflaatio, koska nyt on omat messut sille huhtikuun lopussa. Koitan lyllertää vielä sinnekin. Pyöriä oli vähemmän, mutta paljon oli esillä sähköisiä ja ehkä enemmän peruskäyttäjille soveltuvia pyörämalleja. Juoksupuolta oli kivasti ja siellä oli luentoja ja sai testata kenkiä esimerkiksi. 

Piti vähän tankata ennen aloitusta

Itsekin kävin katselemassa uusia Hokia 4runnersin pisteellä, mutta ei ollut Huaka 2:ia. Melkein ostin Vanquish 3:et, mutta ei tässä kunnossa uskalla mitään kenkiä lähteä ostamaan... Varsinkaan uutta mallia... Väri oli kyllä niissä kohdillaan :D

Oishan ne olleet kivan värisetkin

Siinä tuli kierreltyä ja kaarreltua ja katseltua ja juteltua ja sitten ostin oho hups kypärän. Velo&Oxygenillä oli messutarjouksessa pottia ja löysin sellaisen mihin en koskaan kuvitellut itselläni olevan varaa. Koska kypärissä, vaikka tärkein osa onkin pyörän jälkeen, kipuraja menee siinä 250€. Tämä olikin tyyliin puoleen hintaan ja sen jälkeen, kun iskin siihen silmäni, niin se oli siinä. Giron Aerohead MIPS. Sen lisäksi siitä tarttui vielä uudet pyöräilyhanskat matkaan, kun nekin oli ihanan hintaiset ja käteen sopivat.

Sovittelua

Ja voittaja löytyi

Sairaan nopee. Näyttää ainakin siltä tuo päässä.

Sen lisäksi matkaan lähti Shock Absorberit tätä muutoksen aikakautta ajatellen ja nyt jo toiset Compressportin pitkävartiset kompressiosukat pitämään alati turpoavaa olemusta edes niiden osalta kasassa. Ensimmäiset tuli todettua niin loistaviksi, että piti saada ainakin toiset ja samassa paketissa tuli myös kolmas hikipanta. Ei niitäkään liikaa ole oikeastaan, kun yksi on jo niin käytetty :D

Yhteenvetona messut olivat paremmat mielestäni kuin vuosi sitten. Ne olivat ehkä löytäneet taas sen punaisen langan ja tarjosivat kuntolijoille ja miksei kokeneemmillekin uutta ja vaihtoehtoja ja tietoa. Tuoltahan minäkin alunperin keksin triathlonin.

Hieno pyörä

Teräsmiehen Polarit olivat aikoinaan tätä. Vähän on kehitys kehittynyt.

 

Messuilla tuli vierittyä melkein viisi? tuntia. En oikein edes tiedä enää. Hepat piti saada tarkastaa lopuksi ja sitten piti lähteä ihan oikeasti syömään. Verensokeri tuli pidettyä sopivana kaiken maailman maistiaisilla koko ajan, mutta kyllä se ruoka sitten maistui, kun päästiin Jumboon pastalle. Kaupassa käyminen oli melkein ylivoimainen koettelemus, mutta jotenkin siitäkin selvisi, kun oli pakko. 

Tänään en ole jaksanut mitään. Siivota juuri ja juuri, mutta siihenkin piti kerätä monta tuntia voimia. Ja taas mennään alati painavampana uuteen viikkoon ja koitan selvitä.

sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Hävyttömän rankkaa

Kyllä tämä tuntuu olevan joka viikko yhtä arvuuttelua omasta jaksamisestaan. Päivä kerrallaan, mutta se tuntuu olevan jo aika fakta, että ei tässä paljoa jaksa enää ylimääräistä. 

Maanantain ja keskiviikon hyötyliikunta kävelylenkit olivat ehkä kovin suoritus viikolla. Tiistai ja torstai menikin siinä välissä sitten ihan nukkumiseksi. Perjantaina jaksoin vihdoin joogailla. Siitä tulee hyvä olo vaikka kuinka olisi kuuppa jumissa. Itsensä liikkeelle saaminen alkaa vaan olemaan niin suuri ponnistus, että ennemmin jää vaan makaamaan hiljaa paikoilleen. 

