sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Kovempi viikko ja hartia jumi

Nyt on sitten se kovempi viikko taputeltu. Tosin jäi vajaaksi, kun hartiasta johtuva jännityspäänsärky pilannut yöunet ja fiiliksen. Muuten ihan hyvä meininki ollut. Välillä tullut kyllä sellainen olo, että päivistä loppuu tunnit kesken. Harmittaa melkein, että pitää käydä töissä ja sielläkin niin kiire. Haluaisin vaan urheilla, kun se on niin kivaa. Jotenkin tämän huvituksen kulut pitää kuitenkin kattaa, kun ei tässä mitään sponsoreita ole :P

Maanantaina pyörittelin kevyesti tunnin ja tiistaina juoksin puolitoista tuntia. Vähän oli nihkeää, kun ei oikein vielä kulkenut. Keskiviikkona alkoi vihdoin taas löytymään. Pyöräilin taas puolitoistatuntia ja perään 20 min juoksu. Juostessa iski se hullu onnen tunne, kun on niin kivaa!

Tanssitorstai palasi taas kehiin, mutta en pystynyt menemään tankotunnille olkapääni takia, joka alkoi kipuilemaan. En tiedä mistä se tuli, mutta veikkaan nukkuneeni ke-to välisen yön melkolailla samassa asennossa eli oikealla kyljellä. En saanut kättä nostettua kunnolla ylös ja alkoi haittamaan vähän töissäkin, kun ei oikein käsi noussut hiirelle. 

Perjantaina oikuttelu jatkui ja vähän huolestutti uimisen puolesta. Ei se pahasti sattunut, mutta kysyin apua uinnin valmentajalta, joka taitaa olla myös hieroja, et mitä mä teen!? Joku lihas kiristää ja hiertää johonkin ja pitää painaa lapaluun yläreunan päältä. Joo auttaa aina 5 min sitten särkee taas päätä... Kiitos kuitenkin teräsmiehelle, joka jaksoi vaivata pariin otteeseen betonista hartiaa...

Lauantaina kaupassa meni vähän pitkään ja pääsin aloittamaan 3 h pyöräilyn vasta puoli kuudelta illalla... Sitten siihen päälle vielä 20 min juoksua. Menin ihanan myöhään taas. Ja päätä särki. Otin 600 buranan ja panacodin nukkumaan mennessä. Heräsin neljältä ottamamaan lisää lääkettä, kun särki taas enemmän. 

Lauantai iltana 3h pyöräilyn päälle juoksemaan.
Kauppareissun yksi löytö: One Wayn takki Prismasta -70%. Oli hyvä.
Tämä päivä meni vähän plörinäksi huonosti nukutun yön takia. Olisi pitänyt juosta ja pyöräillä uinnin lisäksi, mutta oli niin nuutunut päänsäryn takia, että totesin turha vaiva ja teen kotityöt, jotka olisivat jääneet muuten tekemättä.  

Yritän lohduttaa itseäni, että ei tämä ole mikään katastrofi, kun en pysty tekemään kaikkea mitä ohjelmassa lukee, mutta kyllä se silti harmittaa... Tunnollinen ja tarkka, kun olen.

Uinti meni kuitenkin ihan kivasti, vaikka alkuun vähän epäilin jaksanko ja mitä olkapää tykkää. Päänsärky itseasiassa hellitti uinnin aikana ja hartia tuntuu jo vähän siltä, että lihasjumi luovuttaa vähitellen. Sain myös jatko ohjeita hoitoon, että nyt hieronta sikseen, jos on tulehdusta, ja lisää vaan buranaa ja tiikeriä tassuun eli tiikerirasvaa. Uitua tuli 3 km. Ihan kivasti. Keskiviikkona sitten seuraavan kerran.

Ensi viikonloppuna on sitten GoExpo! Tästä se kevät alkaa. Ja neljäs vuosi triathlonin parissa. Hämmentävän nopeasti aika menee ja huikeasti tullut edistystä siitä mistä on lähtenyt, kun alkaa muistelemaan. Hyvänä esimerkkinä juoksu. 2012 keväällä, kun aloitin ensimmäistä kertaa juoksin 50-100 m pätkissä 2.5 km lenkin. Uida en oikein osannut ja pyörällä 12 km oli todella hurjaa... Aika pitkälle siitä on jo päästy ja loppua ei näy :)

Kuva

Nyt pitää vielä selvitä viikosta kovin. 13 tuntia. Here I come!

2 kommenttia:

  1. Sitä vaan, että hyvältä kuulostaa sun treenit! :) Toivottavasti jumi antaa periksi ja särky hellittää. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh kiitti :D Kyllä ne hyvältä tuntuu vaikka ihan kauheelta ;) Ei oo hartia ja särky enää niin paha, onneks. Lähes kunnossa siis jo.

      Poista