Never say never

Taas tässä kävi näin, mutta vihdoin alan oppimaan, että koskaan ei pidä sanoa "Minähän en koskaan...". Koko pienen ikäni hoin, että minähän en juokse ja sama oli blogin kanssa! Kuinkas sitten kävikään vuosi sitten, kun totesin että eihän minulla ole kestävyyskuntoa enää juuri nimeksikään, josko koskaan ollutkaan. Voimaa on kyllä löytynyt, mutta se ei enää riittänyt tankotanssiharrastuksen parissa. Aloin pohtimaan, että jotain pitäisi nyt tehdä...

Liikunnallista taustaa on kertynyt monenkin lajin parista ja maalla kun asui, niin hyötyliikunta oli suurin tekijä varmaan siinä, että pysyin kunnossa. Mutta 2004 muutin pääkaupunkiseudulle, ja koska en ollut oppinut liikkumaan vaan liikkumisen takia, alkoi kuntoni vähitellen rapistua vaikka kävin tanssimassa ja uimassakin välillä.

Menin mieheni kanssa Maaliskuussa 2012 GoExpoon ja sieltä tarttui matkaan TriForFunin esite. Esitteestä huomasin, että Kuusijärvellä olisi kokeilu sarja... Alkoi hivenen kiinnostamaan. Muuten en ehkä olisi edes ajatellut asiaa, mutta olin kuunnellut omalta teräsmieheltäni niin paljon triathlon juttuja, että pitihän sitä nyt itsekin päästä kokeilemaan!

1.7.2012 oli siis päivä mihin mennessä piti pystyä uimaan 200m, pyöräilemään 14km ja vielä juoksemaan 2.5km. Maaliskuun alussa ajatus tuntui aivan mahdottomalta. Äkkiseltään matkat voivat tuntua lyhyiltä, mutta kun vedät ne kaikki putkeen, niin kyllä se alkaa tuntumaan. (Jos et usko niin lähde kokeilemaan!) Ajattelin, jos tuosta selviäisin, voisin mennä Helsinki City Triathloniin 25.8.2012. Noh, keksin vielä suuruuden hulluudessani, että Tour de Helsinki sitten vielä kirsikaksi kakun päälle...