sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Käringsundin sprintti

Jännää
Oli hyvä reissu wannabe Ruotsiin :D Matka alkoi perjantai iltana kauniissa säässä.
Aurinko paistaa ja sillee






Poseerausta kannella
Syötiin laivassa ennen kuin mentiin nukkumaan yhdeksän aikaan. Puoli neljän herätys kuulosti jo siinä vaiheessa pahalta. No nukuin jotenkuten, mutta jalkaa alkoi särkemään ja jouduin nousemaan vielä sen verran, että sain napattua särkyä estävät lääkeet. 

Herkkua



Herätys tuli ja olitiin molemmat ihan tokkurassa. No laivasta ulos ja läheisen puistotien varteen parkkiin ja vielä pari tuntia unta palloon sikiöasennossa. Seitsemän aikoihin alettiin sitten heräilemään uudestaan ja paikat ihan jumissa siitä luksusnukkumisesta.

Aamu usvaiset maisemat olivat aivan huikeat. Vaikea edes kuvailla sitä näkyä ja kuvaa en saanut otettua, koska ainut kamera oli navigaattorina. Meiltä jäi siis kunnon kamera matkasta ja tajusimme sen liian myöhään. Ajelimme siinä sitten vähän reilun 30 km Maarianhaminasta Käringsundiin maisemia ihaillen. 

Perille saavuimme vähän jälkeen kahdeksan. Vielä oli aika hiljaista, mutta vähitellen alkoi paikka heräilemään, koska nuorten startti oli yhdeksältä. Kuljeskelin aluetta ympäriinsä ja tutustuin vaihtopaikkaan ja reitteihin.  

Uinnin lähtö
Venelaiturilla
Aivan tyyntä ja mielettömät maisemat
Hullun kirkas vesi ja vähintään 2 m syvää laiturin päässä
Vaihtopaikalta näkymää
 Siinä sitten kannustettiin nuorten sprintti ja puolikkaalle lähtijät matkaan. Koitin juoda ja syödä mahdollisimman hyvin ennen puoltapäivää ja omaa starttia. Päivästä oli tulossa vähitellen melko lämmin, mutta merivesi oli vain 16 asteista. Iski sinä sitten joku vatsakipu pirulainenkin tuntia ennen lähtöä, mutta taisi olla vaan hermoheikon vatsa :D


Kilpasiskojen lähtösähellystä



Höpinää

Lähtö lähestyy

Leuka rintaan ja kohti uusia vastoinkäymisiä
Kädet ui jo

Ja sinne meni
 Uinti oli tosi kiva muuten paitsi, että oli siellä joku nainen sitten, joka ui kuin idiootti. Jostain syystä liimaantui kylkeeni ja ui rintaa. Koitin olla välittämättä siitä huitomisesta ja potkimisesta toivoen, että se menee kohta ohi tai jää. No ei käynyt kumpaakaan joten väistin itse vähän sivummalle. No ei mennyt kuin hetki, kun tämä pahoinpitelijä palasi iholle. Mietin mitän h**vettiä, eikö sitä itseään muka häiritse. Ensimmäiselle poijulle tultaessa tämä mukava kanssakilpailija lähti sitten vaparilla ja potkaisi vielä päähän aika mojovasti. Onneksi olen kohtuu sitkeä eikä mennyt edes taju tai mitään muutakaan käynyt. Huusin perään siitä suivaantuneena ja uinnin hajottua täysin "V*TUN ÄMMÄ!" Hetken siinä keräilin uintia ja itseäni ja jatkoin loppuun ilman muita kommelluksia. Ymmärrän kyllä tällaiset, jos on paljon ihmisiä ja ahdasta ym., mutta tämä meni kyllä mielestäni jo vittuilun puolelle.

Sieltä tullaan

Naru hukassa
Uintiin meni ajallisesti 18 min 19 s. Vaihdossa olin päättänyt ottaa pikkugeelin, että ei tulisi sitä oloa mikä viimeksi oli ollut ja toivoin pyöräilyn lähtevän paremmin liikkeelle. Pussi vaan ei tahtonut aueta ja oksukin meinasin tulla on se niin makeeta töhnää. Yök.

Ärrrrkele aukee
Yökkii

Pyörällä mentiin kaksi kertaa 10 km lenkki. Mennessä oli enimmäkseen loivaa nousua parin isomman mäen lisäksi ja takaisin saikin sitten laskea tukka putkella. Ihan kiva reitti, tykkäsin. 

Toiselle kierrokselle

Pus kuvaajalle :D
Keskinopeus jäi siltikin vain 30 km/h ja aikaa meni 41 min 17 s. Melkein kaikilla meni sarjassani 41 min pyöräilyyn. Paitsi voittajalla 38 min. 

T2
Juoksussa ylitin jälleen itseni. Juoksin koko matkan alle 6 min/km. Ei välttämättä kuulosta paljolta, mutta itselleni se on hurja parannus. Helppoa se ei ollut ja lämminkin alkoi olemaan jo tässä vaiheessa kisaa. Juoksulenkki oli kaksi kertaa 2.5km pätkä. Jälleen maisemat olivat mahtavat ja löysin matkalta tyrnimarjojakin :D Niitä palattiin sitten maistamaan kisan jälkeen, mutta on se tyrnimarja jäätelö parempaa. Olivat niin pirun happamia.


Toiselle kierrokselle
Loppukiri lähtee
 Viimeistä neljännestä, kun lähdin tarpomaan oli sellainen olo, että en pysty pitämään sitä vauhtia enää maaliin saakka. Sitten hoin itselleni "viimeinen virallinen kisa koita nyt puristaa". Vähän löysäsin kuitenkin, kun syke jatkoi vaan nousuaan ja oli enää kymmenen päässä maksimista ja matkaa oli vielä yli kilometri maaliin. No sain vielä rutistettua loppukirin ja melkein sain ohitseni menneen naisenkin kiinni ja maaliin tulin hirveä raivoirvistys kasvoilla. Harmi, että kukaan ei tainnut ottaa siitä kuvaa :D


Maalissa kuolin
Juoksun suoritin huimaan 30min 5s, joka on paras ikinä mitä olen juossut. Jalat onneksi kantoivat maaliin asti, mutta kaksi askelta sain otettua sitten menivät alta ja kaaduin. Oli kyllä ihanan rankkaa taas. Kokonaisaika 1h 33min 21.s. Olin viides \o/ Keskisykekin vaivaiset 167. Tähän olisi hyvä päättää kausi, mutta vielä on seuran kisat ensi lauantaina. Sinne voikin mennä vähän niin kuin fiilistelemään :)

Loppupäivä hengattiin mestoilla, seurattiin puolikas ja pienten lasten kisat ja katsottiin palkintojenjako, kun laiva lähti vasta puoliltaöin takaisin mantereelle Maarianhaminasta. Oli kyllä vähän väsynyt siinä vaiheessa, kun pääsi hyttiin ja köllähti nukkumaan. Vasen vammajalka alkoi kramppaamaan keskellä yötä niin että meinasi tulla itku, mutta onneksi oli vielä yksi panacodi matkassa. Järkytyin vaan siitä, koska olin ottanut jo voltarenin ja lihasrelaksantin nukkumaan mennessä. Väsymys jäi yhdeksän tunnin unista huolimatta ja tänään on tullut nukuttua parin tunnin päikkäritkin, mutta aina vaan väsyttää. Jälleen pitäisi mennä nukkumaan ja toivoa, että jaksaa huomenna töissä.

6 kommenttia:

  1. Onnittelut hienosti menneestä kisasta!

    VastaaPoista
  2. Onnittelut tältäkin suunnalta hienosta kisasta! Mä niin ymmärrän tuon 6 min/km vauhdin merkityksen. Se oli mulle sellainen "haamuraja" kunnes sitten tänä kesänä vasta oon päässy pitkiäkin vetoja sen alle.
    Mulla sama homma, ens lauantaina vielä Vuosaarijuoksu (okei, tiedän ei se ole triathlon) ja sitten kausi pakettiin ja pääsee treenaamaan. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos :) Se on joskus pienestä kiinni. Onnea sinne Vuosaarijuoksuun.

      Poista
  3. Onnittelut- hienosti suoritettu! Täällä alkaa lauantaina uimakoulu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Hienoa! Siitä se lähtee. Pitää alkaa itsekin nyt hieromaan tekniikkaa uinnissa.

      Poista