sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Lepoa

Viisi viikkoa sai vääntää menemään, kunnes armahdettiin lepoviikolla :D Alkoikin jalat olemaan jo vähän finaalissa, kun ei meinannut enää viimeisestä pyöräilystä viime sunnuntaina tulla mitään. Jalat eivät vain enää oikein jaksaneet liikkua, vaikka kuinka yritti.

Hiki kyllä tuli vaikka jalat ei jaksaneet ihan täysillä enää

Tälle viikolle oli kolme treeniä. Tunnin sauvakävely askelkyykkyineen, kävely-juoksu ja pyöräily, lankutuksia ja vastuskuminauhoja unohtamatta! Maanatain aloitin venyttelemällä pitkästä aikaa kunnolla, kun pikkumies nukkui. Illalla kävin LPG:ssä aukomassa jalkojani. Tiistaina toinen venyttelysetti taas pojan nukkuessa ekoja päikkäreitä.

Sauvakävely tuli tehtyä lumisateessa keskiviikkona. Teitäkään oltu aurattu, niin oli taas aika mielenkiintoiset olosuhteet, kun lunta oli varmaan jo 15 cm siinä vaiheessa. Toisaalta ei se kyllä haitannnut, mutta kengät kastuivat ihan läpimäriksi lopulta. Ehkä ensi kerralla voi mennä jo hiihtämään. 

Jahas... Sinne sitä piti mennä

Melko märät kengät

Ja lisää tuli koko ajan


Perjantaiksi oli luojan kiitos aurattu. Rattaiden kanssa on ollut melko raskasta taas työnnellä menemään, vaikka lumi on tuollaista puuteria. Illalla kävin juoksemassa(kävelemässä) 10 x 1,5 min. Olin taas ajatellut, että lämminhän siinä juostessa tulee ja en laittanut kuin teepaidan pitkähihaisen päälle takin alle tietty, mutta niin... Jos juoksee yhteensä 15 min ja kävelee loput 30 min, niin ei siinä ihan hirveän lämmin tule. Onneksi pääsi heti saunaan lenkin jälkeen. Vähän on vielä hukassa talven kanssa.

Alkaisi nyt tämä univelka jo vähän hellittämään, mutta kai siinä menee muutama kuukausi, kun sitä sen puoli vuotta, ylikin?, keräsi. Lauantaina jaksoin kaupassa käydä ja aamulla tuli sen verran ulkoiltua, että Akseli pääsi pulkkailemaan ensimmäisen kerran. Olin ajatellut pyöräillä, mutta ei vaan enää jaksanut, kun kotiin päästiin. Leffa tuli illalla katsottua todella pitkästä aikaa. Aamulla ehkä vähän väsytti, kun meni myöhään, mutta aivan sama tässä vaiheessa. Kaivataan vissiin jo molemmat ns. normaalejakin juttuja.

Satula show jatkuu edelleen ja nyt on taas uusi kokeilussa, kun edellisen toista mallia odottelen. Vielä ei voi julistaa mitään, kun ei tiedä istuuko vai ei. Tuskaisia tunteja pyörällä siis luvassa edelleen...

sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Uskaltaakohan sitä jo huokaista

Tässä on nyt neljä viikkoa treeniä jo takana. Vähän meinaa painaa jaloissa välillä, mutta kyllä ne siitä aina tokeneekin yllättävän nopeasti. Juoksua on ollut pikku pätkiä edelleen ja muutamat vedotkin tullut jo tehtyä. Ongelmitta ei ole mennyt kuitenkaan, kun satula vaivannut koko syksyn ja jouluna hajosi nivunen, ja pää siinä sivussa, vähän kipeämmin.

Aika perussettiä on ollut eli sauvakävelyä ja pyöräilyä. Sauvakävelyn sekaan askelkyykkyjä ja ylämäkiä. Pyörällä korkeeta kadenssia ja vähän tehojakin. Ne juoksuvedot oli kyllä positiivinen yllätys yksi perjantai-ilta. 10 x 20 s muutaman minuutin palautuksilla piti tehdä. Vähän jännitti, kun ei tiennyt yhtään miten kroppa reagoi. Mietin tietysti, että ei sitä varmaan tule mentyä edes mitenkään kovaa, mutta rennosti mennään, se oli tavoite ainakin. 

Ensimmäinen oli vähän huteran tuntuinen, mutta loput meni yllättävän kevyesti. En puristanut yhtään vaan onnistuin tosiaan menemään rennosti ja juoksu rullasi varmaan paremmin kuin koskaan ennen. Kotona, kun katsoin sitten dataa hämmästyin ihan kunnolla. Ne vedot oli alle 4 min/km vauhtia kaikki. Ehkä en olekaan niin toivoton tapaus :D

Keksin tuossa myös yhdellä sauvakävelylenkillä miten siitä saa extremeä... Kaatosade, jäinen latupohja ja jyrkkä alamäki. Siinä ei paljon nastatkaan auta. Se oli kyllä muutenkin ehkä paskin lenkki olosuhteiden puolesta pitkään aikaan. 90 min ja siitä ajasta satoi kaatamalla vettä yli puolet. Olin niin märkä ja jäässä, kun pääsin kotiin. Onneksi ja onneksi ei ollut pakkasta tai olisin jäätynyt pystyyn. Tosin jos olisi ollut pakkasta sade olisi ollut lunta...

Tässä vaiheessa lenkkiä vasta melko märkä

Selvisin, mutta piti mennä metsään

Ja tämä satulahomma. 2013, kun ostin pyörän, totesin sen orkkis satulan olevan aivan toivoton tapaus meikäläisen tusoonille. Laakista osui onneksi hyvä valinta ISM:n adamo racing 2. Sillä ollaan menty aika iloisesti tähän asti. Mitä nyt pientä säätöä ollut korkeuden kanssa, kun kengät vaihtui jne. Satula on nimittäin hirvittävän tarkka korkeudesta, kun on aika leveä. Ja housuista. Tai itse olen. En tiedä oikein. No sopivat combot kun löysi, niin pystyi ajamaan vaivatta vaikka kuinka pitkän matkan. Tähän asti.

Vanha hyvä satula

Ilmeisesti perseen asetukset ovat muuttuneet sen verran, että tämä hyväksi todettu satula alkoi hiertämään vasemmalle jotenkin mystisesti. Ei auttanut vaikka pisti ykköset jalkaan. Trombosol ollut kovassa käytössä yhdessä vaiheessa ja piti ajoittaa treenejä niin, että pyöräilyt eivät olleet kauheen lähekkäin. Eikä se ollut kamalan mukavaa muutenkaan, kun koko ajan sai vähän varoa ja hieman hampaat irvessä.

Nyt on sitten ensimäinen uusi kokelas testissä. Se taitaa olla vähän liian leveä. Pitäisi vaihtaa se kapeampaan versioon. Seuraava mikä siinä voi tulla vastaan on se satulan kärki ja löydänkö rennon ajoasennon. Hirveää säätöä luvassa siis. Eli melko tuskaisia tunteja pyörän selässä ollut ja tulee vielä olemaan...

Akseli päivitys loppuun. Nuhat ja vatsavaivat taisi tosiaan enteillä hampaita, koska aaton aattona ilmestyi pienet naskalit nyt myös ylös :D Jälleen kerran havaitsin asian, kun purtiin sormeen. Nyt sitten niitä nököjä on kiva naksuttella/narskutella yhteen, mikä taas saa minut ihan kananlihalle. Ihan kamala ääni.

Äitillä on kaikkee kivaa

Jätkä oli 7 kk tarkastuksessa joulun alla rikkonut 10 kg rajan ja pituutta oli muutamaa milliä vaille 70 cm. Tosin 74 bodyt on osa jo aika pienen oloisia. Joko vaatteissa on hirvittävää vaihtelua tai jäbän keskivartalo on pidempi kuin jalat, koska housut meinaa olla pitkiä. Ollut kyllä aina niin, että leveys loppuu ennen kuin pituus :D