tiistai 9. heinäkuuta 2013

Höpinöitä

Meinaa vetää vähän veteläksi tämä loma ainakin kirjoittamisen kannalta. En ole jaksanut avata tietokonetta päivisin ja vasta illalla olen vilkaissut naamakirjaa ja sähköposteja. On sitä kyllä tullut häärättyä kaikenlaista ja nukuttuakin. Vähän eri fiiliskin treenatessa, kun on saanut nukkua kunnolla.

Lauantaina kävin Kuusijärvellä uimassa pitkästä aikaa. Treenikaverin kanssa sovittu, että koitetaan käydä vähän vuorotellen siellä ja Sääksissä ihan vaan tasapuolisuuden vuoksi, koska hän asuu lähempänä Kuusijärveä. Ja nyt sain sitten uitua sen varmaan 300 m ensimmäiselle poijulle. Siinä kohtaa missä oli kisoissa iskenyt se paniikki oli vähän tukalaa nytkin, mutta selvisin. Se samea vesi on varmaan yksi syy siihen, koska en nähnyt edes käsiäni uidessa vaikka paistoi aurinko. Loppumatka tuntuikin kestävän ikuisuuden, koska olkapääni olivat jo ihan väsähtäneet. Uskon kyllä selviäväni Joroisilla 400 m uinnista nyt ilman, että pitää turvautua rintauintiin.

Sunnuntaina oli ihan täydellinen päivä. Mentiin rannalle, Sääksiin siis, ja lojuttiin siellä pari tuntia. Käytiin vuorotellen vähän uimassakin.

 Teräsmies pönöttää järvessä keskellä kuvaa

Tämän lojumisen jälkeen lähdettiin uittamaan koiraa läheiseen Hautakoskeen, joka myöhemmin muuttuu tuttavallisemmin Vantaanjoeksi. Kosken viertä seurailee mukavasti Seitsemän veljeksen vaellusreitti, niin maastot ja maisemat ovat kohdillaan. Tuli sellaista reipasta kävelyä n. 6 km ja koiralla oli kivaa. Olin ajatellut mennä illalla ilman hieman viilennyttyä pyöräilemään, mutta menikin moottoripyöräilyyn :D Onhan sekin urheilua...

Tänään uusimman James Bondin jälkeen repäistiin ja varattiin mökki Joroisille! Teräsmiehen yksi kaveri oli vailla majoitusta ja me emme olleet ajatelleet kahdestaan mennä mihinkään, kuin ehkä lähimmän sukulaisen luokse yöksi. No nyt kun oli neljä henkilöä niin asian laita oli toinen ja kävi kyllä aikamoinen tuuri. Asian innoittamana lähdin kevein askelin juoksemaan. Juoksu kulki kumman hyvin. Onkohan jotain vialla...? Pessimisti ei pety koskaan...

Huomenna on jälleen päivä uus ja jotain pitäisi keksiä. Pyöräilyä varmaan, koska keskiviikko näyttää niin sateiselta. Loppuviikosta lähdetään Keski-Suomeen ja siellähän sitä puuhaa riittää muuton avustajina ja marjan poimijoina tällä kertaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti