torstai 3. huhtikuuta 2014

Testi uinti ja märkkäri testi

Lepäilyviikko on ollut väsynyttä menoa. Olen vain odottanut, että viikko loppuu, kun tässä on tätä tekemistä riittänyt. Huomisen otin sentään vapaaksi töistä, että saan nukkua edes yhden yön niin pitkään, kun nukuttaa ennen leiriä. Herään varmaan sitten kuitenkin seitsemältä...

Viikon kohokohdat ovat olleet nyt HyPy cupin 400 m testiuinti ja kävin Espoonlahden uimahallissa kokeilemassa Sailfishin märkäpukua. Endurance sports oli esittelemässä sitä ja Zone3sta siellä. 

Tiistaina oli siis tämä jännittävä testiuinti. Odotin sitä ihan kauhuissani, jos kukaan ei ole huomannut aijemmista teksteistä. Pelkäsin pettyväni itseeni ja siihen, että jos ei olisi tullutkaan lisää vauhtia. Kellotin siinä ensin yhden seuralaisen uinnin ja sitten verrasin toisen uinnin, jonka jälkeen lähdin itse kisaan. Ensimmäinen 100 m meni ihan kepeästi. Sitten alkoi tuntumaan olkapäissä. Puolessavälissä alkoi tuntumaan, että eikö tää vois jo loppua! Viimeinen 50 m tuntui, että ei ole enää käsiä. Kun kuulin ajan, en voinut uskoa kuulemaani. Piti varmistaa vielä :D 7:47 min. OOOÄMGEE! Yli minuutin parantunut Joroisten 400 m. Tulin toiseksi naisten sarjassa. Voittaja ui 7:28 min. Olen todella tyytyväinen lopputulokseen. Ei tarvitse enää paljoa parantaa.

Tänään kävin testaamassa märkkäreitä. Koikeilin vain purjekalaa ja otin omani mukaan vertailumielessä. Zonelta ei ollut kuin saman tasoisia kuin oma pukuni niin jätin niiden kokeilun toiseen kertaan. Kokeilin siis Sailfishin G-Rangea. Puku oli hävyttömän helppo pukea ja se oli sellainen kevyt päälläkin. Uidessa se oli myöskin ihan älytön. Vaikea edes kuvailla. Se päällä suorastaan lensi. Masentavaa... Kun nyt iski älytön tarve ostaa uusi puku... Pelkäsinkin, että tässä voi käydä näin. Kun ei ole aikaisemmin tietänyt paremmasta, niin ei ole edes voinut haluta parempaa. Nyt sitten menin tekemään sen.

Vanha pukuni oli ihan loistava alkuun, mutta nyt, kun huomaa, että saa 100 m matkalla melkein 20 s eroa toisella, niin tietää, että voisi olla aika päivittää. Tekniikan pitää olla siis kunnossa ennen kuin alkaa ostamaan kalliimpaa pukua, koska ei se puku auta, jos ei osaa uida. Näissä kalliimmissa puvuissa ilmeisesti kelluttavuus vähenee, kun materiaali ohenee. Aurgh ei tässä näin pitänyt käydä. Nyt pitää vain miettiä...

Hassu kala

Ja hassu minä
Haluan kyllä kokeilla muitakin, ennen kun teen päätökseni asiasta.

Huomenna leirille. Se typistyi vain kahden päivän leiriksi, koska ei tullut tarpeeksi tyyppejä, että mesta missä ollaan olisi ollut auki sunnuntainakin, mitä se ei ilmeisesti normaalisti tee. Sunnuntaina jatkan kuitenkin HyPyn omalla leirillä, missä vetäisen taas venyttelyt ja sitten ainakin pk-lenkkiä päälle, mitä se sitten ikinä onkaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti