maanantai 4. huhtikuuta 2016

Testing testing

Nyt on taas virtaa, niin että ei meinaa paikoillaan pysyä! Tullut nukuttuakin niin paljon, että voin vihdoin sanoa tuntevani itseni pirteäksi. Toinen todella kevyt viikko olikin siis aivan loistava idea. Polvi on kuitenkin edelleen kipeä...

Joku päivä koitin siinä miltä virtual reality tuntuu

Maanantai, keskiviikko ja perjantai meni tehdessä ei mitään urheilullista. Ei sitä tiistainakaan tullut urheiltua, mutta kävin hoidatuttamassa ehkä enemmän henkistä puolta fyysisen lisäksi kasvohoidossa Hoitohuone Lightnessissa. Minulle tehdään nyt kolmen kerran Exuviance sarjahoito ihoni kuntoon saamiseksi. Oh mään, kun näyttää ensimmäisen kerrankin jälkeen jo niin hyvältä, että en malta odottaa mitä se on hoidon päätyttyä :D 

Töissä herkuttelua kiitos japanilaisten kollegoiden

Torstaina oli uintia ja vähän jännitti, kun näin ohjelman. Näytti aika kovalta setiltä... 2200 metriä ja kovaa/melko kovaa 600 m yhteensä. Lentävillä lähdöillä 50 m pätkiä neljä, mikä tarkoittaa sitä, että on 60s aikaa aina yhteen rundiin taukoineen. Eli lähdin viimeiselle käytännössä samantien... Sitten vielä 4x100m VK-ta... Vaikka se siinä uidessa tuntui vähän kovalta, niin jälkeenpäin oli kyllä todella hyvä olo. Ja ihme kyllä unikin tuli nukkumaan mennessä melkein samantien.

Lauantaina laitettiin laina Olmoon, maantiepyörä Kuusijärven sprinttiä ja Escpe from Alcatrazia varten, polkimet ja oma satula. Sitten koitin vielä miten onnistuisi rullilla ajo. Melkein heitin toivoni samantien, kun se tuntui ihan kauhealta. Pelotti niin perrrrhanasti, että sain melkein migreenin. Kävin välissä heittämässä muutaman sadan metrin lenkin tiellä ja koitin uudestaan. Nyt sujuikin jo huomattavasti paremmin. Ehkä en vielä luovuta.

Valmiina matkaan

Siellähän sitä mentiin ja oli ihanaa

Päivällä kävin toisessa Neurosonic hoidossa Kehonhuolto jumissa.fi. Nyt koitin aktivoivaa ohjelmaa. Oli aika huippu! Sen jälkeen olikin sitten oikeasti ihan hyper aktiivinen ja ruokakaupassa seikkailun jälkeen piti lähteä vielä vähän pyöräilemään. Ajoin 18 km Olmolla ja totesin sen ihan mahtavaksi. Stemmi pitää vaihtaa vaan lyhyemmäksi. Pyörässä on 170 mm kammet ja ne tuntui niin tehokkailta, että pitää varmaan vaihtaa Feltiinkin. Siinä on alkuperäiset 172 mm. Täytyy vielä vähän vertailla, että olen ihan varma. 

Neurosonicissa hakemassa aktiivisuutta

Maantiepyörä oli niin erilainen ajaa ylipäätän. Ajoin puolivahingossa lenkin lopussa elämäni ensimmäisen kerran jopa ilman käsiä. Otin juomapuolloa ja jokin kevät kärpänen lensi päin näköä, niin huomasin, että olin irroittanut molemat kädet tangosta. Ensin vähän säikähdin ja löin molemmat räpylät kiinni, mutta sitten piti koittaa pari kertaa uudestaan, kun en voinut uskoa sitä todeksi! Hyvin se onnistui, enkä kaatunut tai edes meinannut. Tainnut tasapaino ja motoriikka vähän parantua.

Hyvin nukutun yön jälkeen oli luvassa elämäni ensimmäinen juoksutesti. Tesku järjestää testejä siellä täällä ja kiitos Liikuntapäiväkirjan huomasin, että Liikuntamyllyssä olisi yksi. Päätin pitkän empimisen jälkeen tarttua tilaisuuteen. Jahkailin asian kanssa, koska inhoan testi/koe tilanteita enemmän kuin mitään muuta ja tyrin ne sen takia yleensä aina.  

Auts

Veri lentää. Ei nyt oikeesti :D

Testi tuli tehtyä ja ihan hyvä mieli siitä jäi. Vaikka pahalta se tuntuikin. Tulokset saan huomenna tai ylihuomenna. Ne kyllä jännittää aavistuksen. Testissä juoksu kulki hyvin. Juoksin 6x1km ja yksi kilsa oli viisi kierrosta Liikuntamyllyn radalla. Verta vuodatettiin ennen juoksua ja joka kilsan jälkeen. Nyt on vähän sormi kipeä siitä. Sykkeen en saanut kuin 180 puristettua viimeisellä suoralla, koska en vaan saa itsestäni irti. Pitää olla kisatilanne ja vähän adrenaliinia. Paras taitaa olla jonkun sprintin loppukiristä 185 ja 190 oisi laskennallinen ja uskon että se on se, koska en todellakaan saanut itsestäni kaikkea irti.

Holkkäillen

Se mikä kyllä alkoi vähän harmittamaan, että juoksuni näyttää aika löysältä... Siltä se ehkä vähän tuntuukin. Onpahan ainakin rentoa... Tämän huomasin teräsmiehen ottamilta hidastetuilta videoilta. En oikein tiedä mitä sille tekisin... Vauhdin puutekin taitaa johtua siitä. Meinaa mahistaa eli masentaa ja ahdistaa.

Tesku järjestää aika paljon tässä noita testejä, että sinne vaan niin tietää missä menee

Ensi viikolla jatkuukin sitten taas urheilullisimmissa merkeissä. Toivottavasti pääsee taas treenien makuun normaalisti. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti