sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Elämä yllättää

Todettiin, että tämä isänpäivä on sopiva päivä saattaa kansan tietoon tämä tulevan tapaturman :D Itse olen lähinnä hämmentynyt asian saamasta huomiosta sen tullessa julki. Itse olen ollut aika coolisti ja kirjaimellisesti vain odotan. En ylipäätään tykkää hössötyksestä. Eli lyhyesti ja ytimekkäästi: meille on tulossa toukokuussa perheenlisäystä. Näin käy ilmeisesti, kun ei pysty treenaamaan ja jää liikaa aikaa kaikkeen muuhun :D

Ostin teräsmiehelle isänpäiväkukan

En ole koskaan ollut mitenkään innoissani lapsista tai edes ajatellut mitenkään aktiivisesti niiden saamista. Eli tämäkin oli lähinnä selvitessään vähän sellainen oh shit hetki pari kuukautta sitten, että nytkö sitten. Kyllähän siinä pieni pelko on kytenyt taustalla koko ensimmäiset 3 kk, kun 2½ vuotta sitten oli ensimmäinen mahdollisuus, mutta se päättyi omia aikojaan ja vielä melko kivuliaasti. Siitä jäi sellainen fiilis, että ei enää ikinä. 

En ollut edes valmis henkisesti ja fyysisesti silloin. Turposin heti alussa monta kiloa ja leposykkeeni oli 20 pykälää yläkantissa. Vaikka ei ollut pahoinvointia voin vain huonosti ja kaikki tuntui pahalta. Pelkäsin, että pieni sydän parkani ei jaksa tai miten se tulee jaksamaan. Tällä kertaa ei ole ollut oikein mitään. En silti nauti olostani, kun toisinaan tule epämääräisiä kiristyksiä ja vihlaisuja. Enkä voi juoda edes lempijuomaani punaviiniä, mikä vähän ahdistaa välillä. Ja muutenkin joutuu miettimään vähän väliä voinko nyt ottaa tätä ja tätä ja tota ja otan kuitenkin :D Kamala väsymys vain ollut ja sain flunssan, jotka eivät normaalisti tartu minuun. Ärsyttävää.
 
Treenaamista pyrin jatkamaan niin normaalisti kuin vaan pystyn ja niin kauan kuin vain suinkin pystyy. Tämä flunssa on tehnyt sen, että ei ole pahemmin pystynyt liikkumaan melkein kolmeen viikkoon koiran kanssa kävelyitä lukuunottamatta. Sitten iski vielä talven mikä entisestään hyydytti ulkoiluintoani, niin aika kamalaa ollut. Nyt, kun talveen alkaa vähitellen tottua iskee sitten vesikelit. HYI! Olisi nyt voinut pysyä tällaisena, kun ehti jotenkuten jo tottuakin.

Perjantaina meinasin mennä uimaan, kun alkoi selkä kiukuttelemaan liikkumattomuuden takia, mutta onneksi taas tein dynaamiset venyttelyt, niin into vähän laantui ja selkäkin helpotti. Ei olisi jaksanut uida se tuli selväksi. Tai ehkä olisin, mutta varmaan olisi tullut vielä takapakkia paranemisessa. Sen verran yskitti venyttelynkin jälkeen. Nenä kyllä aukesi. 

Tänään koitin uudestaan ja vaikka venytellessä tuntui vähän oudolta, pistin sen liikkumattomuuden piikkiin, niin uinti tuntui heti hyvältä. Oli taas kiva olla vedessä. Ihan eri fiilis kuin pari viikkoa sitten, kun viimeksi tuli tehtyä yhtään mitään. Piti uida rauhassa ja onnistuin mielestäni siinä aika hyvin pullarin avulla. Oli hyvä uinti ja nyt on hyvä olo.

Tällä mennään miten mennään ja kyllä minä ajattelin ensi vuonna loppukesästä kisatakin, jos palautuminen tästä koettelemuksesta menee hyvin. Siihen siis tähtään. Ehkä Ahvenanmaalle sitten. Mutta se on sen ajan murhe.

5 kommenttia:

  1. Mahtava uutinen, onnellista odotusta! Mekin kerroimme ensimmäisestä raskaudesta sukulaisille isänpäivänä, mutta siitä on jo 22 vuotta. Pojalla on synttärit 11.6. ja pari vuotta myöhemmin syntyneellä tyttärellä 31.5. Kesävauvat on kivoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset :) Aika samoihin aikoihin menee toivottavasti ei kuitenkaan noin pitkälle. Voi tulla vähän tukalaa muuten, kun la 22.5.

      Poista
    2. Mulla syntyivät molemmat vajaa viikko ennen laskettua aikaa. Toivottavasti sinulla sama juttu!

      Poista