torstai 30. toukokuuta 2013

Duathlon

Keskiviikkona oli HyPy cupin duathlon. Tuli vedettyä kyllä niin kovaa kuin suinkin pystyin. Meistä kolmesta naisesta olin toisena. Juoksu on heikoin lenkki. Alkuun tuntui, että kuolen, mutta olinkin mennyt epätavallisen kovaa itselleni. 5.52 min/km näytti tulokset. 16:41 min meni siihen n. 2.84km.

Pyöräily meni paremmin kuin ensimmäisellä kerralla tempoajossa, ajettiin siis sama 20km lenkki. Mutta nyt olikin tämä uusi ja upea pyörä. Toisaalta eilen oli aika järkky tuuli... Yhdessä kohdassa missä laskin 45 alamäkeen ja tulin metsän keskeltä aukealle ajattelin jo että nyt lähti pyörä alta. Nappasi tuuli sen verran hyvin sivusuunnassa. Loppumatkasta nauratti, kun oli naama niin räässä ja kuolassa :D ah tätä urheilun ihanuutta. 42 min meni siihen sotkemiseen.

Vaihdosta en muista muuta, kun sen että join hengen hädässä, koska en ollut saanut kun kääntyessä pullon pyörän telineestä. Vähän haastava uusi paikka ja liian pitkä pullo.  

Viimeinen juoksu olikin sitten pelkkää selviämistä. Pohkeet meinasivat krampata alkuun, mutta meni onneksi ohi kun vähän venytti. 18:20min meni, mutta tuntui että loppua kohden ahdisti vähemmän. Uskoisin, että alkoi vähän se juoksukin kulkemaan. Juostiin siis sama matka kuin ensimmäisellä, mutta nyt oli nopeus pudonnut 6:27 min/km.

Koko settiin meni 1h 20min 35s. Hyvä minä :) Ja muut. Niin ja keskisykkeeni oli "kevyt" 168. Aika perus, jos vertaa viime kesän pariin kokeiluun. Taisi olla ensimmäisessä Kuusijärven kokeilussa 170 ja HCTssä 169, eli vähän saanut hilattua alas. Kehityksen huomaa pyöräilyssä ainakin siitä, että pyöräilin kokeilusarjan 14km samaan aikaan vuosi sitten. Juoksu on valitettavasti melkein yhtä huono, kuin viime kesänä... Pystyn juoksemaan pidempiä matkoja, mutta vauhtia ei ole tullut juurikaan. Pitää varmaan pyöräillä vähemmän ja juosta enemmän, valitettavasti.

Melkein kaikki lähtijät ja itsehän pönötän keskellä

Nyt koitan sitten lepuutella, että jaksan sunnuntaina.

2 kommenttia:

  1. Olet kyllä tosi kova pyöräilijä! On mukavaa saada samantasoista treeni- ja kisaseuraa :-).

    Onnea Vantaan triathlonista suoriutumisesta!

    t. Nainen kuvasta vasemmalta :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiitos :) ei kyllä mennyt tämänpäiväinen ihan kuin leffoissa uimisen osalta. Voitaisiin lähteä lenkille yhdessä, että saisin minäkin samanlaista vauhtia askeleisiini kuin sinulla.

      Poista