sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Viikko vielä

Viime viikon olin aivan tolkuttoman väsynyt! Se oli jotain aivan käsittämätöntä. Normaalisti kahdeksan tunnin yöunet ovat riittäneet aivan hyvin, mutta nyt tuntui, että olisin tarvinnut kymmenen tuntia. No kahdeksalla piti selvitä. 

Tiistaina ja torstaina selvisin sentään fustraan. Huomenna on viimeinen kerta, nou ou. Se on ollut niin loistavaa, että mitenköhän selviän enää ilman sitä. Ja se juokseminen alku ja loppu lämmöiksi siellä juoksumatolla on parantanut selvästi juoksemistani.

Perjantaina sain itseni vihdoin ja viimein kokeilemaan uutta pyörää kunnolla. Ajoin teräsmieheni kanssa 18km lenkin ja opettelin vähän vaihteita ja tangoilla röhnöttämistä. Ne on aika mukavat. Ja ylämäet menee huomaamatta. Uskomattoman mukava ajaa ja matka taittuu vauhdikkaasti. Eikä ne lukot olleetkaan sitten niin pahat kun pelkäsin. Ne taisi vaan tuossa paikallaan kokeiltaessa tuntua pahemmalta.

 Siinä sitten lenkin jälkeen itseensä ja pyöräänsä hyvin tyytyväisenä

Eilen sitten repäisin oikein huolella taloyhtiön pihatalkoiden päälle ja lähdin taas pyöräilemään 18km ja juoksin vielä päälle. Kyllä se ruohon leikkaaminen ym vähän tuntui vielä, kun tuo hermo jalassa/alaselässä kipuili aika pahasti. No venyttely ja selällään jalat sohvalla makoilu auttoivat sen verran, että pääsi liikkeelle. 

Kun pääsin maantielle vauhtini oli koko ajan yli 30 km/h. Olin aivan innoissani, koska se meni kohtuu helposti. Keskinopeudeksi tuli 29 km/h, sitä tiputti hieman pyörätiellä himmailut. Minä kun olen sellainen, että ajan ihan periaatteesta pyörätiellä jos sellainen on. Siellä voi sitten ajaa vähän hiljempaa, mutta huomasin kauhukseni, että tuolla pyörällä menee vahingossa vähän kovaa... Meinasi mennä yksi risteyskohta pitkäksi missä käännyin vasemmalle, kun tulin niin kovaa. Pitää alkaa näemmä miettimään pyörälläkin ajolinjoja. Tuli myös mieleen miten sitä pitäisi suhtautua nopeusrajotuksiin, koska ajoin 30 alueella 35 :D Voiko pyörällä saada ylinopeussakot? 

Juoksin 2.5 km aika helpost, aika helpottavaa tässä vaiheessa. Huomasin 500 m jälkeen, että toinen kenkä tuntuu vähän löysältä. Olin lähtenyt niin intopiukeana, että unohdin pohjallisen... No ei se mitään kyllä haitannut onneksi.

Tänään kävin jälleen Kuusijärvessä uimassa. Viikon päästä pitäisi uida se 750m ja ei s**tana se näytti pitkältä matkalta, kun järveen oli laitettu ne reittipoijut. Nyt ei märkäpuku ahdistanut enää ollenkaan niin paljoa ja uiminen sujui jo niin paljon paremmin, että teräsmieskin hymyili. Halusi jopa kuvata uimistani, koska se alkaa jo näyttää vähän enemmän uimiselta. Kannustavaa :D 

Ja niinpä niin... Tässä pitäisi olla se video. Pitkällisen yrittämisen jälkeen luovutin... En saanut sitä hienoa videota ladattua jostain syystä ja nukkumaankin pitäisi päästä. Maybe some day...

Viikon päästä siis Vantaan Kuusijärvellä pitää rypistää vuoden ensimmäinen sprintti. Keskiviikkona on HyPyn duathlon ja sen jälkeen olen aika levynä loppu viikon. Mitä nyt töissä pitää käydä, mutta koitan välttää stressiä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti