sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Miksi aina väsyttää

Kyllä se vaan, se yhden illan juhliminen hajottaa kuvion aika pitkäksi aikaa. Ainakin näillä treenimäärillä... Koko viikko meni vähän huonojen tai vähäisten edellisen viikonlopun unien takia pikkuisen pipariksi. Se oli se tiimi-ilta. Voi voi... No eipä tässä ole pahemin muita pirskeitä näkyvissä.

Maanantaina väsytti, mutta oli sentään lepopäivä ja näin yhtä ystävääni urheilun ulkopuolelta pitkästä aikaa. Meinannut jäädä nämä vähän ikävästi paitsioon, kun ei tahdo ehtiä. Syötiin ja vähän juotiin ja kävin äkkiä XXL:stä hakemassa Isostareja, kun oli edelliset juotu ja syöty. Kaikin puolin kiva ilta ja mukavaa vaihtelua kieltämättä.

Evästä, että jaksaa

Tiistaina väsytti vielä enemmän, mutta sain puristettua parin tunnin pyöräilyt. Jalat oli aika väsyneet ja joutui vähän pinnistämään, että jaksoi. Keskiviikkona sitten ratkesin nukkumaan töiden jälkeen, kun pakkastakin oli -23. Ei vain huvittanut/kiinnostanut/jaksanut. Nukuin puolitoista tuntia, paistoin pihvit, join pari lasia punkkua ja saunan jälkeen nukkumaan. Kyllä kannatti :D Ai niin tosiaan, onnistuin venyttelemään viinilasillisten välissä kuitenkin. 

Kyllä venyttelen :D

Torstaina ja perjantaina jaksoi uida, mutta vasta tunnin päikkäreiden jälkeen. Oh mään miten väsynyt pieni ihminen voikaan olla. Perjantaina ei meinannut uinti kulkea millään, päikkäreistä huolimatta. Vasta jossain parin kilsan kohdalla alkoi tuntumaan hyvältä ja sitten se olikin jo melkein uitu. Menin kuitenkin altaalle vähän ennen kahdeksaa toiveissa, että pääsisin aloittamaan aikaisemmin ja ehtisin uida 3 km. Turha toivo, koska nopeiden kuntouimareiden radalla oli menossa sellainen painimatsi... Odotin sitten kiltisti, että meidän rata vapautuu ja katselin vähän huvittuneena sitä sotaa viereisellä radalla.

Lauantaina oli tapahtunut ihme! Pakkasta ei ollut mittarissa enää kuin -3!!! WOHOO! Melkoinen ero perjantai aamun lukemaan -30. Lähdin koiran kanssa ulos ja tuli hiki. Oli aika ihanaa kävellä ulkona ilman, että meinasi aivotkin jäätyä karvalakin suojissa ensimmäisen viiden minuutin jälkeen. 

Poseerausta meidän (Muratan) cheerleaderin kanssa

Näitä käytiin katsomassa lauantai aamuna työpaikallani

Robotit ovat osittain suomalaista työtä, koska jokaisen sisällä on 3 kpl Vantaalla valmistettuja komponentteja, jotka mm pitävät tytöt tasapainossa. Normaalisti niitä nappuloita löytyy lähes joka autosta ;)

Illalla shoppailujen ja muun jälkeen lähdin juoksemaan pariksi tunniksi. En tiedä johtuiko lämmenneestä ilmasta ja auratuista teistä, että kulki niin hyvin. Meinasi tulla pulaa valaistusta kävelytiestä, kun oli sen verran vauhtia lenkillä :D Loppua kohti piti himmata ja sittenkin piti tehdä parit kiemurat, että sain ajan täyteen. 17,5 km matkaa 2 h 10 min.

Tänään siivoamisen jälkeen poljin 3h 10 min. Väsynyt oli jälleen päivän sana. Jalat eivät meinanneet enää liikkua loppua kohti, mutta kyllä sieltä löyty vielä se kiukku viimeiseenkin vähän kovempaan viiteen minuuttiin. 

Eipä tullut viikkoon niin paljoa tunteja kuin olin suunnitellut. Pitää varmaan luopua noista yli kahden tunnin treeneistä viikolla, kun ei tahdo uni tulla sellaisten jälkeen ja aika riitä kaikkeen. HUOOOOH. Harmittaa. 

Mutta, nyt on kaikki Californian matkaa varten valmista. Lennot, auto ja majoitukset. Löydettiin ihanat paikat San Franciscosta ja Los Angelesista Airbnb:stä ja rahaakaan mennyt ihan niin paljon, kun olin pelännyt. Paljon sitä meni silti, että eipä tarvitse haaveilla varsinkaan matkustelusta hetkeen... Tulisi nyt vaan kesäkuu, kun en malttaisi enää odottaa :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti