sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Pullukka Run

Viimeinen työviikko meni niin äkkiä ja ilmojen ollessa ihanan kesäiset unohdin aivan blogin päivittämisen. Piti monena iltana, mutta se aika meni sitten ulkona hengatessa. Treenattua tuli jonkun verran juoksu päällimmäisenä mielessä, koska siihen pitää nyt panostaa oikein urakalla muita lajeja kuitenkaan unohtamatta.

Maanantaina uin ~1 km ja juoksin päälle ~5 km vanhoilla kengillä. Tiistaina oli jälleen ihanan tuskainen hieronta, en siis mitenkään tykkää siitä, että sattuu, mutta se on vaan siedettävä. Tällä kertaa painettiin jotain hiton kipupistettä millä avattiin piriformis lihas tai jotain, mutta joka tapauksessa se sattui niin paljon, että en tiennyt kestäväni niin paljon kipua ylipäätään. Okei en kestänyt, mutta mihinkäs siitä olisi päässyt :D

Keskiviikkona menin juoksemaan Newtoneilla 6 km lenkin. Ooh ne kengät. Ne on ihan uskomattomat. Tein pari vetoa ylämäkeen niillä ja katsoin hämmästyneenä jalkojani, että mitä ne tekee?! Kengät ilmeisestikin ohjaa asellusta ainakin itselläni niin paljon oikeaan suuntaan, että juoksen väkisinkin paremmin. Oli hyvä lenkki ja nousua oli yhtä paljon kuin Kiskon pyöräenkillä. Hullua. Ei tullut jalat kipeiksi tälläkään kertaa. Testasin myös vähän mitä sitä laittaisi päälleen lauantain puolimaraan, että ei sula. Oli hyvä kokeilla, kun vielä kahdeksalta illallakin mittari näytti 28 astetta.

Ei ainakaan shortseja, koska sisäreidet hitsaa
Torstaina harrastin vaan venyttelyä ja perjantaina oli Hypy cupin 1500 m uinti. Uinti oli vähän ylimittainen, mutta ei se mitään. Kulki itselläni ainakin hyvin ja tuntui mahtavalta. Fiilistä paransi vielä se, että sain ostettua vihdoinkin Polarin v800 kellon. Meni se lenkki vähän opetellessa, kun en osannut edes sammuttaa harjoitusta :D Uintiin meni 31 min 40 s. Toisella kierroksella tuntui, että lähti vasta kulkemaan kunnolla, sain myös kiristettyä loppua kohti ja takasuoralla tuntui, että persikka sulaa märkkäriin eli tuli kuuma :D Ensimmäisellä kierroksella paransin ainakin sprintin aikaa minuutilla, mikä on mahtavaa, kun ei ole kauheasti tullut uitua tässä kuitenkaan.

Uintiporukka ja itse urheilullisena bikineissä
Eilen koitti sitten itse juoksupäivä. Osallistujia toista kertaa järjestettävälle pullukka runille oli joku ~400. Siellä oli vaihtoehtoina pikkupullukka ja tämä mihin itse menin. Pikkupullukka oli jonkun 6 km. Illalla oli myös stand uppia ja juhlat, mutta ne jäi itseltä väliin, vaikka lippukin oli hankittuna. Päivästä oli tulossa lämmin ja valitsin jalkaani 2xun kompressio housut. Ei PITÄISI hiertää mitään...

Juoksu reitti meni niin, että kaksi kertaa juostiin ensin kenttä ympäri, sitten pikkulenkki ja sitten taas kentän ympäri ja sille pidemmälle lenkille, joka oli vähän vajaa 5 km. Aina kierrosten välissä käytiin kuitenkin tuulettamassa urheilukentällä. Reitti oli mukavan vaihteleva, vaikka väittivät mäkiseksi, niin en kokenut sitä kauhean pahana ja mittarikaan näyttänyt mitään sellaista. Taidetaan me suomalaiset olla vaan totuttu niin tasaiseen maastoon, että pikku nyppylätkin tuntuvat alpeilta ;)
 
Ei yhtään jännitä


Lähtökuopissa melkein

Sami sielä vielä huuteli ja Lasse järkkärinä boustailee etualalla

Viivalla

Ja liikkeelle

Jäniskin ilmesty paikalle



Meikä lyllertää

Illan isäntä itse

Toiselle kierrokselle



Kilpasarjan voittaja, jonka jalat eivät tainneet paljon pysyä maassa :D

Luovutuspiste josta sai vesi ilmapalloja ja vesipyssyä + houkuteltiin sinne

Huusin niille jotain älykästä

Ja sain vesi ilmapallon liikkeelle

Lähestyy...

Osuuko...?

Lähestyy...

Maahan meni

Ja paskasta naurua

Neljännelle kierrokselle

Ei oo enää yhtään kivaa


Luovun tyhjiin imetystä vyöstä

Viimeiselle kierrokselle

Väsynyt loppukiri maaliin



Ohi on!


Totaali valahtaminen

Matkalle olin varautunut pääasiassa omin juomin, eli neljä "bliw" pulloa Isostarin endurancea ja kolme GUn geeliä. Ensimmäisen otin ennen kisaa, Chocolate outrage, toisen otin 45 min kohdalla, espresso love, ja viimeisenä 1½h aikaan roctane geelin, chocolate rasberry nomnom niin hyvää. Jaksoin mennä ihan hyvin niillä. Juottopisteitä oli kaksi ja kentällä olleesta otin urheilujuomaa kerran, mutta viimeisellä kierroksella otin myös vettä ja toiselta juottopisteeltä myös vaikka vähän jännitti käykö mahaan. Otin sen riskin, koska matkaa ei ollut enää pitkälti. Energiat loppui 400 m ennen maalia, eli alkoi palelemaan. Oli mennyt vähän kauemmin kuin olin laskelmoinut, että aika tarkka oli. 

Loppukirin olin päättänyt ottaa siitä, kun tullaan kentälle, mutta jalat eivät oikein enää totelleet komentoja. Sitten, kun meni viesti perille se lähti yllättävän kevyesti. Tuntui suorastaan ihan mukavalta. Maaliin tulin ajassa 2h 32min. Keskisyke 160 ja maksimi 174. Keskivauhti 7:07 min/km. 

Jalat oli ihan loppu. Lysähdin nurmikolle syömään ja juomaan maalikassin eväitä ja sen jälkeen, kun koitin nousta ylös ja lähteä suihkuun, ei siitä meinannut tulla mitään. Suihkussa huomasin, että housujen takasauma oli onnistunut hiertämään persposkeen... No en jätä enää niitä dri-fit kalsareita pois... Vahingosta viisastuneena jälleen. Se oli onneksi ainut damage tältä reissulta.

Loppufiiliksenä voin sanoa, että AIVAN MAHTAVA tapahtuma! Siellä oli oikeasti hauskaa. Tuntui, että melko matalan kynnyksen kisa, koska paljon ensikertalaisia. Ihmisiä kiusaa niin monet asia ja itseäni ainakin se, että en ole niin kauhean urheilullisen näköinen trikoissani :D Ei olisi ehkä tullut lähdettyä muualle ensimmäistä kertaa juoksemaan kovinkaan helposti, mutta nyt sekin on tehty.

Polar kertoo että palautumiseen menee kahdeksan päivää, mutta omegawave taas näytti, että olen elämäni kunnossa tänä aamuna. Ohhoh lihakset ei ole kyllä ihan samaa mieltä, hyvä jos sängystä pääsin ylös. Pitää tässä nyt sitten koittaa löytää näiden kahden viisaan laitteen välille tasapaino :D Jos sitä nyt kävisi tänään kuitenkin kevyesti uimassa, kun on niin mukavan lämminkin :)

Loppukevennykseksi vielä kauraroottorin matkalta ottamia kuvia...

Toisen kierroksen lopulla jaksoi vielä nauraa

Kolmannenkin kierroksen jälkeen jaksoin vielä vähän daadirland daata musiikin tahtiin

Neljännen lopulla alkoi olemaan jo aika loppu

8 kommenttia:

  1. Jee onnittelut Pullukka Runista. Hienon kuuloinen tapahtuma, olisin kans halunnut olla mukana. =)
    Ja kuules, kyllä sää ihan urheilevalta ihmiseltä näytät. Trikoissa tai ei niin näytät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Noh kauneus/kauheus on vähän katsojan silmässä ;) itseään kohtaan on aina liian kriittinen, mutta ihan lohdullista kuitenkin kuulla, että ei ole niin järkyttävä ilmestys :D

      Poista
  2. Hiphei, onnea! Ajatteles kuinka paljon kovempaa meet sit uusilla tossuilla kunhan otat ne kunnolla käyttöön :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) Täytyy alkaa ajattelemaan asiaa, kun ei tuo vauhti päätä huimaa! Antaa ehkä vähän toivoa :D

      Poista
  3. Olin myös mukana, tosin vaan Pikkupullukalla. Oli elämäni ensimmäinen juoksutapahtuma! Itsellä kun iski toi palelu ja totaalinen sippaus ihan jo sillä ensimmäisellä ja ainoalla kierroksella, niin ei voinut kuin ihmetellä ja ihailla teitä puolikkaan juoksijoita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hei hyvä homma! Nyt sekin on koettu :) Itselleni tuo oli myös ensimmäinen pelkästään juoksua sisältävä tapahtuma ja jännitti kuin ensimmäinen triathloni :D
      Ei se matka itseltäni enää 10 km jälkeen enää kovin kevyesti taittunut, mutta päättäväisyydellä ja lisäenergialla siitäkin selvittiin.

      Poista
  4. Hyvä Laura, onnea! :) Ja hyvä uintikin viikolla tuo 1500m. :)

    VastaaPoista