Pikkukaveri alkanut taas laajentamaan reviiriään mahassani ja ollutkin vähän kiristystä ja kipuja sen tähden taas pidemmän paremman jakson jälkeen. Onneksi sai tuon selän edes paremmaksi, niin se ei ole niin rassannut enää.

Oli taas yksi kaunis aamu ja auringon nousu

Töissä pitäisi jaksaa käydä vielä 19 päivää. Tykkään kyllä, mutta jaksaminen voi olla sitten oikeasti kohta ongelma. Useina aamuina haluaisin pukeutua vaan peittoon ja jäädä nukkumaan. Alkaa olemaan oikeasti kamalan nihkeää pukeminenkin, kun on niin pahuksen turvoksissa. Sitten on kuuma kuin helteellä vaikka istuisit t-paidassa toimistossa. Ja turvottaa vaan lisää. Onneks on noita kompressio kuteita, niin voi yrittää hakea niillä edes pientä helpotusta jalkoihin. Pinkeä sitä on silti.

Ja nälkä. Se tuntuu olevan koko ajan. Tiistaina neuvolassa terkkari totesikin, kun katsoi sokerirasituksen tuloksiani, että syö. Verensokerini tulevat niin nopeasti alas eli aineenvaihdunta pelaa, että tulee heikotus nopeasti. Tuntuu, että kulutuan suunnilleen saman verran kuin treenatessa, niin paljon saan syödä. Vähän koko ajan, kun ei välttämättä mahdu paljoa kerralla. 

Pitäisi vielä jaksaa panostaa laatuun enemmän. Ei sillä, että herkut edes pahemmin maistuisi. Ruisleipä on alkanut maistumaan paremmalta aamukahvin kanssa töissä kuin pulla. Jos otan pullan, niin parin haukun jälkeen tulee sellainen olo, että miksi otin tämän, kun eihän tämä ole edes hyvää... Kummallista pakko myöntää :D Ehkä se on sitä, että kun kuuntelee itseään, niin tietää mitä tarvitsee.

Pitää varmaan luopua uimisestakin. Tänään oli ensimmäiset 100 m mukavaa, sitten alkoi vähitellen väsymään. Kilometri meni pitkillä tauoilla höystettynä. Olo ei ole kauhen rento kuitenkaan enää uinnin jälkeen vaikka menisi rauhassa ja selällään ja vaikka mitä. 

Ensi viikonloppuna koitan raahautua GoExpoon joutessani. Vähän jännittää miten jaksan, en ainakaan kauhean pitkää aikaa kerrallaan varmaan.

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Kovaa yritystä ottaa rennosti

On se kummallista, että pitää oikeen koittaa asennoitua siihen, että ei ole pakko tehdä mitään, jos ei jaksa. Kun nyt ei ihan oikeasti tahdo jaksaa. Mieli tekisi ja hinkuisi, mutta voimat riittävät juuri töissä käymiseen. Lopun ajan koittaakin sitten vaan selvitä. Eli päivät koostuu nykyään lähinnä siitä, että käyn töissä, nukun ja syön. Kaikki muu on plussaa. Viikonloput ovat pieni helpotus, kun jaksaa tehdä muutakin, kun ei tarvitse väsyttää itseään töissä. 

Maanantaina kävin toisen kerran akupunktiossa. Tällä kertaa neulat keskittyivät alaselän alueelle. Nyt ei tullut myöskään ihan niin totaalista nukahtamista siitä. Tiistaina kävin LPGssä ja jalat olivat ihanan kevyet sen jälkeen hetken aikaa. Nestettä on, koska olen ihan pinkeä ja jopa hoitopuku jätti painaumat.

Ihan parhaita patukoita! On niin maku kohdillaan. Näillä jaksaa töissäkin, kun välipalaksi vetäisee

Kroppa otti ja pullahti kauttaaltaan viikko sitten. Ne piilossa pysytelleet +15 kg ilmestyi sitten vihdoin turvotuksen muodossa jostain. En saanut enää liivejä kiinni viikko sitten sunnuntai aamuna ja olin ihan järkyttynyt suorastaan. Ajattelin sen olevan ohimenevää. Töissä tuli pientä vinoilua parilta työkaverilta sitten, mutta siis meillä se on ihan normi päivä. Leikkimielistä vittuilua puolin ja toisin :D Mutta se todisti sen, että en ollut vain kuvitellut asiaa. Koska siinä vaiheessa, kun miehet huomaa jotakin, niin se on jo paljon ;)

Lounas torstaina Myyrmannin Just vegessä. Oli aika kivaa vaihtelua pizza, kebab, burgeri ym linjaan tuo paistetut kananmunat aavistuksen tulisessa tomaattikastikkeessa, seuranaan kuskusta, herkullista salaattia ja vuohenjuustoa. Ja tuo lämmin vastapaistettu leipä. Omnomnom.
Olen alkanut syvästi katumaan sitä, että joskus nuorempana tuli naurettua isosiskolle hänen raskaana ollessaan, että "ootpas melekonen ryhävalas". Kovin vähän sitä silloin tiesi, että taitaa olla sukuvika :D Kyllä tässä on odotettavissa varmaan vielä vähintään 5-10 kg lisää siis. Oh mään. Kateeksi meinaa käydä niitä joilla on pieni maha ja paino nousee vaan pari kiloa. Se ei vielä haittaa elämää. Nyt ei meinaa jaksaa kiivetä portaita, kun tulee hiki jo siitä ja hengästyy...

Hyötyliikuntaa olen koittanut jossain määrin harrastaa edes ja keskiviikkona tuli käveltyä. Torstaina joogasin taas. Perjantaina tuli samaa kuin keskiviikkona eli kävelyä koiran kanssa.

Eilen pääsin pitkästä aikaa hierottavaksi, kun en ollut saanut varattua sopivaa aikaa aikaisemmin. Akupunktio oli nostanut sen vaivan tuolta vasemmalta puolelta selästä vihdoin esiin. Ja se oli kipeä. Kamala pahkura ihan rangassa kiinni puolessa välissä selkää. Sitä sitten hieroja moukaroi ainakin 20 min ja sitten se alkoi vähitellen aukeamaan ja vaiva alkoi siirtymään alaspäin.  

Nukkumaan mennessä huomasin, että selkä oli siitä kohdasta ihan kosketusarka. Mutta nyt tässä kirjoittaessa huomaan, että en ole pitkään aikaan pystynyt istumaan tässä nojatuolissa näin kauaa eli taitaa olla parempaan päin. Olihan se melkoinen jumi kuitenkin ja seurannut elokuusta asti.

Uidessa oli myös kiva huomata, että vartalonkierto tasapainottui vihdoin. Ei ollut enää niin toispuoleisen tuntuinen. Mutta ei sitä tahdo jaksaa kuitenkaan enää uida. Kilometri tuntuu toisaalta ihan hullun lyhyeltä, mutta alkaa sekin olemaan jo liikaa.

Viisi viikkoa vielä loman alkuunkin. Täytyy koittaa jaksaa. Toisaalta töiden ansiosta sitä jaksaakin, kun on jotain tekemistä päivissä ja aika kuluu nopeammin. 

sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Neulatyynynä

Taas vaihteeksi parempi viikko paketissa. Alkuviikosta olin vielä huomattavan väsynyt ja meni aika nukkumiseksi töiden jälkeen. Tiistaina otin taas itseäni niskasta kiinni ja jatkoin jooga linjalla. Auttoi, pakko myöntää, turvotukseen ja selkään taas.

Keskiviikko aamuna oli ihan häikäisevän kaunista

Ei ollut vielä aavistustakaan millaiseksi sää muuttuisi

Keskiviikkona pakotin teräsmiehen kuskiksi sinne akupunktioon. Onneksi, koska sääkin oli melko karmea. Melkein myöhästyinkin sieltä, kun oli niin tahmeaa liikennettä... Lumi yllätti taas autoilijat, ainakin jotkut. Kyllä se tie on siinä missä se on ollut ennenkin... 

Selkääni laitettiin yhteensä kuusi neulaa. Kaksi alaselkään, kaksi puoleenväliin ja kaksi hartioihin. Pelkään pistämistä tai ahdistun siitä ainakin ja kaksi ensimmäistä meinasi aiheuttaa pientä paniikkia, mutta sain itseni rauhoittumaan kuitenkin. Vähän se nippaisi, kun neula laitettiin, mutta sitten en oikeastaan edes huomannut niitä. Siinä sitten kyljelläni pötköttelin ~20min ja onnistuin nukahtamaankin itseltäni salaa. 

