maanantai 20. tammikuuta 2014

Vuosi sitten

Niin mitä tapahtuikaan vuosi sitten. En oikein tiedä mikä minuun silloin iski, kun päätin alkaa kirjoittamaan tätä blogia. Yksi syy oli varmaan se, että olin havainnu töissä miten suuria ongelmia minulla on tekstin tuottamisessa. Sen takia myös inssityöni oli jäänyt junnaamaan paikoilleen. Bloggari ystäväni kannustamana keräsin rohkeuteni ja aloin kirjoittamaan. 

Alkuun en kirjoittanut omalla nimelläni, mutta sitten totesin sen vähän työlääksi, kun piti miettiä mitä kuviakin voin julkaista jne. Sitten mietin mikä minua kiinnostaa toisten blogeissa. Luen itse ainakin mielelläni sellaisia blogeja, joista tulee sellainen tuttavallinen fiilis kirjoittajan kanssa. Siinä vaiheessa päätin, että turha salamyhkäisyys saa jäädä. Onhan se lukijallekin varmasti mukavampaa, jos pystyy vähän samaistumaan kirjoittajan fiiliksiin ja kokemuksiin. Asiasta voi olla montaa mieltä, mutta tässä omani.

Vuodessa on tapahtunut ja muuttunut paljon. Oma suhtautumiseni urheiluun varmaan kaiken päällimmäisenä. Vuosi sitten oli vaikea lähteä haastamaan itseään sinne epämukavuusalueelle, missä henki ei kulje kunnolla ja lihaksiin sattuu. Nyt se on aika itsestään selvyys :D Myös ulkomuotoni on muuttunut takaisin siihen suuntaan mitä se oli joskus kymmenen vuotta sitten. Eli lihakset alkavat taas palaamaan.

Vuosi sitten aloitin myös HyPyssä ja triathlonkoulussa. Olen saanut tutustua kymmeniin mahtaviin ihmisiin ja saanut uusia ystäviäkin. Jälkimmäinen ei ole ollut minulle kovin helppoa koulukiusattuna ja vähän muutenkin erilaisena nuorena. Olen vähän arka ihmisten suhteen. Ehkä tämä yhteinen mielenkiinnon kohde on auttanut tutustumisessa ja luottamisessa toisiin.

Laji on imaissut sen verran tehokkaasti mukanaan, että vuodessa on kertynyt kaikenlaista välinettäkin. Märkäpuku, toiset juoksukengät, tt-pyörä jne. Muutaman kerran tuli mietittyä alkuun mitä kaikkea muuta olisi saanut sillä rahalla, jonka upotin välineisiin. Parit Thaimaan matkat ainakin, mutta olisinko niin onnellinen kuin nyt olen, jos olisin käyttänyt rahat matkustamiseen? En usko. Olen oikeasti paremmassa kunnossa kuin koskaan aikaisemmin. Olen iloinen, jaksan asioita paremmin ja ennen kaikkea olen motivoitunut.

Lukijaksenikin on ilmoittautunut peräti 22 ihmistä vuodessa. Muitankin varmasti on, mutta tuo on ainakin virallista. Kiitos kaikille, jotka jaksatte lukea höpinöitäni. Laatu varmasti paranee ajan kanssa, kun opin kirjoittamaan joka kerta paremmin. Tälle vuodelle tulee varmasti jänniä ja mielenkiintoisia juttuja, ehkä muustakin kun pelkästä treenaamisesta, mutta en pahemmin suunnittele mitä kirjoitan niin en voi luvata mitään :D 

Ensi kesää odotan innoissani ja tarkoituksena on osallistua kolmeen perusmatkaan ja SM-sprinttiin. Sprinttiin menen ikäsarjaani, koska yleisessä saa peesata enkä omista maantiepyörää. Lisäksi olen peesaamista vastaan tässä lajissa niin vahvasti, että en osallistu peesivapaisiin sarjoihin enää. Se on varma. Kaiken tämän pulppuilun sai varmaan aikaiseksi lepopäivä. Muistakaa pitää sellaisia.

Kaunista, mutta niin kylmää
 

4 kommenttia:

  1. Ja oli ihan loistava päätös aloittaa blogi, vai mitä! :)

    VastaaPoista
  2. Mitä tulee kirjoittamiseen ja blogin pitämiseen, niin mulla oli saman lähtökohdat. Aina ollut huono kirjoittaja, en halunnut paljastaa täysin omaa identiteettiäni eli kuvat ym olivat sellaisia, ettei mua pystynyt tunnistamaan - ainakaan helposti.

    Ei kyllä uskoisi, että olet ollut arka :). Susta hehkuu positiivisuus ja tasapaino.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :) Ei se kyllä aina siltä tunnu :D Arka olen edelleen, mutta en anna sen hallita. Myrsky pääni sisällä yllättäisi varmasti, jos näkisi sinne. Epämukavuusalueella oleminen on siis kovin tuttua muuallakin kuin urheilussa :)

      Poista