perjantai 22. kesäkuuta 2018

Sprintti Kuusijärvellä

Avasin jälleen kisakauden Kuusijärvellä viikko sitten lauantaina. En osannut oikein odottaa mitään, kun ollut niin pitkä tauko ja treenitkin menneet vaihtelevalla menestyksellä milloin väsymyksen ja milloin sairastelujen takia penkin alle. Tavallaan ei edes jännittänyt, mutta toisaalta olin ihan kauhuissani. Mitä jos en jaksakaan uida oli suurin pelkoni, kun märkäpuku kiristi niin paljon.

Vaihtopaikalla
Homma alkoi ihan sujuvasti ja pääsin kisamestoille hyvissä ajoin ja olin ilmottautunut jo edellisenä iltana. Kamat paikoilleen laatikkoon ja pyörä viereen ja sitten vaan märkkäriä päälle. Muuten puku menee ihan kivasti päälle, mutta käsivarsista ja hartioista kirraa. Olin vähän hölmö, kun en ottanut lainaan isompaa pukua vaikka olisin saanut sellaisen Huubin kojulta... Vesi oli 20 asteista eli ihan jeppis lämpö kisaan. Eikä tarvinnut uida onneksi ilman :D Tosin tässä tapauksessa olisi voinut mennä melkein paremmin ilman... 

Kaikki paikallaan

Vedessä juuri ennen starttia hoin vielä itselleni, että ota iisisti. Pääasia on, että pääsen vain maaliin. Lähdinkin uimaan ihan hyvillä mielin. Hymyilytti koko matkan, vaikka mietin loppua kohden sitä, että ei tällä puvulla kyllä puolikkaan uintia jaksa uida, kun painaa niin pahasti ja se saa kädet voimattomiksi. Pääsin rantaan ja meinasin haljeta onnesta. Ensimmäinen osuus oli selvitty.

Niin onnellinen

Pyörälle lähdin taas hokien itselleni, että ihan rauhassa, ei mitään repimistä, kun ei tiedä oikein missä mennään kunnon kanssa ja pitää vielä juosta. Onnistuin ihme kyllä pitämään pyörän maltillisena ja se oli koko matkan kivaa, vaikka toiseen suuntaan oli kunnon vastatuuli. 

Myötätuulessa oli kiva päästellä ja oli se muutenkin kivaa

Lopulta pääsin juoksemaan ja mietin siinä, että olen vissiin viimeinen, kun tuli niin paljon porukkaa vastaan. Sitten taas ajattelin, että ihan sama kunhan pääsen maaliin. Koitin kiristää vauhtia loppua kohti ja ehkä siinä onnistuinkin. Viimeisellä kilometrillä annoinkin sitten jalkojen viedä ja ihan hyvin sain puristettua itsestäni vielä loppukirin tapaisenkin. Aika ei ollut niin huono mitä olin odottanut, vaan ihan mukiin menevä 1:35:39.

Maaliin tullessa vähän irvistytti :D

Jäi kyllä ihan loistava fiilis kisasta ja hymyilin ihan oikeasti koko matkan. Olin niin onnellinen, että pääsin taas kisaamaan. Kyllä nämä kisat on ne joiden ansiosta jaksan koko pimeän talven :D

Vasemmalta oikealle: Uudet Tracer 2, ensimmäiset Tracerit ja eläköityneet Huakat.

Tällä viikolla treenit ovat menneet ihan kivasti sään aiheuttamista haasteista huolimatta. Kova tuuli on ollut melkoinen haaste taas pyöräillessä, kun se tuntuu välillä oikeasti siltä, että lähtee pyörä alta. 10 km juoksu meni paremmin kuin aikoihin eli sprintti taisi tehdä ihan hyvää.

Juhannus uinnille menossa Kuusijärvellä, kun oli niin karmea sää, että muuta ei voinut

Viikon päästä olisi sitten Lahdessa se omg Ironman brändin puolikas. Jännä nähdä juttuja. Uusi märkkärikin on tilattu, kun ei ollut suoraan hyllyssä väliinputoajan kokoa eli ML. 

Nautitaan nyt juhannuksesta ja moikataan Lahdessa viikon päästä, jos olet sinne tulossa.

tiistai 12. kesäkuuta 2018

Äiti, vaimo, urheilija ja insinööri

Melkoisen tehokkaaksi mennyt elämä töihin paluun myötä. Aamut alkaa arkena 5:30 ja loppuu hyvällä tuurilla 22. Kahdeksan tuntia unta on vain kaukainen haave, joten seitsemän on sellainen mistä saa olla kiitollinen, jos ehtii nukkumaan edes sen verran.


Ensimmäinen viikko oli niin kova shokki, että en pystynyt treenaamaan oikeastaan ollenkaan. Lisäksi iski joku allergian tapainen itsellenikin, vaikka en ole allerginen. Lämmin kuiva ilma ja kaikki pöly oli liikaa. Sitten, kun ensimmäisen neljän päivän jälkeen ajattelin viikonloppuna, että ehkä nyt voisi pyöräillä vähän, niin kurkku oli sen 45 min pyöräilyn jälkeen kuin olisin huutanut sen koko ajan...


Äitin pyörä on niiiin siisti


Seuraava viikko meni jo vähän paremmin treenien kannalta. Kävin myös juoksemassa ensimmäisen 11 km lenkin. Se olisi varmaan mennyt ihan hyvin, mutta tajusin puolessa välissä lenkkiä mistä karmea fiilis johtui. Ensimmäiset Hokani olivat tulleet tiensä päähän ja kaikki iskutus tuli läpi. Olin todella kipeä lenkin jälkeen monta päivää.


Uusi kisapukikin oli varsin mukava


Viime viikko olikin sitten huomattavasti parempi ja kävin ostamassa uudet Hokat. Päädyin kauhean pohdinnan ja testailun jälkeen uusiin Tracereihin, kun niistä oli tullut 2:set. Melkoinen upgreidaus oli tullut kenkiin, kun piti ottaa oikein puoli senttiä pienempi kuin ensimmäiset. Kamalan vaikea Suomesta noita, kun valikoimaa ei hirveästi ole.


Testasin näitä uusia kenkiä kahden ja kolmen kilometrin lenkeillä 2 h ja työmatkapyöräilyn päälle. Aivan loistavat. Töihin oli kyllä ihan karmeaa pyöräillä aamulla anivairhain, kun oli niin kylmä. Ylämäissä hukkui hikeen ja alamäissä jäätyi. Vauhtia ei voinut juuri nostaa, kun ajoviima alkoi tuntumaan ikävästi. Kotiin päin oli sitten ihan mukavaa jo lämpötilan puolesta perjantaina.

Uimista pitäisi harrastaa huomattavasti enemmän, mutta ehkä selviän ensi lauantaina sprintin uinnista Kuusijärvellä. Kylmä vesi ei taas vaan houkuttele oikein. Viikko sitten Sääksissä vesi oli vielä 21 asteista ja lauantaina 16.


Kuusijärvellä molempien ensimmäinen avovesiuinti


Sunnuntaina uidessani hyvin paljon käyttämääni lenkkiä uimarannalta seurakunnan rantaan, ~400m suuntaansa, löysin vedestä jotain ällöttävää. Pohjasta sojotti jokin putken pätkä. Sinällään ei kuulosta varmastikaan kamalalta, mutta kun yksin uit siellä ja näky on kuin jotain kauhuleffasta, niin kyllä siinä menee pasmat sekaisin. Onneksi ei käsi osunut siihen tai olisin varmaan juossut rantaan :D


Rannalla ollut jatkossakin ihanaa


Ihmettelin vain miten en ole aikaisemmin törmännyt siihen, kun olen kuitenkin tätä samaa väliä uinut aika paljon. Ehkä kovat tuulet tai jokin on nyt tuonut sen esiin tms. En kyllä taida uida tuota väliä hetkeen...


Lauantaina on tosiaan tämän kauden avaus itselläni Kuusijärvellä. Vähän olen alkanut epäilemään itseäni ja miettinyt olisiko kokeilusarja ollut inhimillisempi ratkaisu, mutta ei tässä nyt voi kuin yrittää selvitä sprintistä. Sittenhän sen tietää.

maanantai 21. toukokuuta 2018

Haikeutta ilmassa

Taas tässä on päässyt vierähtämään useampi viikko, että sain aikaiseksi kirjoittaa. Päivät ovat vaan niin touhua täynnä, että ei vain tahdo löytyä aikaa kaikelle. Kauheasti olisi kirjoitettavaa, mutta tunteja tarvitsisi päiviin lisää :D Koitan tässä nyt taas tiivistää ja kertoa tärkeimmät kuulumiset ainakin.

Ihanaa pyöräillä, kun on lämmin ja kesä

Huomenna olisi paluu töihin edessä yli vuoden tauon jälkeen ja Akseli täytti lauantaina vuoden. Vähän haikealtahan se tuntuu jättää pikku mies isänsä kanssa kotiin, mutta kyllä olen tätä myös odottanut. Näin mennään seitsemän viikkoa ennen kesälomia ja sitten elokuun alusta Akseli pääsee aloittamaan päiväkodin.

Toissa lauantaina 3h lenkillä onnistuin polttamaan käsivarteni. Piti oikein muistella milloin on viimeksi käynyt näin ja olen ollut varmaan joku 10v.

Töihin olen päättänyt mennä ajoissa, että pääsee ajoissa kotiinkin, niin ehtii tekemään treenit ja olemaan pojankin kanssa. Ei taida olla pahemmin luppoaikaa enää... Ja nukkumaankin pitäisi opetella menemään jo niin kuin nyt eli yhdeksältä. Kevyt haaste iltavirkulle.

Ensimmäisen äitienpäivän ihana kimppu

Treenitkin sujuu suorastaan hyvin, toivottavasti en tule kipeäksi nyt, kun sanoin tuon, ja nyt herännyt sellainen fiilis, että ehkä selviän sittekin kesän kisoista ja tuli se vanha tuttu JES kuukauden päästä eka kisa!

Eipä nurmikkokaan enää ällöttänyt pientä miestä, kun näki kaivurin

Alan olemaan mielestäni ainakin pyöräilyssä parin vuoden takaisessa kunnossa ja ehkä jopa vähän paremmassa jo, koska en muista, että olisi koskaan kulkenut näin hyvin. Jotain on tullut tehtyä ainakin oikein ja suurin kiitos siitä kuuluu tietysti valmentajalle. Keskenäni olisin aika varmasti jo luovuttanut. 

Tein ihan itse ja säästin, Akselin 1v kakku. Suklaa-kirsikka, nam. Teräsmies nauroi, että leivon aina, kun edellisen aiheuttamat traumat ovat päässeet unohtumaan eli noin viiden vuoden välein...

Tällä viikolla pitää ihan oikeasti sovittaa sitä märkkäriä ja käydä ehkä järvessäkin. Alkaa tulemaan muuten kohta kiire asian kanssa :D

sunnuntai 29. huhtikuuta 2018

Ihmiskoe

Kolme viikkoa enää jäljellä tätä "lomaa". Vähän tuntuu kieltämättä haikealta, vaikka odotankin innoissani töihin paluuta. Tajusin myös, että pitää varmaan alkaa treenaamaan aamuisin, että on aikaa olla Akselin kanssa töiden jälkeen. Tai sitten mennä töihin niin aikaisin, että jää aikaa molemmille. Ongelma on vain se, että olen täysin iltavirkku. Tästä tulee siis melkoinen ihmiskoe miten käy, kun iltavirkusta koitetaan saada aamuvirkkua tai edes toimintakykyistä :D

Ulkoilmaan tutustumista muualtakin kuin rattaista

Uunin luukkua mä tykkään paukuttaa, lukko on rikki, mutta ei se tuota kaveria kyllä taitaisi edes kauaa estää...

En tiedä uskaltaako tätä taas edes sanoa ääneen, kun tuntuu, että olen tullut aina kipeäksi hihkuttuani täällä treenejäni :D Nyt on nimittäin ollut kaksi hyvää viikkoa ja toivottavasti sama jatkuu. Akselilla oli tämän viikon flunssa tai hampaita pukkaa, niin pelkäsin tietenkin, että iskee itsellekin. Näyttäisi nyt kuitenkin, että vältyin taudilta. Ei nyt vain saisi enää sairastaa yhtään tai en varmaan pääse edes maaliin kesän kisoissa... 

Kaksi viikkoa sitten vielä puhisin, että nyt loppui sisällä pyöräily

Paljon on nyt pyörälty ja juostu eli yhdistelmää. Vähitellen alkanut kulkemaan juoksukin. Olen vissiin toipumassa stressistä ja varmaan kuntokin kohenee vähitellen. Tämä on nostanut omaa mielialaa huomattavasti. Sinällään aika hilpeää, että jalat on aika loppu, mutta fiilis on loistava joka treenin jälkeen. 

Ei muuten loppunut...

Ulkona pyöräilyt jäi, kun ollut niin kylmää ja sateista. Nyt kyllä Felt lähtee trainerista ulos, sen sinetöi eilinen 2,5 h pyöräily sisällä. Ei kestä enää. Saa sataa vaikka pieniä kiviä, mutta haluan ulos. Ja niitähän sataa...

Pyörällä monta tehtävää :D Mihinköhän laitan nuo jatkossa taas

"Kevyitä" ukkoskuuroja ollut jo useamman päivän

Käytiin tänään uimassa koko perhe ja pikku uimarin vetäessä lasten altaassa rinuliaan minä uin ensimmäisen kilometrini isossa altaassa. Vaikka olen koko talven treenannut vastuskuminauhoilla, niin on se uiminen oikeasti ihan eri juttu. Samalla se on myös mahtava hoito koko kropalle. Huomasin siinä uidessa, että vähän on niska- hartiat jumissa, kun alkoi kädet menemään tunnottomiksi ennen puoltaväliä, mutta tilanne parani ennen loppua. Nyt on harvinaisen hyvä olo ja selkäkin tuntuu kivuttomalta pitkästä aikaa ja veri kiertää päässä. Suorastaan hämmästyttävän energinen olo :D

Ihanaa päästä uimaan

Jalkojen elvytystä

Ehkä sitä nyt jaksaa siivota, kun on käynyt elvyttämässä kroppaa altaassa. Huomenna lepoa, LPG:tä ja sitten mennään taas entistä kovemmin ensi viikolla!

perjantai 13. huhtikuuta 2018

Hengissä ollaan

Olin kirjoittamassa jo pari viikkoa sitten, mutta sitten alkoikin varsinainen piinaviikko. Mikään ei ole varmaan pahempaa kuin perheenjäsenen sairastuminen vakavasti. Teräsmies ei nimittäin ollut helmikuisen mahataudin jälkeen missään vaiheessa ihan terve ja viikko ennen pääsiäistä alkoi vointi huononemaan pahasti. Se on synkkää katseltavaa, kun iso mies on kivusta kaksinkerroin. Sairaalareissuksihan se sitten lopulta meni, joka kesti melkein viikon. 

En ole varmaan koskaan elämässäni joutunut kokemaan tuollaista stressiä. Olin sen tiistain ihan shokissa, kun teräsmies joutui sairaalaan ja odottelin kauhuissani lisätietoja. Onneksi äitini tuli auttamaan keskiviikkona, koska olisin ollut varmaan itsekin muuten sairaalassa seuraavaksi. Tilannetta ei yhtään helpottanut se, että työpaikkanikin päätti aiheuttaa lisää stressiä samalla viikolla vielä.

Jahas mitäs täältä löytyy

Olen nyt viikon koittanut toipua ja tuon piinaviikon rasitus näkyy edelleen korkeahkona leposykkeenä. Ehkä osasyyllisenä on myös melko jumissa oleva yläkroppa, kun jouduin hoitamaan aika pitkälti Akselin nostelut ja muut, kun ei äitimuoria nyt viitsinyt kauheasti rasittaa. Maanantainen LPG käsittely ja muu hoito Maijun käsissä helpotti kyllä tilannetta huomattavasti ja olen nukkunut nyt useamman yön paremmin.

Treenannut olen koko ajan itseäni kuunnellen. Sykkeet ovat tavallista korkeammalla edelleen vähän, mutta parempaan päin. En olisi varmaan edes selvinnyt ilman treenejä, koska kun pääsin keventämään ahdistustani raikkaaseen ulkoilmaan, niin ei tuntunut enää niin pahalta. 

Äärimmäinen stressi toimii myös laihduttajana, koska mahamakkara kutistui melkein pois viikossa. En silti suosittele koittamaan... Nyt pitäisi taas löytää säännöllinen ateriarytmi minkä olin onnistunut saamaan päälle ja paino oli alkanut laskemaan, mutta nyt mennään taas ylöspäin. Ohjelmisto on siis edelleen ihan sekaisin. Olisikin niin helppoa kuin koneiden kanssa, että asentaa vain uudelleen.

Ensimmäinen pyöräilykin tuli tehtyä lämpimässä kevätsäässä

Onneksi on kuitenkin Akseli. Päiviemme valo :D Hän on oppinut nyt itse nousemaan seisomaan ja sitä pönötetäänkin nyt joka paikassa ja koko ajan. Vähän tulee jo askeleitakin. Kävelykärryllä hurjastellaan ympäri taloa ja paukutetaan kaikkia laatikoita ja luukkuja mihin ylettyy. Portaatkin on kiivetty yläkertaan jo muutaman kerran. Kyllä voi olla pienessä ihmisessä energiaa ja kova tahto. 

Yhdeksän viikkoa Kuusijärven sprinttiin, mutta ei tässä voi muuta kuin tehdä parhaansa. Stressiä koitan olla ottamatta kisoista, mutta helpommin sanottu kuin tehty :D Märkkäriäkin pitäisi uskaltaa sovittaa, että tiedän mahdunko siihen jo kunnolla. Ei vaan ole vielä saanut kerättyä itseään siihen...

Kesää kohti siis kovalla vauhdilla :)

tiistai 13. maaliskuuta 2018

Taas sairastetaan

Ehdinpä tässä viikon treenaamaan mahataudin jälkeen ja kerran hiihdin viime viikolla, kun taas iski. Akseli valitti viikko sitten lauantai-sunnuntai välisen yön, kun meni nenä tukkoon. Mitään pahempaa ei tullut ja ajateltiin, että johtuu varmaan hampaista... Tulikin taas yksi ylös ja nyt on jo seitsemän hammasta.

Tiistaina vaihdoin treenin vapaaseen, kun teräsmies alkoi osoittamaan sairastumisen merkkejä. Itse olin vielä ihan terve. Keskiviikkona kävin hiihtämässä, kun torstaina näytti satavan pitkästä aikaa lunta ja puiston latua ei kauhean useasti ajeta.

 
En kyllä pystynyt syömään kahdeksaa päivässä


Torstaina olin sitten itse ihan raato. Aloin napsimaan kaksi viikkoa aikaisemmin ostamiani sinkkitabletteja, kun sillon oli ollut kaktus kurkussa ennen mahatautia. Tabeltit maistuvat kamalilta, kuivattavat suun ja jättävät vielä pahan maun suuhun, mutta taisivat toimia, kun en tullut kamalan kipeäksi. Treenaamiseen ei ole kuitenkaan vieläkään tullut lupaa.

Messutunnelmissa


Kaiken tämän sairastamisen synkistämänä melkein unohtui, että käytiin koko perheen voimin Goexpossa. Messut olivat mielestäni parantuneet hivenen parista edellisestä vuodesta. Ne olivat jotenkin selkeämmät ja siellä vierähtikin melkein huomaamatta kolme tuntia. Ostin sieltä vihdoinkin ensimmäiset pitkälahkeiset pyöräilyhousut Velo&Oxygenin pisteeltä, kun niin edukkasti sai. Olisin ostanut vaikka mitä, kun siellä oli kaikkea ja oikeita kokojakin, mutta sitten se ei olekaan enää niin edullista... Täytyy tässä nyt pitää tiukkaa talouskuria vielä.

Perjantaina mahtui kulkemaan kivasti rattaiden kanssa


Jotenkin tuntuu, että nuo kovat pakkaset vaikutti omaan terveyteen negatiivisesti, kun aina oli treenin/ulkoilun jälkeen hegitysteissä ikävä fiilis ja enemmän tai vähemmän jäässä vaikka miten puki. Että ei se nyt oikeastaan ihme ole, että tulin taas kipeäksi. Onneksi nyt tuntuu kuitenkin tuota kevättä pukkaavan.

Messujen jälkeen lenkillä oli taas ihan järkyttävän kylmä


Täytyy tässä nyt keskittyä vaikka kehonhuoltoon ja hyötyliikuntaa tulee päivittäin, kun työntelee Akselia rattaissa. Olin taas unohtanut miten raskasta se on sohjossa...

Seistäkään ei osaa vielä oikein, mutta portaita pitäisi kiivetä


sunnuntai 25. helmikuuta 2018

Raskaudesta palautuminen

Nyt uskallan kirjoittaa tästä, koska koen palautuneeni nyt vihdoin kokonaan. En tiedä onko se vaan sitä, että on tullut vuoden vaihteesta asti nukuttua enemmän tai ehkä paremmin, kun Akselin yösyömiset loppuivat vissiin uuden sängyn ja patjan myötä kuin seinään. Ei ne yöt vielä kuitenkaan ihan kokonaisia ole, kun pikku ukkeli pyörii itsensä ties mille mutkalle sängyssä ja sitten huudetaan apua. Ja vaikka nukkuisikin koko yön, niin itse en osaa vielä oikein. Hätkähdän välillä kuuntelemaan ja käyn yleensä silloin vessassa ja tarkastamassa tilanteen. Ei sille vaan voi mitään.

Akseli saavutti viime maanantaina 9 kk ja jäin miettimään, että raskaus kestää saman verran. Melko pitkä taival jo siis takana kieltämättä. Puolitoista vuotta ollut jo olemassa periaatteessa. On myös sanottu, että toipuminen kestää suunnilleen saman ajan ja omalla kohdalla se on aika lailla pitänyt kutinsa. Vaikka imetys loppui jo 5 kk kohdilla vähän huomaamatta, niin hitaasti hormonien vaikutus näemmä loppuu. 

Kylmää, mutta kaunista ollut ulkona

Suunnilleen kuukauden verran olo on parantunut ja tuntuu, että pää alkanut toimimaan taas paremmin. Jaksan treenejä paremmin ja jatkuvat mystiset lihaskivut ovat alkaneet katoamaan. Olen alkanut jopa uskomaan itseeni, että ehkä en olekaan niin surkeassa kunnossa. Ei ole moneen viikkoon tarvinnut enää iltaisin ottaa särkylääkettäkään. Oli nimittäin sellaista, kun menin nukkumaan ja lihakset jäähtyivät, niin alkoi särkemään ja nykimään. Särkylääke oli ainut millä sain kropan rauhoittumaan ja pystyin nukkumaan. Toivottavasti ongelmat satulan kanssakin alkavat nyt olemaan historiaa, kun muuten olen pulassa.

Siinä oli yhden aamun hyytävät lukemat

Nyt en ole nyt päässyt tekemään mitään, koska taas edellisen postauksen jälkeen tulin kipeäksi... Ehdin käydä vielä hiihtämässä todella timanttisen tunnin hiihdon ja sitten oli kolme päivää kurkunpää taas hellänä. Noh, se olisi ollut siinä, mutta viikko sitten iski infernaalinen mahatauti. 12 vuotta edellisestä ja ei kyllä ollut ikävä. Kamala kuumekin vielä. 

Oli ihan törkeän hyvä hiihto puolitoista viikkoa sitten ennen pakkasia. Pikkasen plussalla, niin nuo sukset luistivat kuin unelma ja oli hyvä fiilis itselläkin, vielä.

Teräsmies sairastui "onneksi" vasta vuorokaden myöhemmin. Olisi ollut lapsi parka ihan heitteillä, jos oltaisiin oltu yhtäaikaa, kun en pystynyt edes murkulaa nostamaan ilman, että alkoi puskemaan kummastakin päästä tavaraa ja ei kyllä ollut oikeastaan voimiakaan. Taidettiin saada tauti kuitenkin perheen pienimmältä, joka ei pahemmin oireillut. Löysä vatsa ja kiukuttelu meni tulevien hampaiden piikkiin, joita niitäkin ilmestyi alhaalle siinä yksi.

Filtteri läpi sairastamista. Todellisuus oli liian karua katsottavaa.

Melkein kaksi vuorokautta meni syömättä ja sitten oli ruokahalu ihan hukassa useamman päivän. Kaksi kiloa lähti painostakin. Nyt vasta on oikeasti normaali olo. Syönyt, juonut ja levännyt tarpeeksi. Mitä nyt nukuin taas niskani ihan solmuun toissayönä.

Sen verran pitää narista säästä vielä tähän loppuun, että onhan se kiva, kun pääsee nyt hiihtämää ja luistelemaan ym., mutta voisi olla 10 astetta lämpimämpää, jos minulta kysytään.