Torstai aamuna, kun lunta oli tullut enemmän kuin koiralla jaloissa pituutta

Se mitä piikittely teki ei ole ehkä niin konkreettisesti kuvattavissa tai itse en ainakaan löydä sanoja miten sen saisin kuvattua. Kyllä se ainakin rentoutti. Olin ihan unessa koko illan ja odotin, että pääsisin nukkumaan. Ja kyllä sitä sitten nukuttikin harvinaisen hyvin. Se oli kyllä maailmanluokan ihme, kun heräsin torstaina ja minua ei väsyttänyt! Oli todella kummallista herätä niin. Eikä kiristänyt vanne, niin oli helppo hengittää.

Illalla otin toisen kerran joogat tälle viikolle. Selässä tuntui huomattavasti paremmalle, mutta jostain syystä alkoi taas yöllä kiristymään. Ei meinannut löytyä mitenkään päin hyvää asentoa ja ahdisti. Pikkukaverikin piti sellaiset potkunyrkkeilyt, että eipä paljoa helpottanut nukkumis yrityksiä

Ja koira tuijotti. Sen on nyt tällä viikolla ottanut tavakseen vahtia minua todella ärsyttävästi eli tuijottaa sängyn laidalta minua ja eihän siinä voi nukkua! Joutunut pakottamaan sen omaan petiinsä nukkumaan monta kertaa. Voi vahtia minun puolesta sieltä... En kestä sitä haisevaa tuijotusta ja vaikka olisi selin niin siihen herää lopulta. 

Perjantai meni ihan silmät ristissä töissä, kun väsytti vaihteeksi niin paljon. Töiden jälkeen nukahdin sohvalle taas tunniksi, mutta sain potkittua itseni pyörän päälle vielä puoleksi tunniksi. Kannatti. Sen jälkeen oli ehkä vähän vähemmän tärähtänyt olo.

Seuraavan yön nukuin ehkä vähän paremmin, ja kun oli satanut vihdoni tännekin sen verran lunta, että puistoon oli saatu pertsan latu, niin lähdinkin hiihtämään ensimmäistä kertaa tälle talvelle. Toivottavasti ei kuitenkaan viimeistä, vaikka siltä se uhkaavasti näyttää. 



Voi luoja, en ole ikinä nauttinut hiihtämisestä niin paljoa. Kai se on, että sekin menee nyt paremman puutteessa :D Pitkästä aikaa sain kunnolla töitä jalkalihaksille ja varmaan koko kropalle. Ensimmäisellä 1.5 km lenkillä sattui käsiin ja jalkateriin, kun ei ole tottunut ja tehnyt mitään noinkaan rasittavaa. Kolmas kierros neljästä taisi olla paras, kun latu alkoi kovettumaan ja suksetkin luistamaan. Ainut miinus oli toppatakki, jossa tuli karmean kuuma, kun aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta vielä, mutta kun en mahdu kuin kahteen takkiin enää ja toinen on valkoinen untuvatakki ja toinen perus toppatakki, musta vielä. Olevinaan hengittävä, mutta meinasin tukehtua silti. Eli viimeisellä kierroksella oli niin kamala hiki ja pissittikin jo, että alkoi vähän haitata tunnelmaa.

Sieltä se tyyris tyllerö vaappuu ja ensimmäinen kierros takana

Parastahan tuossa hiihtämisessä oli se, että vaikka puskin menemään kuusi kilometriä, niin ei tullut mikään paikka kipeäksi. Ei edes lonkat. Kaupassa käyminen vei sitten taas mehut ja jaloista voimat. Se on melkein rankempaa nykyään :D



Tänään lyllersin taas uimaan. Uidessa itseasiassa huomasi taas parhaiten selän kunnon. Kulki ihmeen hyvin, mutta ei sitä silti jaksa uida kauhean pitkää matkaa, kun alkaa vatsaa kiristämään. Kilsan sain polskuteltua kuitenkin mukavasti.

Huomenna akupunktioon uudestaan. Saa nähdä montako kertaa ottaa, että oikenee kunnolla. Lupaavalta näyttää vihdoinkin.