torstai 24. lokakuuta 2013

Watteja

Lauantaina odottava koitos pisti vähän jännittämään, kun luin wattbiken kotisivuilta millainen pyörä on. Olin ihan oh my ja totesin, että pitää päästä koittamaan vekotinta ennen kisaa. Katsoin sitten listan missä pyöriä on ja totesin Liikuntamyllyn Myllypurossa parhaaksi vaihtoehdoksi. Ei se sitten ollutkaan niin monimutkainen, kun olin luullut. Kokeilin pyörää HCTssä ohimennen, mutta siitä ei jäänyt oikein mitään mieleeni. Muuta kuin se miltä se näyttää :D

Olin tutkinut testejä samalta sivulta ja päädyin 3 min aerobiseen testiin. Oli kyllä melkoisen rankka, mutta niin pitikin. Siinä oli pari tyyppiä, jotka olivat olleet ennen minua polkemassa ja sanoivat, että tuolla testillä saa kyllä aika hyvän käsityksen omista voimistaan. Poljin sen kolme minuuttia niin täysiä, että ei meinanneet jalat enää kantaa sen jälkeen. Kesti varmaan minuutin, että pääsin edes pois pyörän päältä. Teräsmies oli onneksi mukana ja hänen piti vääntää jalkani irti klosseista, koska jalat eivät totelleet. Sitten menin notkuvin polvin istumaan, puuskuttamaan ja odottamaan, että hän saa tulokset kuvattua puhelimellani.

Matkaa tuli 3 min 1.96 km ja keskinopeus huimat 39.2 km/h ja 239 W



Kisassa pitää aloittaa vähän rauhallisemmin, kun tuossa en tajunnut ensin katsoa oikeaa kohtaa näytöstä ja poljin aivan liian kovaa. 1 km matka, joka on ensin, niin sen pystyn vetäisemään varmaan 4 vastuksellakin niin ei lähde niin lapasesta :D Tämän testin tein 3 vastuksella. Magneettivastus oli 1 eli nollavastus. Ensimmäisen minuutin aikana kiskaisin tässä 720 m eli vähän kun vielä rypistää niin saa sen matkan vähän reiluun minuuttiin. 4 km menee sitten varmaan 6 min ja risat tämän päiväisen perusteella. Ei taida riittää mihinkään kisaa ajatellen :P Mutta, ei se mitään. Kerta se on ensimmäinenkin. 

Wattbiken sivuilla on myös tehoaluelaskuri. Pitää vain tietää maksimisyke ja minuutin maksimiteho eli 3 minuutin testin keskiteho. Ihan hyödyllistä tietoa muutenkin mielestäni.
 
Näillä tietää sitten treenata
Eilen kävin rääkkäämässä nahkaani ja käsiäni tankotanssitunnilla. Ostin vihdoin kuntosalijäsenyyden Hyvinkään Fit24 ja siellä on myös tankotanssia. Oli vain järkytys edelleen herkälle iholleni nämä Fitpolet joissa on parempi pito kuin kromisessa tangossa johon olen tottunut. Ei ihan lähtenyt nahka kämmenistä, mutta sisäreidet on edelleen arat. Jos nyt jaksaisi roikkua kotonakin vähän tangossa niin kestäisi tehdäkin jotain siellä tunnilla ilman tuskaa ja uikutusta.

Huomenna menen uimaan ihan varmasti, koska tiistaina en sitten kuitenkaan jaksanut mennä. Taitaa olla enemmän syysväsymystä eikä oikeaa väsymystä sitten kuitenkaan, koska treenin jälkeen on ihan hyvä olo ja uni tulee huomattavasti paremmin. Nyt sitten taas saunan kauttan nukkumaan :)

2 kommenttia: